"Hyvää äitienpäivää"

Olen kertonut äitienpivästä ja fiiliksistäni ennenkin.
Eilen se taas oli. Vuosi sitten olimme kaikki vanhempieni luona ja sisko näytti ja kertoi yllätyksen, että hänestä tulee äiti ja minusta täti ja meidän äidistä mummo.

Vuoden aikana olemme siskon kanssa miettineet ja puhuneet tuo pieni ihme sylissä, että miten mukavaa olisi, jos voisi äitinä/tätinä luottaa siihen, että lapsen voi jättää mummolle hoitoon.
Onhan äiti kasvattanut kolme lasta, joista vanhin ja keskimmäinen ovat joutuneet käydä psykologeilla ja -terapeuteilla ja nuorin on hukuttanut opiskeluihin ja työhön itsensä ja tunteensa.
Tässä on ironiaa mukana mutat myös totuutta.

Äidin sairaus on kasvattanut meistä jokaisesta kolmesta erilailla selviytyjän.
Siskon on pitänyt tuoda turvaa vahtiessaan meitä vanhempien ollessa töissä. Äiti ei juonut niinkään sillion kun olimem lapsia. Korkki aukesi vasta meidän ollessa kouluikäisiä. (Siihen liittyy talousvaikeudet ja sietokyvyn puute)
Siskon muutettua omilleen taisin olla 8-9 vuotta. Koin vahvasti velvollisuudekseni pitää huolta pikkuveljestäni. Vanhemmat olivat alkaneet viettämään perjantai-iltoja enemmän alkoholin kanssa ja satunnaisesti oli heidän pari perheystävääkin käymässä. Siinä lapset jäivät jalkoihin.
Oli hieman turvattomuutta, epävarmuutta, kova äänisiä miehiä, jotka selvin pin olivat mukavia mutat kännissä todella rasittavia. Parasta oli, kun kello oli niin paljon, että talo hiljeni. Silloin saattoi nukkua miettimättä, että herää rysähdykseen kun joku kaatuu.
Ei ole yksi tai kaksi sunnuntaita kun olen noussut aamulal sängystä ja mennyt keittiöön ja äidil tai isäl on ollut rymyämisestä jokin vekki tai mustelma. Koskaan näistä ei olla puhuttu.

Olen ollut ujo, ja epävarma. Joskus niinkin, että pikkuveljeni on joutunut olemaan minua rohkeampi. Kun on kuulunut mikä tahansa kova yhtäkkinen ääni, lasin särkyminen, saunassa liukastumisesta seuraava mätkähdys, kolinaa, on tuntunut kuin sydän jättäisi lyönnin lyömättä, sekunin kaikki on ihan hiljaista, seuraavan sekunin aikana on tullut taistele-pakene-vaihe, menenkö katsomaan vai suljenko korvani. Tällöin veljeni on mennyt katsomaan tilannetta.

Kaiken maailman äitienpäivät on tuntuneet jotenkin kiusallisilta. Pidättyväisiltä.
Eilen soitin äidille, oli selvin päin, puhelussa oli jotenkin kumma sävy, ihan kuin äiti olisi odottanut mun sanovan muuta kuin onnitteluja. Yleensä osataan lopettaa puhelu, mutta nyt se tavallaan jäi ilmaan roikkumaan;

Minä: Joo, nonii, mene leipomaan pullia
Äiti: Joo, täytyy mennä
2 sekuntia hiljaista
Minä: Niin, moikka
Äiti: Sano terveisiä.
Minä: Joo kerron. no moi.
Äiti: Soitellaan taas. Meen leipomaan.
Minä: Jep, juu.
Äiti: Moikka
Minä: Heippa.

Mitä haluat tietää?

Näin viikonlopun ratoksi heitän teille pallon.
Mitä haluat kysyä, mikä mietityttä aiheesta alkoholi, blogin teema, jatai alkoholismi?

Ei ole väliä olenko kertonut aiheesta täällä jo joskus, sillä joka tapauksessa käsittelen näitä asioita lopun ikääni aina jossain määrin.

