Älä syyllistä, mutta...

Eilen olimme veljen kanssa syömässä porukoilla. Kun ajoimme pihaan, totesimme ettei isän auto ollut pihassa. Menimme sisälle, ja äiti on taas niin naamat, kuin vaan olla. Pysyi sentään pystyssä, mutta itse en saanut puoliakaan selvää siitä sönkötyksestä. Ihme kyllä veljeni ymmärsi joka sanan. Multa ilmeisemmin puuttuu nykyisin päänsisäinen kännitulkki.

Veljeltäni meni hermo, kun äiti yritti tuputtaa mainostaen jotain lähikaupungin halpaa kuntosalia.  Veljeni maksaa paikallisesta kuntosalista huomatavvasti enemmän, mutta tykkää käyttää kuntosalin ympäristön ja ilmapiirin vuoksi sitä. Sanoin äidille jotakin, mitä veljeni yritti sanoa, mutta äiti ei ymmärtänyt. Joten selvinsin asiaa, siihen asti olin ollut hiljaa. Ykskaks äiti huutaa mulle, että älä sinä nyt puutu tähän! Siis anteeksi mitä?! Otin sen niin suurena loukkauksena, että vieläkin sattuu. Äidin katse ja kiihko oli ihan uskomattoman julma ja paha. Tuntui, että se löi mua henkisesti niin hirveellä voimalla, että tyrmistyin täysn.
Ei mennyt miinuuttia kauempaa, kun veli huutaa äidille "älä sinä puhu halvasta salista niinkauan ku ostat viinaa, mä en halua sun rahoja niin kauan ku ei ole parempaa käyttöä niille". Kun äiti tarjoutui maksamaan osan veljen salikortista.

Syyllistäminenhän ei auta mitään vaan saa alkoholistin entistä kovemmin syyttämään itseään ja keksimään uusia syitä juomiselle ja sen salaamiselle. Alkoholisti ei voi mitään sille viinan himolle, mikä on vaivannut yli 30-vuotta naista.
Taistelen taas tän ahdistuksen kanssa, yksi laukaiseva tekijä oli joulun pyhinä.
Juhlin valmistumistani, olin äidille maininnut, että juhlat ovat päihteettömät, ja että kuohuvanakin on vain limsaa. Luotin, että äiti osaisi käyttäytyä. Kun äiti sitten saapui kakkujen kanssa juhlapaikalle, totesin heti, ettei tämä ollut täysin vesiselvä. En kerinnyt häpeämään tai sanomaan mitään sille. En kehdannut häätää sitä, juhla oli avoin tila, joten en pystynyt kauniisti ilmaisemaan äidille, että hän voisi olla muuallakin.
Juhlissa oli auttamassa lapsuuden aikainen ystäväni, ja veljeni, en tiedä minkälaiset juhlat olisivat olleet ilman heitä.
Juhlien vierailta sain tukevia sanoja siihen, että rakennan yhä itse itsenäisesti elämääni, vaikka äiti mitä tahansa sanoisikin. Niinhän se on, sen vain unohtaa joskus. Koska yleensä elossa oleva äiti kuuluu olla osana sun elämää...alan tässä vähitelleen tekemään surutyötä menetetylle äiti-tytärsuhteelle.

Kuuntelin tätä versiota tänään ja vihdoin se möykky uskalsi tulla ulos jostain syvältä sisältä kyynelvirtana, mikä nosti päätäänsä silloin, kun tämä esitettiin televisiossa syksyllä: