13 syytä -sarja ja minä

Katsoin tuon Netflixin hittisarjan parissa päivässä lähes putkeen. Juonihan siinä on aika yksinkertainen, High School tyttö on tehnyt itsemurhan ja ennnen tekoaan nauhoittanut kaseteille syitä ja ajatuksiaan siitä, miksi päätyi tekoonsa.

Postaus ei suoranaisesti sisällä juonipaljastuksia mutta viittauksia teemoihin kyllä. Tämä sisältää menneitä itsetuhoisia ajatuksia, ahdistusta ja itsensä nöyryytystä, tämän ei ole tarkoitus innostaa ketään itsetuhoisuuteen, se ei johda todellisuudessa mihinkään.

Sarja oli itselleni samaistuttava, 10-vuotta sitten olin lopettamassa peruskoulua ja aloittamassa lukiota. Ajattelin olevani äkkiä paljon vanhempi ja fiksumpi, ja kyl te tiedätte miltä 15-16- vuotiaana tuntuu elämä. Tuntui vapauttavalta, vaikka rakennus olikin sama ja opettajat lähes kaikki naamoiltaan tuttuja niin silti. Pääsin pois tiettyjen kiusaajien silmistä, jotka olivat olleet ala-asteen kolmosluokasta lähtien. Osasyy kiusaamisen kokemuksiin oli äidin ongelma, josta varmaan koko kylä tiesi, ja varmasti liikkui myös huhuja. Olin aina hiljainen, pitkähiuksinen tukioppilasnuori, joka halusi tehdä paljon asioita, mutta jota ujous ja päivittäin kohdatut myrkytetyt yhteisöt jarruttivat. Minulla oli vahva ihastus, vaikka yritin peitellä asiaa  ja kerroin joillekin tunteistani niin tuntui että äkkiä koko koulu tiesi. Siitä ei kiusattu, mutta olisin halunnut pitää sen pienemmän piirin tietona. Vaikutin ehkä itsekin siihen soittamalla tälle ihastukselle silloisen ystäväni painostuksesta ja kerroin tykkääväni hänestä, noo se ei johtanut mihinkään muuhun kuin itseni nöyryyttämiseen.
Luokallani oli pari tyttöä, jotka tekivät koulupäivistä viikottain jotenkin ikäviä. Loukkaavia kommentteja tai ulkopuolelle jättmistä. Ruokalassa istuin ennemmin yksin kuin luokkalaisteni kanssa, jos ruokailu oli eriaikaan kuin parilla ystävälläni.

Olin ala-asteella todella yllättynyt jos sain kutsun synttäreille tai muuten johonkin, yläasteella olin tottunut jo olemaan ulkopuolinen kaikista juhlista. En halunnut juoda, siinä oli ehkä yksi syy miksei minua haluttu mukaan.
Lukioon siirryttäessä siis olin iloinen, että nuo tietyt ihmiset lähtivät amikseen.
Lukion ekan vuoden muistan jotenkin, tokaa vuotta tuskin lainkaan. Lukion toisena vuotena kävin psykologilla. Luottamus äitiin kärsi kun tämä oli piilottanut sosiaalityön kutsukirjeitä perheneuvotteluun. Tunsin, etten saanut sellaista apua, jota halusin ja olisin tarvinnut kun sitä hain.
Onnena oli yläkoulus ja lukios pari nuoriso-ohjaajaa, sekä mielestäni toimiva koulun oppilashuoltoryhmä.

Harrastin itseni kynsimistä, viilsin kynsilläni ranteita ja helpotin omaa pahaa oloa sillä. Leikittelin pari kertaa saksilla, mutten uskaltanut painaa niin syvälle, että olisi tullut verta. Jäljet olivat ranteessa pari päivää, ne olivat naarmuja, joista ei jäänyt näkyviä arpia. Joitain kertoja olisin halunnut laittaa elämäni paussille, ulkoistaa itseni kaiken paskan ulkopuolelle ja hankkia sijaiskärsijä.

