Mitä haluat tietää?

Näin viikonlopun ratoksi heitän teille pallon.
Mitä haluat kysyä, mikä mietityttä aiheesta alkoholi, blogin teema, jatai alkoholismi?

Ei ole väliä olenko kertonut aiheesta täällä jo joskus, sillä joka tapauksessa käsittelen näitä asioita lopun ikääni aina jossain määrin.

Jättäkää kysymyksiä kommenttikenttään tai lähettäkää säpöllä osoitteeseen lasinenpilvipouta@gmail.com
En julkaise nimiä tai muitakaan tietoja.

Teen ainakin yhden postauksen näistä, riippuen teistä. Kysymyksiä saa jättää ja lähettää hamaan tappiin, ei väliä vaikka näkisit tämän vasta ensi vuonna, saat silti kysyä.

Voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta <3

Sisko kertoi asioita

Kyläilin isosiskoni luona tässä hiljattain. Mietimme, että mitä mä sain itselleni lukion toisen vuoden psykologiavuodestani. Siitä siis, kun ensimmäsien kerran halusin itse puhua äidin ongelmasta.

Tajusin, että sitä ennen olin vain kieltänyt ongelman, osin itseltäni ja osin ulkopuolisilta.

Sen vuoden aikana minulle muotoutui, että äidillä on ongelma, sairaus, johon minä en ole suoranaisesti syypää.

Sisko kertoi, että äiti on hänelle tunnustanut, ettei kestänyt talouden romahtamista 200-luvun puoli välissä. Tämä laukaisi äidille toisen tähän päivään jatkuvan putken. Ysärin lama ei vaikuttanut meihin näkyvästi, työt silyivät ja me lapset olimme pieniä.

Nyt ymmärrän, miksi sisko maksoi minulle shoppaillessamme vaatteita ja tuki muutenkin. Vanhemmillani ei ollut rahaa. Sisko oli maksanut yhden ison laskun porukoilta, mikä oli "portti" huonoon talouteen. vanhemmat jäivät työttömiksi, kaksi lasta ja aikuinen omillana oleva sisko sekä yksi koira sek iso omakotitalo veivät rahaa -tai no sisko ny toi sitä.

Varamme ovat olleet yhteisiä perheen piirissä, olemme laskeneet rahoja autossa, että mitä meillä on varaa ostaa. 

Jotenkin aina oli vähintään olutta. Sitä oli pakko saada, menipä siihen sitten kuinka paljon vähistä rahoista. Asetin joskus ehdon äidille, että voin ostaa ruokaa mutta en alkoholia. 

En tiedä paljonko äiti juo nykyisin, mutta tiedän hänen juovan. 

Luultavasti juuri siksi pelkää jäävänsä eläkkeelle, kun teitää työn suojaavan häntä itseään. 

Surullista mutta totta.

Älä syyllistä, mutta...

Eilen olimme veljen kanssa syömässä porukoilla. Kun ajoimme pihaan, totesimme ettei isän auto ollut pihassa. Menimme sisälle, ja äiti on taas niin naamat, kuin vaan olla. Pysyi sentään pystyssä, mutta itse en saanut puoliakaan selvää siitä sönkötyksestä. Ihme kyllä veljeni ymmärsi joka sanan. Multa ilmeisemmin puuttuu nykyisin päänsisäinen kännitulkki.

Veljeltäni meni hermo, kun äiti yritti tuputtaa mainostaen jotain lähikaupungin halpaa kuntosalia.  Veljeni maksaa paikallisesta kuntosalista huomatavvasti enemmän, mutta tykkää käyttää kuntosalin ympäristön ja ilmapiirin vuoksi sitä. Sanoin äidille jotakin, mitä veljeni yritti sanoa, mutta äiti ei ymmärtänyt. Joten selvinsin asiaa, siihen asti olin ollut hiljaa. Ykskaks äiti huutaa mulle, että älä sinä nyt puutu tähän! Siis anteeksi mitä?! Otin sen niin suurena loukkauksena, että vieläkin sattuu. Äidin katse ja kiihko oli ihan uskomattoman julma ja paha. Tuntui, että se löi mua henkisesti niin hirveellä voimalla, että tyrmistyin täysn.
Ei mennyt miinuuttia kauempaa, kun veli huutaa äidille "älä sinä puhu halvasta salista niinkauan ku ostat viinaa, mä en halua sun rahoja niin kauan ku ei ole parempaa käyttöä niille". Kun äiti tarjoutui maksamaan osan veljen salikortista.

Syyllistäminenhän ei auta mitään vaan saa alkoholistin entistä kovemmin syyttämään itseään ja keksimään uusia syitä juomiselle ja sen salaamiselle. Alkoholisti ei voi mitään sille viinan himolle, mikä on vaivannut yli 30-vuotta naista.
Taistelen taas tän ahdistuksen kanssa, yksi laukaiseva tekijä oli joulun pyhinä.
Juhlin valmistumistani, olin äidille maininnut, että juhlat ovat päihteettömät, ja että kuohuvanakin on vain limsaa. Luotin, että äiti osaisi käyttäytyä. Kun äiti sitten saapui kakkujen kanssa juhlapaikalle, totesin heti, ettei tämä ollut täysin vesiselvä. En kerinnyt häpeämään tai sanomaan mitään sille. En kehdannut häätää sitä, juhla oli avoin tila, joten en pystynyt kauniisti ilmaisemaan äidille, että hän voisi olla muuallakin.
Juhlissa oli auttamassa lapsuuden aikainen ystäväni, ja veljeni, en tiedä minkälaiset juhlat olisivat olleet ilman heitä.
Juhlien vierailta sain tukevia sanoja siihen, että rakennan yhä itse itsenäisesti elämääni, vaikka äiti mitä tahansa sanoisikin. Niinhän se on, sen vain unohtaa joskus. Koska yleensä elossa oleva äiti kuuluu olla osana sun elämää...alan tässä vähitelleen tekemään surutyötä menetetylle äiti-tytärsuhteelle.

Kuuntelin tätä versiota tänään ja vihdoin se möykky uskalsi tulla ulos jostain syvältä sisältä kyynelvirtana, mikä nosti päätäänsä silloin, kun tämä esitettiin televisiossa syksyllä:

Uuden vuoden vaihde

Uusi vuosi on vaihtunut, tuntuu kuin tätä vuotat olisi eletty jo monta päivää. Uusista vuosista voisi kirjoittaa pari muutakin merkintää, mutta aloitan kuitenkin viimeisimmästä.

Olin vanhempieni luona kääntymässä, kun vein auton ja kävelin ystäväni luo.
Kun saavuin porukoilleni äiti imuroi. Kello oli puoli kuusi illalla, huusin ettei kukaan imuroi siihen aikaan uuden vuoden aattona!
Kuulema oli pakko imuroida vanhat pölyt pois... Isä kun oli vitsillä heittänyt äidille jotain, ettei äiti kävisi töissä muuta kuin istumassa. Äitini työskentelee puhtaanapito alalla ja kävelee töissään enemmän kuin minä liikun viikossa. Äiti ei ymmärtänyt vitsiä ja oli loukkaantunut tästä isälle.
Sittenpä riita oli valmis, vanhemmat jatkoivat aiheesta huutamista, kun kokosin tavaroitani ja valmistauduin juhlintaan.

"Johan tässä meni joulu riidoitta, niin pitäähän sitä ny jotenkin vielä tapella tänä vuonna!"
Huusin väliin, en jaksanut yhtään sellaista meininkiä mitä siellä oli.
Äiti kävi huoneessani/vierashuoneessa "raivaamassa" tilaa mulle etten yöllä kompastuisi tavaroihini. Huusin ettei sen tarvitse siellä olla, kun osaan itsekin varoa.

Olin laittamassa tässä kohtia kenkiä jalkaaan kun isä sitten tokaisee, et toinen sohva on ainakin vapaana. Tokaisin takaisin, että jos ei ole molemmat sohvat vapaana niin minä käännyn takaisin. Niin pienestä asiasta kuin tuokin riita oli lähtenyt, niin en hyväksy siitä tehtävän isompaa numeroa. Jos on asioita siellä takana hiertämässä, niin silloin puhutaan niistä. Ei siitä kuka vie roskat ja kuka imuroi.

Muuten uusi vuosi meni rauhassa itselläni. Kotiin yöllä mennessäni molemmat sohvat olivat tyhjät.

Joulu 2014, 2/2

Tulimme hautuumaalta koko perheenä poiskin. Laitoimme saunan päälle ja pikkuhiljaa äiti alkoi muistuttaa sitä, mitä ajattelin äidin olevan jouluaattona. Katsoin jotain leffaa, kun miesväki meni ensin saunaan, sen jälkeen äiti meni ja huuteli mua mukan. Viimeisenä asiana menen äidin kanssa saunaan, jo sohvalla hajuraon kanssa istuminen tuntuu ahdistavalta.

Odotin kun äiti tuli pois ja lähdin itsekin nauttimaan joululöylyistä.
Ruokapöydässä oli viiniä, jota oltiin juotu liian vähän siihen nähden missä kunnossa äiti oli. Ruokailun jälkeen äiti lähti makuuhuoneeseen "lepuuttamaan jalkaansa". Selvennettäköön, että äidillä ollu keväästä asti jalassa rasitusvamma.
äiti "lepuutti" jalkaansa kolmisen tuntia, kun isä meni sitten herättämään sammunutta äitiämme, jotta saataisiin lahjat jaettua loppuun saakka. jälleen tänäkin jouluna jaoimme siskoni tuomat joululahjat ilman äitiä. Itse unohdin perheen lahjat ottaa aamulla mukaan, ja ajattelin että on parempi jakaa seuraavana päivänä, kun äitikin on selvinpäin todennäköisemmin.

Perinteiseen tapaan joimme iltakahvit ja katsoimme telkkaria, lähdin yhdeksältä hakemaan ystävääni jouluyönmessuun. Kun lähdin starttaaman autoa, tajusin, että kukaan suuttunut sinä päivänä. Olin erittäin iloinen, ainut huuto mikä lähti oli isän suusta, kun tämä stressasi joulua ja korotti ääntänsä kun hoputti jonnekin, johon ystävällisesti sanoin, ettei tänään ole mikään kiire, ja että kaikki ehtii tehdä kyllä kuten aiempinakin jouluina.

Messussa ystäväni kanssa tapasin yhden toisen ystäväni pitkän ajan jälkeen <3
Alttarilla ehtoollista jakamassa oli itselleni tärkeä ja tuttu pappi. Ojentaessaan ehtoollista hän puristi kättäni ja katsoi jotenkin niin syvälle aidosti silmiin, että tunsin jotain niin suurta ja sanoinkuvaamatonta hyvää oloa, että sain hetken niellä kyyneleitä.
Yleensä penkkiin kävellessäni tervehdin tuttuja, mutta silä kertaa en tiennyt olisinko katsonut ylös vai alas, jottei kyyneleet olisi lähteneet valumaan.
Tuntui kuin rukouksiini olisi vastattu; kukaan ei nostanut myrskyä, kaikilla läheisilläni sinä päivänä oli joulumieli. Ja vaikka äiti sammui, totesimme kukin ajatuksissamme, että tämä vain kuuluu tähän asiaan ja antaa nukkua päätään selväksi.

Joulun loput pyhät olin vanhempieni sohvalla, katsoin telkakria ja lepäsin alkavaa flunssaa pois (ääni on kolmatta päivää puolitiessään).

Toivottavasti edes jollain oli siunattu joulu <3 Omani tuntui siunatulta.

Ja hei, hyvää loppu vuotta! ja vielä parempaa uuden vuoden alkua!

Alkoholisti on vain sairas

Olin ystävien kanssa viettämässä iltaa hyvän itsetehdyn ruuan kanssa, joimme pari pulloa punaviiniä, nauroimme ja nautimme olostamme. Olin erittäin onnellinen. Alkoholi oli vain sivuosassa siinä, vaikka maistelimmekin uuden viinin makua. Toivoisin, että alkoholin käyttö olisi kaikilla vastaavanlaista.
Ostin viikolla punaviinipullon, Samaan aikaan äiti osti perässäni viinapullon, ja hän teki kassalla vielä selväksi, että tunsimme toisemme. Häpesin, häpesin äitiäni. Itse ostin Reilun kaupan kalliimman puoleisen viinin, koska juon niin harvoin ja vähän kerralla, että pystyn satsaamaan laatuun. Äiti taas osti sen halvimman ja voimakkaimman. Niin, samalla tavallahan itselläni voisi olla ongelma, juon vain viiniä. Myönnän, haluan erottua äitini edessä joukosta, haluaisin olla keskiluokkainen, itsenäinen ja omilla toimeen tuleva nuori nainen, joka tietää mitä haluaa. Osin oma elämäntapani on pieniltä osin näpäytystä vanhempien alkoholismille.

