Aina löytyy se, jolla menee astetta huonommin

Olin vanhempien luona tässä hiljain yötä. Kotiseudulle tuli käyntiä ja ajattelin yöpyä lähellä vanhempien luona. Mietin jo ennalta, että ono se uhka vai mahdollisuus. Äidillä oli lomaviikko ja isä täyttä päivää töissä.

Pääsin vanhempien luo illalla puolyhdentoista aikoihin. Äiti oli ehtinyt naukkaamaan jo erittäin huolella ja isä oli erittäin ärsyyntynyt tähän. Isän kanssa en sitten vaihtanutkaan kuin ihan pari sanaa ja nekin kireeseen sävyyn veljen huoneen lattialämmityksestä, jossa nukuin. Huoneessa oli ollut ovi kiinni, ikkuna hieman raollaan ja lattialämmitys nollassa. Oli hiukan viileä. isän mielestä lattialämmitystä ei tarvinnut laittaa päälle ja valitan heti kylmyydestä. -Kyllä, meillä on kotona huonelämpötila 21-23 astetta johon olen tottunut. 18 astetta ykskaks tuntuu minusta kylmältä makuuhoneena.

Saatatte tietää sellaisen vanhan mummolahajun? Sellainen missä haistaa sen, ettei huoneessa ole imuroitu, pyyhitty pölyjä tai pesty lattioita. Sellainen hieman ummehtunut. Sellaisessa minä nukuin yöni, ja oikeastaan sellaisessa talossa asuin sen yön ja seuraavan aamun. Vessan lattiaa ei oltu siivottu hetkeen, seinää ei oltu pyyhitty (tiedätte ehkä kun pöntön kansi aina ylhäällä ja vessa vedetään, et sieltä nousee niitä pieniä kellertäviä molekyylejä tahtomattaan....). Koko talon lämpötila pidetään sähkölämmitteisesti matalana niin, että lämpötila on 19-20 astetta. oma ihoni punoittaa aina siellä pidempään ollessani siitä huoneilman kuivuudesta. Muistan jo nuorena siellä, ett valitin asiasta, mutta isä ei halunnut ymmärtää (kun naamaa punotti, kutitti ja oli atooppinen).

Muutenkin koko talo oli taas siinä kunnossa, että näki ettei ole hoidettu hetkeen suuremmin. Oma vanha huoneeni on ollut pari vuotta asuinkelvoton, sinne on kannettu varastoon kirpputoritavaraa ja muutoin sellaista "ei sitä koskaan tiedä kun tarvii"-mentaliteetti tavaraa. Kuten yksi iso joustinpatja. En päässyt kireä hame ylläni astumaan normaalikokoisen huoneen perälle, koska tiellä oli erinäisiä pahvilaatikoita.

Äidin kanssa jäimme illalla katsomaan televisiota, tämän laskuhumalan jälkeen oli viisi minuuttia jo ihan mukavaa, ennen kuin tämä luultavasti tajusi olevansa pian selvä. Äiti totesi, että hänen täytyy käydä vessassa, ilmeisesti vessamme on siirretty keittiöön, kun äiti kävi siellä eikä vessas, kuulin miten tämä aukaisi allaskaapin oven ja laittoi lasin pöydälle.
Ei mennyt kauaa kun känni oli taas entisensä. iti kertoi ystävättärestään, joka on toistamiseen alkoholisteille tarkoitetussa hoitolaitoksessa, oli poliisit hakenut tämän kotoa kun naapurit olivat valittaneet. Ilmeisesti äidillä ongelma mielestään sitten hallittua, kun ei (vielä) poliisit hae hoitoon ja työt pystyy hoitamaan.

Seuraavana aamuna olimme kahdestaan kotona, äiti tarjoutui leikkaamaan hiuksiani, mutta näin hänen ottavan naukun. Totesin kauniista, että ei tarvitse kiitos, pärjään tällä takkutukalla vielä seuraavan puoli vuotta, ennen kuin saan säästettyä rahaa jostain kampaajaa varten.

Kun pääsin illalla yhden kokouksen jälkeen kotiin, olin erittäin onnellinen suudellessani avomiestäni, että olen päässyt irti siitä vanhasta maailmasta.

Älä syyllistä, mutta...

Eilen olimme veljen kanssa syömässä porukoilla. Kun ajoimme pihaan, totesimme ettei isän auto ollut pihassa. Menimme sisälle, ja äiti on taas niin naamat, kuin vaan olla. Pysyi sentään pystyssä, mutta itse en saanut puoliakaan selvää siitä sönkötyksestä. Ihme kyllä veljeni ymmärsi joka sanan. Multa ilmeisemmin puuttuu nykyisin päänsisäinen kännitulkki.

Veljeltäni meni hermo, kun äiti yritti tuputtaa mainostaen jotain lähikaupungin halpaa kuntosalia.  Veljeni maksaa paikallisesta kuntosalista huomatavvasti enemmän, mutta tykkää käyttää kuntosalin ympäristön ja ilmapiirin vuoksi sitä. Sanoin äidille jotakin, mitä veljeni yritti sanoa, mutta äiti ei ymmärtänyt. Joten selvinsin asiaa, siihen asti olin ollut hiljaa. Ykskaks äiti huutaa mulle, että älä sinä nyt puutu tähän! Siis anteeksi mitä?! Otin sen niin suurena loukkauksena, että vieläkin sattuu. Äidin katse ja kiihko oli ihan uskomattoman julma ja paha. Tuntui, että se löi mua henkisesti niin hirveellä voimalla, että tyrmistyin täysn.
Ei mennyt miinuuttia kauempaa, kun veli huutaa äidille "älä sinä puhu halvasta salista niinkauan ku ostat viinaa, mä en halua sun rahoja niin kauan ku ei ole parempaa käyttöä niille". Kun äiti tarjoutui maksamaan osan veljen salikortista.

Syyllistäminenhän ei auta mitään vaan saa alkoholistin entistä kovemmin syyttämään itseään ja keksimään uusia syitä juomiselle ja sen salaamiselle. Alkoholisti ei voi mitään sille viinan himolle, mikä on vaivannut yli 30-vuotta naista.
Taistelen taas tän ahdistuksen kanssa, yksi laukaiseva tekijä oli joulun pyhinä.
Juhlin valmistumistani, olin äidille maininnut, että juhlat ovat päihteettömät, ja että kuohuvanakin on vain limsaa. Luotin, että äiti osaisi käyttäytyä. Kun äiti sitten saapui kakkujen kanssa juhlapaikalle, totesin heti, ettei tämä ollut täysin vesiselvä. En kerinnyt häpeämään tai sanomaan mitään sille. En kehdannut häätää sitä, juhla oli avoin tila, joten en pystynyt kauniisti ilmaisemaan äidille, että hän voisi olla muuallakin.
Juhlissa oli auttamassa lapsuuden aikainen ystäväni, ja veljeni, en tiedä minkälaiset juhlat olisivat olleet ilman heitä.
Juhlien vierailta sain tukevia sanoja siihen, että rakennan yhä itse itsenäisesti elämääni, vaikka äiti mitä tahansa sanoisikin. Niinhän se on, sen vain unohtaa joskus. Koska yleensä elossa oleva äiti kuuluu olla osana sun elämää...alan tässä vähitelleen tekemään surutyötä menetetylle äiti-tytärsuhteelle.

Kuuntelin tätä versiota tänään ja vihdoin se möykky uskalsi tulla ulos jostain syvältä sisältä kyynelvirtana, mikä nosti päätäänsä silloin, kun tämä esitettiin televisiossa syksyllä: