Unia kohtaamisista ja pakkopysähtymisestä

Jostain syystä tunnen olevani solmussa, tekisi mieli itkeä, mutta en löydä sitä kohdetta tai sitä perimmäistä ajatusta tähän tunteeseen.

Näin viime yönä painajaista, en tiedä johtuiko allergialääkkeestä vai mistä.
Siinä oli lauantaipäivä, olin jonkun tanssiryhmän kanssa vanhempieni luona harjoittelemassa jotain kevättanssia. Ihmiset olivat vieraita itselleni, mutta silti tiesin tuntevani heidät. Olin sopinut vanhempieni kanssa, etteivät ole kotona. Jostain syystä äiti tulikin kotiin täys kännissä. Petyin, huusin ja kirosin äidille ja pahoittelin tanssiryhmälle. Heräsin itkun tunteeseen ja siihen,että silmästäni valuu kyynel. Muistan tanssijoissa olleen jonkun nuorehkon naisen, joka katsoi minua kaikkien muiden kävellessä ohitse. Se katse tuntui jotenkin merkittävältä siinä unessa.

Vastaava merkityksellinen kohtaaminen tapahtui toisessa unessa muutama yö sitten.
Siinä unessa olin menossa jonnekin isompaan kaupnkiin junalla. Juna johon astuin olikin väärä ja kirosin sitä. Astuin seuraavalla asemalla ulos ja olin jossain asematunnelissa. Totesin ettei siihen kaupunkiin ole menossa ajoissa junaa, ja myöhästyn siitä tapaamisesta, johon olin menossa. Vieressä oli nuori mies, joka kirosi ihan samaa asiaa, että junat menevät kaikkialle muualle. Olin siinä todella stressaantunut ja hektinen ilmapiiri oli ympärillä. Kävimme miehen kanssa aurinkoisella kaupungintiellä ja palasimme käsikädessä takaisin maanalaiseen junatunneliin. Kun olimme astumassa junaan, tämä mies polvistuu eteeni ja sanoo, että tulee junaan vain jos suostun kosintaan. Olin iloinen ja helpottunut ja vastasin myöntävästi, junassa istuimme ihan lähekkäin ja hymyilin onnellisena.

Ystäväni totesi, että ehkä haluan/tarvitsen jonkun, jolle jakaa kokemuksia ja jonka viettää aikaa. Tarkoittaen poikaystävää, sitä kun ei ole tullut vastaan neljään vuoteen, ja olisi kieltämättä ihanaa, jos todella kolahtaisi jonkun ihmisen kanssa tässä joskus. Kaikella on aikansa, ja haaveilla saa.
Pidän itseni liikkeessä ja pelkään pysähtymistä, stressaannun tyhjänpäiväisestä joutenolosta. Ehkä sekin tuli selväksi tuossa unessa.


Junaunta fiilistellen kuuntelen Samuli Edelmannia

Monta tuhatta kilometriä

Muutama tuhat kilometriä takana autossa, muutamat niellyt kyyneleet ja valtava oman tilan kaipuu selvitetty.

Olin äidin ja isän kanssa pohjoisissa, Ruotsissa ja Norjassa. 

Olen erittäin onnellinen, että olen yksin kotona. Viikko meni ihan hyvin, parina iltana vanhemmilla oli aivan pakko käydä Alkossa. Kysyivät kyllä, haluanko itse jotain. Teki mieli kysyä takaisin, että siksikö etten tajuaisi niiden humalaa? Ekalla kerralla ilmoitin Alkossa hakevani itse kaupan puolelta holitonta kylmää juomista, kun oli hellepäivä. Toisella kerralla olin mennyt kauppakierroksen jälkeen autoon kun porukat vielä jäivät pullokauppaan. Ostivat minulle pyytämättä jonkin erikoissiiderin. Ihan hyvää se oli, mutta tunnelmaa söi vanhempien humala illalla. Ja isän känkkäränkkä siinä, että ottaako viileään autoon makuupussia. 

Välillä tuntuikin, että on itse aikuisena tyttärenä reissussa kahden lapsen kanssa. Huoh. 

Viimeisenä päivänä ajoimme reilu 300 kilometriä paljoa mitään puhumatta. 

Isä ei voinut sanoa suorana, kun olisi halunnut pitää ruokatauon, vaan pysähtyi mystisesti pöytäpaikalliselle levähdyspaikalle. Vasta kotipihassa selvisi, että isä vihjasi ruoka-ajasta. Eikai kaksi muuta nyt osaa ottaa selvää ihmisen ajatuksista, joka välillä pysähtyy tupakkatauolle, ja välillä käyttämään koiraa pissillä. 

Itse nielin pahaa oloa alas, sillä tunnelma alkoi olla todella kireää ja inhoan sitä, ettei asioista voi puhua, kun kaikki tietää niissä olevan puhuttavaa. Omia ajatuksia sotki myös yksityiselämä ja stressi taloudesta ja loppuvuoden opiskeluista. Olin ajatellut tehdä muistiinpanoja reissulla, mutta mobiililaitteiden latausmahdollisuus oli vähäistä. 

Mutta selvisin! Selvisin reissusta, ja välillä myös nautin siitä, mutta yksin kotona oleminen on joskus maailman paras asia <3

Tää on mun elämää, tai tää viikko

Olen lähdössä huomenna porukoiden kanssa reissuun, suunta on kohti pohjoista. Tällä hetkellä en jaksaisi yhtään, voisin erittäin hyvin jäädä tänne ja maata sängyssä muutaman päivän. Ihan veto poissa. tämä viikko on ollut yhtä härddelliä, kun olen ollut siellä ja täällä ja tehnyt koulutehtäviä täällä ja siellä. Kampesin itseäni tänään autosta ylös kun pääsin parin mutkan jälkeen kotipihaan, tuttu tuli vastaan pihalla ja kysyi miten menee. Samaan aikaan multa tippuu käsistä omenapussi ja pari omenaa vierii maahan ja avaimet tipahtaa myös käsistä. Sanoin, että siinä se vastaus sitten tulikin. Et eipä paljon lisättävää. Joka päivä on ollut hyvä meno päällä, loppuviikosta ehkä alkoi tahdissa olemaan havaittavissa väsymystä, ja en osannut tarkkaan sanoa omaa fiilistä, kun sitä ystävä kysyi. Olen vain erittäin väsynyt tällä hetkellä. Voisin vain nukkua ja nukkua. ja syödä suklaata ja nukkua lisää.

Stressaa myös, että mitä reissusta tulee. Meneekö itseläni hermo porukoihin, mun oma tila kutistuu pakettiauton takapenkkiin, minkä jaan koiran kanssa. ja yöt menee usein samassa teltassa koiran kanssa. Lähden mukaan, jos saan oman teltan. Noh, lähes oma, en ole koskaan nukkunut koiran kanssa samassa teltassa, joten voi tulla mielenkiintoista....

Toivon, että pääni ei hajoa, ja olen jo valmis myös vetämään ihan hirveät kännit kotiin tullessani. Viime yönä olin kaupungissa, piti lähteä vain näkemään ystävää. No, ilta jatkui ja venyi ja sit löysin itseni kahdeltatoista baarista päivävaatteilla tanssimassa hikisenä. Ehkä senkin takia on hieman nihkeä ja väsynyt olo. Tänään ajelin aamupäivällä kotiin ja vein äidille auton. Eipä se sitä tarvinnu, kun oli pitkänmatkan tuttujen kanssa puoli neljään vetänyt ja selvää hetkeä ei ollut koko päivänä. Jipii. Tää on mun elämää, ei tässä muuta.