Itsemurhaa en harkinnut toteuttavani koskaan, sillä uskoin, että tuo huono aikakausi loppuu joskus. Niin se loppuikin. Eri asteittain, pikkuhiljaa paskamaiset asiat jäivät kyydistä ja sain lopulta ammattiapua, mikä oli ponnahduslauta syyttömään oloon.
Olen miettinyt noita valintoja ja jaksamisiani elämässä. Suurina kantavina voimina on olleet muutama hyvä ystävä, aktiivinen harrastustoiminta (toimi osin pakopaikkana kotoa), usko ja unelmat.
Nämä ovat luultavammin suurimmat ulkoiset ja sisäiset tekijät, etten ole tämän enempää "kieroon" kasvanut :D No heh, itseironia on myös ollut apuna parantumisissa.

Älä syyllistä, mutta...

Eilen olimme veljen kanssa syömässä porukoilla. Kun ajoimme pihaan, totesimme ettei isän auto ollut pihassa. Menimme sisälle, ja äiti on taas niin naamat, kuin vaan olla. Pysyi sentään pystyssä, mutta itse en saanut puoliakaan selvää siitä sönkötyksestä. Ihme kyllä veljeni ymmärsi joka sanan. Multa ilmeisemmin puuttuu nykyisin päänsisäinen kännitulkki.

Veljeltäni meni hermo, kun äiti yritti tuputtaa mainostaen jotain lähikaupungin halpaa kuntosalia.  Veljeni maksaa paikallisesta kuntosalista huomatavvasti enemmän, mutta tykkää käyttää kuntosalin ympäristön ja ilmapiirin vuoksi sitä. Sanoin äidille jotakin, mitä veljeni yritti sanoa, mutta äiti ei ymmärtänyt. Joten selvinsin asiaa, siihen asti olin ollut hiljaa. Ykskaks äiti huutaa mulle, että älä sinä nyt puutu tähän! Siis anteeksi mitä?! Otin sen niin suurena loukkauksena, että vieläkin sattuu. Äidin katse ja kiihko oli ihan uskomattoman julma ja paha. Tuntui, että se löi mua henkisesti niin hirveellä voimalla, että tyrmistyin täysn.
Ei mennyt miinuuttia kauempaa, kun veli huutaa äidille "älä sinä puhu halvasta salista niinkauan ku ostat viinaa, mä en halua sun rahoja niin kauan ku ei ole parempaa käyttöä niille". Kun äiti tarjoutui maksamaan osan veljen salikortista.

Syyllistäminenhän ei auta mitään vaan saa alkoholistin entistä kovemmin syyttämään itseään ja keksimään uusia syitä juomiselle ja sen salaamiselle. Alkoholisti ei voi mitään sille viinan himolle, mikä on vaivannut yli 30-vuotta naista.
Taistelen taas tän ahdistuksen kanssa, yksi laukaiseva tekijä oli joulun pyhinä.
Juhlin valmistumistani, olin äidille maininnut, että juhlat ovat päihteettömät, ja että kuohuvanakin on vain limsaa. Luotin, että äiti osaisi käyttäytyä. Kun äiti sitten saapui kakkujen kanssa juhlapaikalle, totesin heti, ettei tämä ollut täysin vesiselvä. En kerinnyt häpeämään tai sanomaan mitään sille. En kehdannut häätää sitä, juhla oli avoin tila, joten en pystynyt kauniisti ilmaisemaan äidille, että hän voisi olla muuallakin.
Juhlissa oli auttamassa lapsuuden aikainen ystäväni, ja veljeni, en tiedä minkälaiset juhlat olisivat olleet ilman heitä.
Juhlien vierailta sain tukevia sanoja siihen, että rakennan yhä itse itsenäisesti elämääni, vaikka äiti mitä tahansa sanoisikin. Niinhän se on, sen vain unohtaa joskus. Koska yleensä elossa oleva äiti kuuluu olla osana sun elämää...alan tässä vähitelleen tekemään surutyötä menetetylle äiti-tytärsuhteelle.

Kuuntelin tätä versiota tänään ja vihdoin se möykky uskalsi tulla ulos jostain syvältä sisältä kyynelvirtana, mikä nosti päätäänsä silloin, kun tämä esitettiin televisiossa syksyllä: