Monta tuhatta kilometriä

Muutama tuhat kilometriä takana autossa, muutamat niellyt kyyneleet ja valtava oman tilan kaipuu selvitetty.

Olin äidin ja isän kanssa pohjoisissa, Ruotsissa ja Norjassa. 

Olen erittäin onnellinen, että olen yksin kotona. Viikko meni ihan hyvin, parina iltana vanhemmilla oli aivan pakko käydä Alkossa. Kysyivät kyllä, haluanko itse jotain. Teki mieli kysyä takaisin, että siksikö etten tajuaisi niiden humalaa? Ekalla kerralla ilmoitin Alkossa hakevani itse kaupan puolelta holitonta kylmää juomista, kun oli hellepäivä. Toisella kerralla olin mennyt kauppakierroksen jälkeen autoon kun porukat vielä jäivät pullokauppaan. Ostivat minulle pyytämättä jonkin erikoissiiderin. Ihan hyvää se oli, mutta tunnelmaa söi vanhempien humala illalla. Ja isän känkkäränkkä siinä, että ottaako viileään autoon makuupussia. 

Välillä tuntuikin, että on itse aikuisena tyttärenä reissussa kahden lapsen kanssa. Huoh. 

Viimeisenä päivänä ajoimme reilu 300 kilometriä paljoa mitään puhumatta. 

Isä ei voinut sanoa suorana, kun olisi halunnut pitää ruokatauon, vaan pysähtyi mystisesti pöytäpaikalliselle levähdyspaikalle. Vasta kotipihassa selvisi, että isä vihjasi ruoka-ajasta. Eikai kaksi muuta nyt osaa ottaa selvää ihmisen ajatuksista, joka välillä pysähtyy tupakkatauolle, ja välillä käyttämään koiraa pissillä. 

Itse nielin pahaa oloa alas, sillä tunnelma alkoi olla todella kireää ja inhoan sitä, ettei asioista voi puhua, kun kaikki tietää niissä olevan puhuttavaa. Omia ajatuksia sotki myös yksityiselämä ja stressi taloudesta ja loppuvuoden opiskeluista. Olin ajatellut tehdä muistiinpanoja reissulla, mutta mobiililaitteiden latausmahdollisuus oli vähäistä. 

Mutta selvisin! Selvisin reissusta, ja välillä myös nautin siitä, mutta yksin kotona oleminen on joskus maailman paras asia <3

Suomalaiset, ja omat oikeudet. prkl!

Näen tällä hetkellä mielessäni kuvan miehestä, jokka on käynyt hädintuskin vain toisen asteen teollisen koulutuksen, ja jonka karjala lippis murenee hiestä ja öljystä maahan. Kun tämä nuori mies tupakka huulessa murisee, miten Suomessa ei saa  tehdä mitään ja kohta varmaan hengittäminen kielletään liian pakokaasupitoisuuden takia.
Uutisissa on ollut alkoholilain uudistuksesta. Viimeisin uutinen oli, että suomalaiset eivät lyhentäisi mietojen myyntiaikaa.

Mietin, että kuinka tärkeää se olut on oikeasti suomalaisille? Se on alkoholia, se on päihde. Onko ihmiset unotaneet sen, että kun juot tarpeeksi olutta et ole ajokykyinen? Itse olen todella tarkka siitä, että puhallan tarvittaessa nollat ratsiassa. Jos on kykyä juoda, pitäisi olla kykyä myös miettiä seurauksiakin.
Luulen, ettei kukaan kuole siihen, jos myyntiaikaa supistettaisiin entisestään.

Monta kertaa olen itse ollut niin menossa jossain, etten ole ehtinyt Alkoon. Ja voin iloisesti kertoa olevani elossa, hei, siihen ei kuole, ettet saa alkoholia! En voi käsittää sitä suomalaista piirrettä, että pidetään niin kovaa oikeuksistaan kiinni vapaaseen tahtoon ja vapaaseen kauppaan. Tiedän, että on olemassa niitä, joilta fiksu juominen onnistuu, mutta valitettavasti on paljon niitä, joiden elämä ja kello pyörii sen lavan ympärillä.

Yhdeltä viikonlopulta jäi kaappiin pari tölkkiä olutta ja siideri.  Eilen tullessani mummilasta kotiin avasin siiderin ja join pari lasia, ja hyvä etten tuntenut tehneeni vakavaa syntiä. Olihan sentään sunnuntai eikä minulla nyt pakottavaa tarvetta ollut juoda sitä. Kaapissa ei vain ollut muuta sillä hetkellä.

Onhan jokaisen alkoholinkäyttö oma asia, tässä maassa se vain vaikuttaa usein myös toisiin. Puhun tässä terveyden näkökulmasta ja ymmärrän kauppiaiden huolen kassavirrasta. Voisimmeko silti ajatella nuoria ja lapsia, ja yleistä terveydentilaa?