Keskisuomalaisessa oli aiemmin kolumni nuorten raittiudesta, ja tänään siihen viitaten juttua lisää. Siinä viitataan Nuorisobarometriin 2012, josta voidaan lukea lasten alkoholinkäytönmallin tulevan vanhemmilta. Tällä hetkellä tekisi niin mieli huutaa. Inhoan yleistyksiä, inhoan sitä kun sanotaan, että alkkisäidin lapsista tulee samanlaisia. Ei, se ei mene niin. Ainakaan tällä hetkellä se ei ole toteunut kenenkään meidän lapsen kohdalla.
1883-luvulla perustettiin ensimmäinen raittiutta ajava liike,  Raittiuden ystävät koostuivat keskiluokkaisista, jotka uskoivat, että yksi ryyppy tekee rahvaasta loppuelämän juopon. Heidän tarinoima Turmiolan Tommin kaltainen tarina ei ole kadonnut minnekään. Vaikka humalahakuisuus olisi vähentynyt ja alkoholin haitat tiedostetaan paremmin, on niitä joiden elämä pyörii vain alkoholin ympärillä. Niiden myötä huonojen perhesuhteiden ympärillä ja niiden seurauksena masennuksen ja pitkän ja hiljaisen itsetuhoisuuden ympärillä.

Ei unohdeta, että alkoholistikin on sairas, samalla tavalla kuin esimerkiksi flunssainen ihminen. Samalla tavalla molempien pitäisi olla oikeutettu samanlaiseen kohteluun. Kummankaan sairaan ensimmäinen ajatus lapsena ei varmasti ole ollut sairastuminen.

Tää on mun elämää, tai tää viikko

Olen lähdössä huomenna porukoiden kanssa reissuun, suunta on kohti pohjoista. Tällä hetkellä en jaksaisi yhtään, voisin erittäin hyvin jäädä tänne ja maata sängyssä muutaman päivän. Ihan veto poissa. tämä viikko on ollut yhtä härddelliä, kun olen ollut siellä ja täällä ja tehnyt koulutehtäviä täällä ja siellä. Kampesin itseäni tänään autosta ylös kun pääsin parin mutkan jälkeen kotipihaan, tuttu tuli vastaan pihalla ja kysyi miten menee. Samaan aikaan multa tippuu käsistä omenapussi ja pari omenaa vierii maahan ja avaimet tipahtaa myös käsistä. Sanoin, että siinä se vastaus sitten tulikin. Et eipä paljon lisättävää. Joka päivä on ollut hyvä meno päällä, loppuviikosta ehkä alkoi tahdissa olemaan havaittavissa väsymystä, ja en osannut tarkkaan sanoa omaa fiilistä, kun sitä ystävä kysyi. Olen vain erittäin väsynyt tällä hetkellä. Voisin vain nukkua ja nukkua. ja syödä suklaata ja nukkua lisää.

Stressaa myös, että mitä reissusta tulee. Meneekö itseläni hermo porukoihin, mun oma tila kutistuu pakettiauton takapenkkiin, minkä jaan koiran kanssa. ja yöt menee usein samassa teltassa koiran kanssa. Lähden mukaan, jos saan oman teltan. Noh, lähes oma, en ole koskaan nukkunut koiran kanssa samassa teltassa, joten voi tulla mielenkiintoista....

Toivon, että pääni ei hajoa, ja olen jo valmis myös vetämään ihan hirveät kännit kotiin tullessani. Viime yönä olin kaupungissa, piti lähteä vain näkemään ystävää. No, ilta jatkui ja venyi ja sit löysin itseni kahdeltatoista baarista päivävaatteilla tanssimassa hikisenä. Ehkä senkin takia on hieman nihkeä ja väsynyt olo. Tänään ajelin aamupäivällä kotiin ja vein äidille auton. Eipä se sitä tarvinnu, kun oli pitkänmatkan tuttujen kanssa puoli neljään vetänyt ja selvää hetkeä ei ollut koko päivänä. Jipii. Tää on mun elämää, ei tässä muuta.

Juhannuksia

Vedän syvään henkeä, ja uudestaan.
Vielä kerran, suljen silmänni ja otan pitkän henkäyksen.
Ja puhallan sen ulos hyvin hitaasti.

Tässä on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, mokkulan sopimuksen vaihtaminen ei käynyt niinkuin piti ja nyt jaan netin tabletilta. Tämän vuoksi puoletkaan yrittämistäni nettisvivuista ei toimi. Mitä nyt laskujen maksuista tai muista hoidettavista asioista. Juhannuksena otin ihan rennosti ja näin ystäviäni. Parin vapaapäivän jälkeen haluaisin todellakin tehdä jotain hyödyllistä. Tämä on turhauttavaa.

Juhannus meni hyvin, vaikka torstaina tuntui ettei mikään voi mennä hyvin. Äiti soitteli mua kotiin ihan tuhannen kännissä. Menin perjantaina käymään siellä ennen ystävävien seuraan siirtymistä. Meno siinä kohtaa päivää oli yllättävän hillittyä. Juhannus on vihoviimeinen juhla, jolloin haluan olla kotona. Meillä on suhteellisen iso takapiha ja pihan perällä on grilli ja huvimaja, jossa paljon kesäisin vitetään aikaa. Seuraavassa muutama muisto aiemmilta juhannuksilta:

Juhannus 2014
Kun menin kotiin ystävien parista yhdeltä yöllä grillissä oli kylmenneet pari pihviä ja makkaraa. Kaasu oli päällä, käänsin sen pois ja suljin auki olevan huvimajan oven. Sisällä oli ihan hiljaista, koira vain haukkui hieman, kun avasin takaoven. Juhannuksesta selvittiin tänäkin vuonna.

Juhannus 2013
Olin ystävän luona lähellä porukoita, kun lähdin käymään koiran takia kotona. Ajattelin käyttää sitä lenkillä, koska porukat olivat arvatenkin siinä kunnossa etteivät päässeet tielle -saatika saaneet hihnaa koiralle.
Kun menin kotiin, näin isän kampeamassa itseään ylös ja äidin auttamassa puolivälissä takapihaa. Nämä huutavat apuun, mutta huusin takaisin, että ku ovat jo sinne asti päässeet niin pääsevät kyllä sisällekin asti. Otin koiran ja käytin lenkillä. Sitä en muista olivatko päässeet sisälle kun tulin takaisin. Menin takaisin ystävälleni laulamaan Singstaria, silloin Irinan Pokka sai uuden merkityksen.

Juhannus 2006
Oli perus viileä juhannus, aurinko kyllä paistoi. Veljeni oli 12-vuotta, Ärrällä oli silloin vielä halpoja leffanvuokrauksia. Kävimme veljen kanssa vuokraamassa Ärrältä Mel Gibsonin Apocalypton ja Jack Blackin Nacho Libren,  katsoimme leffat ja söimme sipsiä. Vanhemmat olivat grillin huvimajalla koko illan ja me olimme tyytyväisiä.

Juhannus 2002
Äiti kutsui vanhan työkaverinsa miehensä ja poikiensa kanssa kylään. Pojista nuorempi tuli mukana, tämä oli veljeäni vuoden-kaksi vanhempi. Olimme kolmisin sisällä ja katsoimme televisiosta Shakiran esiintymistä Kaivopuiston kesäkonsertissa.

Murtumiset ja tarkoitukset

Jos sitä joskus murtuisi ihan täysin ja sitten murtaisi uudelleenrakentamisen voimalla huterat ja hauraat, niin ympärillä olisi luultavasti kaaosta.

Mietin tällä erää, että monta kertaa olen itse murtunut, ja kasannut itseä. Eri asteisesti muutaman kerran kyllä. Joka kerran jälkeen on tuntunut, että murtumiset on vain pehmentäneet suhtautumista asioihin. Kun on nähnyt joka kerralla, että kun luulee nähneensä kaiken, ei itseasiassa olekaan nähnyt juuri mitään.
Nuorempana elämään suhtautuminen oli erittäin masentavaa. Pystyin pitämään harrastuksissa päällä optimismia, toiminta kerhonohjaajana ja erilaisissa pienryhmissä mukanaolo oli pakoa ja itsensä koossa pitämistä. Ahdistuin lähes aina siitä, kun lähestyin kotia ja oli muu kuin sunnuntai tai maanantai. Koskaan ei tiennyt missä kunnossa äiti oli. Saattoi olla iltoja, kun kotona oli sellainen ihana pullantuoksuinen äiti tai vastaavasti niitä ihan päinvastaisia iltoja.

Harrastukset olivat kaikki jotain ryhmätoimintaa, yksin en harrastanut muuta kuin kirjoittamista. Ryhmän ja ohjaajien merkitystä ei vain pysty tarpeeksi kuvaamaan. Niiden kautta sain tarvitsemaani rohkeutta olla oma itseni, koin sen miten paljon tasapainoinen aikuinen nuoren elämässä voisi tehdä. Koulutustaustani on sosiaalialalla ja motiivi tehdä sitä työtä on lähtöisin omasta itsestäni ja kokemuksistani. Nyt on hienoa huomata, että olen saanut mahdollisuuksia olla itse nuorena aikuisena apuna ja tukena nuoruuttaan aloitteleville ihmislapsille.
Ne asiat ja tunteet, joita olen kokenut ja joita olen käsitellyt, ovat nyt yksi työkaluni.

Silloin kun olen murtunut oloni takia täysin ja on tuntunut, että jalkojen alla on vapaapudotus, ja rakas ihminen vain heittää kiviä niskaan. Silloin olen koonnut itseni muiden ihmisten ja uskon avulla. Uskon Jumalaan, ja siihen, että kaikella isolla on jokin tarkoituksensa. Niin on käynyt jonkin kerran jo. Esimerkiksi: jouduin pitämään välivuoden lukion jälkeen. Pääsin yhdelle isolle yhdistykselle tekemään töitä pienten koululaisten parissa, ja siinä sivussa muuta yhdistyksen elämään kuuluvaa toimistotyötä toiminnanjohtajan avuksi. Se vuosi antoi erittäin paljon osaamista, ja jos olisin päässyt kouluun heti haettuani olisi se työkokemus jäänyt saamatta. Opiskeluissakin on ollut mukavaa, kun on ollut jokin pinta josta heijastaa omaa toimintaa.

Asiat järjestyvät, aina. Sen tiedän, ihan sama montako kertaa elämä murtaisi maahan, kunhan vain luotan siihen, että nousen pehmeämpänä, ja ihmisenä. En edes yritä koota itselleni räväkkää suojakuorta, ja piilottaa itseäni sen alle. Se ei toimi kovin pitkälle, eikä se ole minua. Turha yrittää feikata sitä, mikä ei tunnu hyvältä itsestä jatai ympärillä olevista ihmisistä.

Uskalla!

Uskallus on jotain, mikä voi muuttaa paljonkin.
Uskallus tarvitsee rohkeutta ja päämäärätietoisuutta.
Uskallus voi mahdollistaa kehittymisen.
Mutta uskalluksen suuri vastus on  epävarmuus, pelko.

Noin ajattelin juuri äsken, kun muistelin omia fiiliksiä joitakin vuosia sitten. Joitakin vuosia sitten tapahtui ikävät kouluammuskelut, ja niiden myötä levisi aalto perättömistä uhkauksista. Oma kouluni sai silloin myös perättömän uhkauksen, asiasta järjestettiin jälkihoitoa niille, jotka olivat säikähtäneet asiaa. Itse olin tuolloin jossain ihan pinteessä, tunsin, että puhuminen helpottaisi omaa ahdistusta, ja uhkaus vain vahvisti ahdistuksen tuntua. Kävelin sisään rakennukseen, jossa pidettiin päivystystä oppilaita varten. Sisällä istui terveydenhoitaja ja  kuraattori. Tervehdin ja lumipallomaisesti aloin vain puhumaan. Se fiilis oli samaan aikaan helpottava, ja ahdistava. Kerroin omat tunnelmat uhkauksesta ja samaan hengenvetoon masentuneisuudesta äidin ongelman takia. Uskon, että näillä ihmisillä oli hetken pallo hukassa, kun olin tyhjästä ilmestynyt oman myttyni kanssa heidän eteensä. He kyselivät tilanteestani ja sain ensin ajan kuraattorille, jonka kautta pääsin psykologille.

Joka kerta, kun menin psykologille, katsoin ympärilleni, ettei kukaan tuttu tai läheinen näe. En vain halunnut perheen tietävän, että käyn puhumassa perheen asioista tai omista asioista jollekin. Sehän olis petos omaa perhettä kohtaan! Niin ajattelin silloin.

Psykologin käyntien aikana perheelleni lähetettiin kutsut yhteiseen tapaamiseen. En saanut sitä kirjettä ollenkaan. Samoihin aikoihin mummi kuoli, ja järjestimme hautajaisia ja suruaika oli päällänsä. Psykolgikäyntini oli juuri ennen hautajaisia, jolloin sain kuulla postitetuista kirjeistä. Hautajaisten jälkeen yksi ilta äiti tuli hysteerisenä huoneesi kysyen et onko hän näin huono äiti, että pitää mennä sos.toimeen? Psykologin kautta oli lähtenyt uudet kirjeet meille kaikille. Siinä oli uus ikeskusteluaika.

Menin tietysti itse paniikkiin ja kielsin kaiken, pakenin paikalta ystäväni luo. Ainut kerta kun lähdin kotoa kertomatta kenellekään minne. En tiennyt ovesta lähtiessä ensin minne edes menen, lähdin vain pyöräilemään kaupunkia kohti.

Uskallukseni ei riittänyt tuolloin sanomaan äidille, että hän tarvitsee apua. Jälkeen päin olisin toivnut osaavani sanoa jotain äidille, mutta ei. Toivottavasti edes joku muu uskaltaa puhua ongelman aiheuttajalle asiasta.

Äitienpäiväateria, ja mitä se kertoo minusta?

Eilen oli taas äitienpäivä.

Niinkauan kuin muistan se päivä on ollut jotenkin kiusallinen. Aina olen ollut kotona ja äiti on sunnuntaisin selvinpäin.Olemme yhdessä ja katsomme televisiota. Olemme ehjän oloinen perhe.

Eilenkin olin kotona, veljeni on armeijassa ja sisko ei päässyt tai halunnut tulla useamman sadan kilometrin takia. Valmistin meille ruuan, pihviä ja sipulihöystöä juustoisen laatikon kanssa ja jälkiruuaksi kermakakkua.
Aterian valmistus ei mennyt niinkuin ajattelin, pihvit jäivät pikkasen sitkeiksi ja kakku raa'aksi. Paistoin kakkupohjaa uunissa jonkin aikaaa halkaisun jälkeen ja tietysti sellainen kakkupohja kuivuu kun tarpeeksi paistaa.
Kakku oli koottaessa ihan kamalan näköinen, kostotuytin sitä kyllä ja laitoin hilloa sekä kermavaahtoa, mutta silti. Hyvä siitä siitä tuli maultaan vaikka rakenne oli jotain ihan muuta. Kerman päältä ei olisi tiennt, että sen alla sydämen muotoinen pohja oli koottu muutaman kerran useasta eri palasta.

Kakku kuvaa hyvin itseäni; monesta osasta koottu ja kuorrutettu kauniiksi. Olen koonnut itseäni muutaman kerran, ja hakenut saumausaineita sen johdosta, ettei äiti ole pystynyt aina olemaan äiti. Silti suhtaudun elämään kauniisti ja positiivisesti. Tunnen, että saan päivä päivältä takaisin niitä iltoja ja öitä, joina olen itkenyt huoneessani pää käsien välissä toivottamana sitä kaikkea nuoruuden murrosikää ja sitä, ettei äidille ole voinut kertoa sen vertaa asioitaan kuin olisi halunnut.
Pihvien sitkeys taas kuvaa hyvin omaa sitkeyttäni, olen oppinut olemaan luovuttamatta, oli asia mikä tahansa.

Kunnioitus

Joskus tunnen itseni todella hölmöksi ja vastavirtaan kulkijaksi. Haluan painotta ennalta ehkäisevääpäihdetyötä ja olen mukana yhdessä isossa järjestössä tekemässä sitä. Siis ennalta ehkäisevää päihdeytötä? Minä alkoholistin lapsi? Kyllä?

Suurin motivaation ja työmoraalin nostattaja on yllättäen ollut äitini. Olen nähnyt hänet niin huonossa kunnossa, etten ole vain pystynyt niissä tilanteissa tunnustamaan itselleni hänen olevan äitini. En halua, että kukaan joutuisi sellaisiin tilanteisiin, nöyryyttämään itseään tiedostamattaan julkisesti tai yksityisesti kodin sisällä. On surullista katsoa vierestä, kun muuten rakas ihminen katsoo jotakin ja näkee, ettei aivoissa vain hermosolut pysty liikkumaan niinkuin pitäisi.
Olen joutunut häpeämään äitiäni, siis nuorellehan on ihan normaalia, että joskus oma äiti saattaa hävettää jollain äitimäisellä käytöksellään, mutta kun käyttäytyminen johtuu päihteistä on häpeässä jotain haikeaa ja toivotonta tuntoa.

Omat keinot puuttua toisen juomiseen on tässä tilanteessa minimaaliset, äidin lapsena osin pelkään seuraukseia. Tämä on sikäli kummallista, koska asun omillani eikä äiti ole väkivaltainen. Se pelko liittyy luultavasti siihen kunniaan ja siveelliseen käytökseen, eihän äitiä tule kritisoida. Näin on opetettu pienestä pitäen.  Tiedän, että tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta ei vain ole helppoa sanoa äidille, ettei tunnu äidiltä silloin kun täysin hukassa itsensä kanssa.

Kunnioitetaan kuitenkin itseämme ja välitetään toisista, se antaa jo paljon tälle maailmalle.

Avaan teille jotakin elämästäni

Pidin aiemmin blogit -sivustolla Absoluutiton Nollapiste blogia muutaman vuoden. Kaverien pyynnöstä herätin sen henkiin tällä blogilla. Olen yli 20-vuotias opiskelija, alani on erittäin humanitäärinen ja valmistumisajankohta jouluna. Koulu- ja työnkuvani on auttaa ennalta ehkäisevästi ihmisiä. Pääasiassa kohderyhmä on nuorissa.

Elämäni voi näyttää tällä hetkellä tavalliselta, asun yksin, opiskelen, teen silloin tällöin töitä ja tapaan ystäviäni. Sitä se tällä hetkellä onkin, tavallista, ilman suurempia kummallisuuksia. Lapsuuteni ei ollut toivottavan tavallista, se ei tuntunut aina turvalliselta tai vakaalta. Rakastan perhettäni, ja olen rakastanut aina sitä ja siihen kuuluvia ihmisiä, isosiskoa, pikkuveljeä, isää ja alkoholistiäitiäni.
Niin, äitini on se ihminen, jota olen rakastanut ja välillä inhonnut vain siksi, että jokin hänen elämässään on saanut aikoinaan tarttumaan pulloon.
Tämä epäkohta on vaatinut omassa elämässäni veronsa, olen oppinut, että sisukkuudella ja eteenpäin pyrkimisellä voi olla erittäin hyviä seurauksia ja ettei epäkohdista tule liiaksi välittää -Vaikka epäkohta olisi katkaisematonta tekemistä.

Käsittelen blogissa tapahtuneita asioita, ja toivon, että jos olet tai olet ollut samassa tilanteessa, saat tästä jotakin apua. Tämä kertoo vain minun ja siihen liittyvien ihmisten tarinaa. Avaan elämässäni olleita lukkoja tai uusia, jos sellaisia tulee blogin teksteissä.
Palautetta, kysymyksiä ja sähköpostia saa lähettää.

Aurinkoista kevättä!

Jokaiseen lukkoon kuuluu siihen sopiva avain.