Vihdoin yksi ilta alkukeväästä katsoin Les Miserables elokuvaversion.
En osannut odottaa, että elokuva tekee vähän syvemmän vaikutuksen.
Rakas tuli omista huveistaan kotiin puolenyön jälkeen torstai-perjantai yönä ja löysi mut silmät itkuisina sohvalta.
Ai hieman herkistyin leffan isä-tytär suhteesta? En kai... Nojoo, ihan vähän, tai no vähän enemmän.
Näin äitienpäivän lähestyessä voidaan katsoa vähän väärinpäin, äidistäkin kyllä tulossa oma postaus viikonloppuna.
Se miten vahvasti isähahmon holhoava ja välittävä tunne puski ruudusta läpi teki vaikutuksen.
Mietin omaa suhdetta isääni. Hän on tärkeä, on aina ollut. Koskaan en ole uskaltanut näyttää vahvaa uhmaani isää kohtaa, olen kunnioittanut elämäni tämän olemista, ja hän myös arvostani ja parhaansa mukaan neuvonut minua.
Isä on tehnyt paljon, ja olisi tehnyt enemmänkin jos varallisuus olisi ollut joskus enemmän.
Rahalliset tukemiset, hankinnat, auton korjaukset. Ne ehkä osoittavat muuten jäyhän luonteen alta välittämistä, hiljaista anteeksi antoa joistain asioista, ja isällistä puolta. Olen käynyt henkistä kädenvääntöä joskus suhteestani isään. Lapsina, kun iti oli iltavuorossa ja isä meidän kanssa kotona, oli hirveä ikävä äitiä, sillä isää ei aina ymmärtänyt lapsena. Miksi hän huusi meille, jos tappelimme veljen kanssa, miksi hän vähätteli omia ruuanlaittotaitojaan...
Nämä on ymmärtänyt varttuessa. Tavallaan pelkäsin ja tavallaan kunnioitin välillä isää, kun hän oli vihainen jostain. Suhde isään on muotoutunut tottakai aikuisemmaksi, vaikka puhun hänelle enemmän kuin nuorena, niin silti on jokin avuttomuuden tunne. Elämässäni on isällisiä hahmoja pari, jotka ovat hieman korvanneet niitä puitteita, joita en oman isän kanssa ole saanut.
En jaa isälleni ongelmia muusta kuin taloudesta, tietysti hän on huolissaan pärjäämisestäni ja huolehtii siitä äidin kanssa.
Isä on opettanut suhtautumista asioihin, tunteiden piilottamista, puhumattomuutta, asioita luonnosta, historiasta, ja monesta muusta. Niin hyvää kuin pahaa.
On jokaisen oma tehtävä punnita niitä asioita, joita haluaa vanhemmiltaa imitoida. Paljon on tietysti opittuakin. Lähipiiri kyllä huomauttaa, jos tunnut liikaa negatiivisessa valossa omalta vanhemmaltasi.
Kaikesta huolimatta isä on avomiehen ja veljen rinnalla ykkösmiehiä elämässäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti