Tavallista elämää, lasisesta lapsuudesta huolimatta.
#alkoholisti #äiti #sijaiskärsijä #tytär

lauantai 18. marraskuuta 2017

Mitä haluat tietää?

Näin viikonlopun ratoksi heitän teille pallon.
Mitä haluat kysyä, mikä mietityttä aiheesta alkoholi, blogin teema, jatai alkoholismi?

Ei ole väliä olenko kertonut aiheesta täällä jo joskus, sillä joka tapauksessa käsittelen näitä asioita lopun ikääni aina jossain määrin.

Jättäkää kysymyksiä kommenttikenttään tai lähettäkää säpöllä osoitteeseen lasinenpilvipouta@gmail.com
En julkaise nimiä tai muitakaan tietoja.

Teen ainakin yhden postauksen näistä, riippuen teistä. Kysymyksiä saa jättää ja lähettää hamaan tappiin, ei väliä vaikka näkisit tämän vasta ensi vuonna, saat silti kysyä.

Voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta <3

Sisko kertoi asioita

Kyläilin isosiskoni luona tässä hiljattain. Mietimme, että mitä mä sain itselleni lukion toisen vuoden psykologiavuodestani. Siitä siis, kun ensimmäsien kerran halusin itse puhua äidin ongelmasta.
Tajusin, että sitä ennen olin vain kieltänyt ongelman, osin itseltäni ja osin ulkopuolisilta.
Sen vuoden aikana minulle muotoutui, että äidillä on ongelma, sairaus, johon minä en ole suoranaisesti syypää.

Sisko kertoi, että äiti on hänelle tunnustanut, ettei kestänyt talouden romahtamista 200-luvun puoli välissä. Tämä laukaisi äidille toisen tähän päivään jatkuvan putken. Ysärin lama ei vaikuttanut meihin näkyvästi, työt silyivät ja me lapset olimme pieniä.
Nyt ymmärrän, miksi sisko maksoi minulle shoppaillessamme vaatteita ja tuki muutenkin. Vanhemmillani ei ollut rahaa. Sisko oli maksanut yhden ison laskun porukoilta, mikä oli "portti" huonoon talouteen. vanhemmat jäivät työttömiksi, kaksi lasta ja aikuinen omillana oleva sisko sekä yksi koira sek iso omakotitalo veivät rahaa -tai no sisko ny toi sitä.

Varamme ovat olleet yhteisiä perheen piirissä, olemme laskeneet rahoja autossa, että mitä meillä on varaa ostaa. 
Jotenkin aina oli vähintään olutta. Sitä oli pakko saada, menipä siihen sitten kuinka paljon vähistä rahoista. Asetin joskus ehdon äidille, että voin ostaa ruokaa mutta en alkoholia. 
En tiedä paljonko äiti juo nykyisin, mutta tiedän hänen juovan. 
Luultavasti juuri siksi pelkää jäävänsä eläkkeelle, kun teitää työn suojaavan häntä itseään. 
Surullista mutta totta.

torstai 7. syyskuuta 2017

Aina löytyy se, jolla menee astetta huonommin

Olin vanhempien luona tässä hiljain yötä. Kotiseudulle tuli käyntiä ja ajattelin yöpyä lähellä vanhempien luona. Mietin jo ennalta, että ono se uhka vai mahdollisuus. Äidillä oli lomaviikko ja isä täyttä päivää töissä.

Pääsin vanhempien luo illalla puolyhdentoista aikoihin. Äiti oli ehtinyt naukkaamaan jo erittäin huolella ja isä oli erittäin ärsyyntynyt tähän. Isän kanssa en sitten vaihtanutkaan kuin ihan pari sanaa ja nekin kireeseen sävyyn veljen huoneen lattialämmityksestä, jossa nukuin. Huoneessa oli ollut ovi kiinni, ikkuna hieman raollaan ja lattialämmitys nollassa. Oli hiukan viileä. isän mielestä lattialämmitystä ei tarvinnut laittaa päälle ja valitan heti kylmyydestä. -Kyllä, meillä on kotona huonelämpötila 21-23 astetta johon olen tottunut. 18 astetta ykskaks tuntuu minusta kylmältä makuuhoneena.

Saatatte tietää sellaisen vanhan mummolahajun? Sellainen missä haistaa sen, ettei huoneessa ole imuroitu, pyyhitty pölyjä tai pesty lattioita. Sellainen hieman ummehtunut. Sellaisessa minä nukuin yöni, ja oikeastaan sellaisessa talossa asuin sen yön ja seuraavan aamun. Vessan lattiaa ei oltu siivottu hetkeen, seinää ei oltu pyyhitty (tiedätte ehkä kun pöntön kansi aina ylhäällä ja vessa vedetään, et sieltä nousee niitä pieniä kellertäviä molekyylejä tahtomattaan....). Koko talon lämpötila pidetään sähkölämmitteisesti matalana niin, että lämpötila on 19-20 astetta. oma ihoni punoittaa aina siellä pidempään ollessani siitä huoneilman kuivuudesta. Muistan jo nuorena siellä, ett valitin asiasta, mutta isä ei halunnut ymmärtää (kun naamaa punotti, kutitti ja oli atooppinen).

Muutenkin koko talo oli taas siinä kunnossa, että näki ettei ole hoidettu hetkeen suuremmin. Oma vanha huoneeni on ollut pari vuotta asuinkelvoton, sinne on kannettu varastoon kirpputoritavaraa ja muutoin sellaista "ei sitä koskaan tiedä kun tarvii"-mentaliteetti tavaraa. Kuten yksi iso joustinpatja. En päässyt kireä hame ylläni astumaan normaalikokoisen huoneen perälle, koska tiellä oli erinäisiä pahvilaatikoita.

Äidin kanssa jäimme illalla katsomaan televisiota, tämän laskuhumalan jälkeen oli viisi minuuttia jo ihan mukavaa, ennen kuin tämä luultavasti tajusi olevansa pian selvä. Äiti totesi, että hänen täytyy käydä vessassa, ilmeisesti vessamme on siirretty keittiöön, kun äiti kävi siellä eikä vessas, kuulin miten tämä aukaisi allaskaapin oven ja laittoi lasin pöydälle.
Ei mennyt kauaa kun känni oli taas entisensä. iti kertoi ystävättärestään, joka on toistamiseen alkoholisteille tarkoitetussa hoitolaitoksessa, oli poliisit hakenut tämän kotoa kun naapurit olivat valittaneet. Ilmeisesti äidillä ongelma mielestään sitten hallittua, kun ei (vielä) poliisit hae hoitoon ja työt pystyy hoitamaan.

Seuraavana aamuna olimme kahdestaan kotona, äiti tarjoutui leikkaamaan hiuksiani, mutta näin hänen ottavan naukun. Totesin kauniista, että ei tarvitse kiitos, pärjään tällä takkutukalla vielä seuraavan puoli vuotta, ennen kuin saan säästettyä rahaa jostain kampaajaa varten.

Kun pääsin illalla yhden kokouksen jälkeen kotiin, olin erittäin onnellinen suudellessani avomiestäni, että olen päässyt irti siitä vanhasta maailmasta.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kesä meni

Syyskuun ensimmäinen päivä, tarkoittaa sitä, että kesä meni ohitse.
Kesään mahtui häät, vauvoja ja ystäviä avopuolison lisäksi.
Taisin käydä vanhempien luona ihan muutaman kerran. Millään kerralla äiti ei ollut selvä.

Viime kuussa sisareni sai esikoisensa. Tiedättekö miltä tuntuu humalaisen äidin kanssa puhua synnyttämisestä? Se on aika akwardia. Meillähän ei ole lapsia mutta en ole välttynyt näiltä tarinoilta.

Äiti oli puhelussa siinä kunnossa, ettei luultavasti pystynyt kävelemään kunnolla. Että sellainen mummo. Ensi viikolla olisi käyntiä lähellä vanhempia parina päivänä, en tiedä vielä olenko siellä yötä vai menenkö suosiolla ystävän luo, joka on kertonut, että majoittaa mielellään.

Syksyyn kuuluu työttömyyttä, töiden hakua, koulutukseen hakua, talousahdinkoa ja toivottaavsti näiden vastapainoksi rakkautta, läheisyyttä, välittämistä ja ymmärtämistä.


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Uusi alku on toteutunut

Edellinen postaus oli hieman synkempi, mutta  elämä joskus on vähän synkeää.
Vuosi sitten tähän aikaan olin muuten jo päättänyt vakaasti, etten jatka enää vanhassa työpaikassa ja olin myös päättänyt muuttavani pois.
Varmasti parhaimmat päätökseni hetkeen elämässäni.
Vasta nyt on tuntunut, että voi elää sillei kuten haluan, tai miten olen unelmoinut eläväni.

Äitienpäiväpostauksessa kerroin, etten ole menossa vanhempien luo. No, puhin siskon kanssa ja tämä oli menossa vanhempieni suunnalle viikonloppuna joten, kun oli pitkän pitkästä aikaa tilaisuus olla yhdessä sisarusten kanssa, niin totta kai. Kävimme päiväkseltään kahvilla ja syömässä. Oli mukavaa, vaikka illalla kotiin palatessa olin ihan puhki. Paljon hälyä ja mölyä, tällainen erityisherkkä, joka varsin jännittää kireitä perhevälejä, vaan hiljentyy ja vetäytyy loppuillaksi omiin oloihin.

Tässä vain tuntuu, että vuoden aikana on tapahtunut jokin uusi alku, niin kuin uusi luku. En huomaa luisuvani samanlaiseen yksinäisyyteen kuin aiemmin, eikä minulle soitella sillointällöin koiran ulkoiluttamisesta tai muusta asiasta kuten yleensä aiemmin.

kirjoitan tästä vielä enemmän joku päivä, nyt ei aivoilla synny mitään kovinkaan syvällistä.

Toivottaavsti sun äitienpäivä oli mieluinen ^^

maanantai 15. toukokuuta 2017

13 syytä -sarja ja minä

Katsoin tuon Netflixin hittisarjan parissa päivässä lähes putkeen. Juonihan siinä on aika yksinkertainen, High School tyttö on tehnyt itsemurhan ja ennnen tekoaan nauhoittanut kaseteille syitä ja ajatuksiaan siitä, miksi päätyi tekoonsa.

Postaus ei suoranaisesti sisällä juonipaljastuksia mutta viittauksia teemoihin kyllä. Tämä sisältää menneitä itsetuhoisia ajatuksia, ahdistusta ja itsensä nöyryytystä, tämän ei ole tarkoitus innostaa ketään itsetuhoisuuteen, se ei johda todellisuudessa mihinkään.

Sarja oli itselleni samaistuttava, 10-vuotta sitten olin lopettamassa peruskoulua ja aloittamassa lukiota. Ajattelin olevani äkkiä paljon vanhempi ja fiksumpi, ja kyl te tiedätte miltä 15-16- vuotiaana tuntuu elämä. Tuntui vapauttavalta, vaikka rakennus olikin sama ja opettajat lähes kaikki naamoiltaan tuttuja niin silti. Pääsin pois tiettyjen kiusaajien silmistä, jotka olivat olleet ala-asteen kolmosluokasta lähtien. Osasyy kiusaamisen kokemuksiin oli äidin ongelma, josta varmaan koko kylä tiesi, ja varmasti liikkui myös huhuja. Olin aina hiljainen, pitkähiuksinen tukioppilasnuori, joka halusi tehdä paljon asioita, mutta jota ujous ja päivittäin kohdatut myrkytetyt yhteisöt jarruttivat. Minulla oli vahva ihastus, vaikka yritin peitellä asiaa  ja kerroin joillekin tunteistani niin tuntui että äkkiä koko koulu tiesi. Siitä ei kiusattu, mutta olisin halunnut pitää sen pienemmän piirin tietona. Vaikutin ehkä itsekin siihen soittamalla tälle ihastukselle silloisen ystäväni painostuksesta ja kerroin tykkääväni hänestä, noo se ei johtanut mihinkään muuhun kuin itseni nöyryyttämiseen.
Luokallani oli pari tyttöä, jotka tekivät koulupäivistä viikottain jotenkin ikäviä. Loukkaavia kommentteja tai ulkopuolelle jättmistä. Ruokalassa istuin ennemmin yksin kuin luokkalaisteni kanssa, jos ruokailu oli eriaikaan kuin parilla ystävälläni.

Olin ala-asteella todella yllättynyt jos sain kutsun synttäreille tai muuten johonkin, yläasteella olin tottunut jo olemaan ulkopuolinen kaikista juhlista. En halunnut juoda, siinä oli ehkä yksi syy miksei minua haluttu mukaan.
Lukioon siirryttäessä siis olin iloinen, että nuo tietyt ihmiset lähtivät amikseen.
Lukion ekan vuoden muistan jotenkin, tokaa vuotta tuskin lainkaan. Lukion toisena vuotena kävin psykologilla. Luottamus äitiin kärsi kun tämä oli piilottanut sosiaalityön kutsukirjeitä perheneuvotteluun. Tunsin, etten saanut sellaista apua, jota halusin ja olisin tarvinnut kun sitä hain.
Onnena oli yläkoulus ja lukios pari nuoriso-ohjaajaa, sekä mielestäni toimiva koulun oppilashuoltoryhmä.

Harrastin itseni kynsimistä, viilsin kynsilläni ranteita ja helpotin omaa pahaa oloa sillä. Leikittelin pari kertaa saksilla, mutten uskaltanut painaa niin syvälle, että olisi tullut verta. Jäljet olivat ranteessa pari päivää, ne olivat naarmuja, joista ei jäänyt näkyviä arpia. Joitain kertoja olisin halunnut laittaa elämäni paussille, ulkoistaa itseni kaiken paskan ulkopuolelle ja hankkia sijaiskärsijä.

Itsemurhaa en harkinnut toteuttavani koskaan, sillä uskoin, että tuo huono aikakausi loppuu joskus. Niin se loppuikin. Eri asteittain, pikkuhiljaa paskamaiset asiat jäivät kyydistä ja sain lopulta ammattiapua, mikä oli ponnahduslauta syyttömään oloon.
Olen miettinyt noita valintoja ja jaksamisiani elämässä. Suurina kantavina voimina on olleet muutama hyvä ystävä, aktiivinen harrastustoiminta (toimi osin pakopaikkana kotoa), usko ja unelmat.
Nämä ovat luultavammin suurimmat ulkoiset ja sisäiset tekijät, etten ole tämän enempää "kieroon" kasvanut :D No heh, itseironia on myös ollut apuna parantumisissa.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivä

Kirjoitin pari vuotta sitten äitienpäivästä täällä.
Nyt taas pari vuotta vanhempana voisin kirjoittaa uudestaan aiheesta.

Monen monta vuotta äitienpäivä on ollut itselleni todella kiusallinen ja monisyinen päivä. Monta kertaa olen miettinyt, että miten osoittaa kiitollisuutta naiselle, joka on haavoittanut itseäni miljoonasti, mutta joka kuitenkin on biologinen äiti. Äiti on rakastanut ja rakastaa edelleen meitä lapsia. Ehkä enemmän ja vähemmän ja hieman epätasa-arvoisesti, mutta silti.
Olen yli puoli vuotta asunut avomiehen kanssa yhdessä, reilun sadan kilometrin päässä vanhemmistani. Tämä välimatka on mahdollistanut vihdoin napanuoran katkaisemisen, lähempänä asuessani yritin monesti elää itsenäistä omaa elämää, mutta olin liian lähellä käärmeenpesää.

Täällä kauempana olen nähnyt painajaisia kännisestä äidistä ja herännyt levottomana tai tullut herätetyksi, kun olen vaikuttanut levottomalta.
Paljoa muita painajaisaiheita ei olekaan. Kummallisia unia kyllä, mutta ne eivät liity tähän.

Tänä vuonna äitienpäivänä osa minusta haluaisi käydä vanhempien luona ja osa minusta haluaa visusti pysyä kotona. Emme ole menossa käymään. Molemmat soitamme omille äideillemme, avopuolison vanhemmat kun asuvat vielä kauempana kuin omani.
Veljeni on menossa käymään kylässä, itse kävin muutama viikko sitten moikkaamassa perhettä, ja halusin melko pian jo takaisin kotiin.
En halua käydä hakemassa pintanaarmuja, mitkä muistuttavat syvemmistä arvista. Soitellaan noin kerran viikossa äidin kanssa, yleensä äiti ei ole selvinpäin ja asiat pysyvät tästä syystä muutaman puhelun ajan samana, kun tämä ei muista kertoneensa asioita. Vastaan silti aina kohteliaasti ja kerron jotain kuulumisiani.
Äiti on yksi iso tekijä siihen, miksi olen kokenut elämäni olevan rikottu moneen palaseen.

Ympärillä ihmiset ovat paljon siinä iässä, että omaa perhettä aletaan perustamaan. Olen iloinen heidän puolesta, jotka kokevat lapsensa ensihuudon ja surullinen heidän puolesta joilla menee kesken tai tapahtuu muu enkelivauvaksi tekevä komplikaatio.
Omaa perhettä lemmikkien lisäksi en vielä 26-vuotiaana halaja, siihen vaikuttaa enemmän talousasiat  ja asuntoasiat kuin oma äiti. Vaikka sitä on miettinyt, että mitä jos en osaakaan olla oikeanlainen äiti ja toistan oman äitini virheitä huomaamattani. Näin unta yksi yö, että huolehdin muka omasta vauvasta, en muistanut synnyttäneeni häntä, ja unohdin imettää ja jätin vauvan sinne tänne koko ajan. Tiedän, että voin vaikuttaa historiaan omalta osaltani, ja tiedän etten ole yksin sitten kun joskus päätämme perustaa enemmänkin perhettä.