Jättäkää kysymyksiä kommenttikenttään tai lähettäkää säpöllä osoitteeseen lasinenpilvipouta@gmail.com
En julkaise nimiä tai muitakaan tietoja.

Teen ainakin yhden postauksen näistä, riippuen teistä. Kysymyksiä saa jättää ja lähettää hamaan tappiin, ei väliä vaikka näkisit tämän vasta ensi vuonna, saat silti kysyä.

Voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta <3

Aina löytyy se, jolla menee astetta huonommin

Olin vanhempien luona tässä hiljain yötä. Kotiseudulle tuli käyntiä ja ajattelin yöpyä lähellä vanhempien luona. Mietin jo ennalta, että ono se uhka vai mahdollisuus. Äidillä oli lomaviikko ja isä täyttä päivää töissä.

Pääsin vanhempien luo illalla puolyhdentoista aikoihin. Äiti oli ehtinyt naukkaamaan jo erittäin huolella ja isä oli erittäin ärsyyntynyt tähän. Isän kanssa en sitten vaihtanutkaan kuin ihan pari sanaa ja nekin kireeseen sävyyn veljen huoneen lattialämmityksestä, jossa nukuin. Huoneessa oli ollut ovi kiinni, ikkuna hieman raollaan ja lattialämmitys nollassa. Oli hiukan viileä. isän mielestä lattialämmitystä ei tarvinnut laittaa päälle ja valitan heti kylmyydestä. -Kyllä, meillä on kotona huonelämpötila 21-23 astetta johon olen tottunut. 18 astetta ykskaks tuntuu minusta kylmältä makuuhoneena.

Saatatte tietää sellaisen vanhan mummolahajun? Sellainen missä haistaa sen, ettei huoneessa ole imuroitu, pyyhitty pölyjä tai pesty lattioita. Sellainen hieman ummehtunut. Sellaisessa minä nukuin yöni, ja oikeastaan sellaisessa talossa asuin sen yön ja seuraavan aamun. Vessan lattiaa ei oltu siivottu hetkeen, seinää ei oltu pyyhitty (tiedätte ehkä kun pöntön kansi aina ylhäällä ja vessa vedetään, et sieltä nousee niitä pieniä kellertäviä molekyylejä tahtomattaan....). Koko talon lämpötila pidetään sähkölämmitteisesti matalana niin, että lämpötila on 19-20 astetta. oma ihoni punoittaa aina siellä pidempään ollessani siitä huoneilman kuivuudesta. Muistan jo nuorena siellä, ett valitin asiasta, mutta isä ei halunnut ymmärtää (kun naamaa punotti, kutitti ja oli atooppinen).

Muutenkin koko talo oli taas siinä kunnossa, että näki ettei ole hoidettu hetkeen suuremmin. Oma vanha huoneeni on ollut pari vuotta asuinkelvoton, sinne on kannettu varastoon kirpputoritavaraa ja muutoin sellaista "ei sitä koskaan tiedä kun tarvii"-mentaliteetti tavaraa. Kuten yksi iso joustinpatja. En päässyt kireä hame ylläni astumaan normaalikokoisen huoneen perälle, koska tiellä oli erinäisiä pahvilaatikoita.

Äidin kanssa jäimme illalla katsomaan televisiota, tämän laskuhumalan jälkeen oli viisi minuuttia jo ihan mukavaa, ennen kuin tämä luultavasti tajusi olevansa pian selvä. Äiti totesi, että hänen täytyy käydä vessassa, ilmeisesti vessamme on siirretty keittiöön, kun äiti kävi siellä eikä vessas, kuulin miten tämä aukaisi allaskaapin oven ja laittoi lasin pöydälle.
Ei mennyt kauaa kun känni oli taas entisensä. iti kertoi ystävättärestään, joka on toistamiseen alkoholisteille tarkoitetussa hoitolaitoksessa, oli poliisit hakenut tämän kotoa kun naapurit olivat valittaneet. Ilmeisesti äidillä ongelma mielestään sitten hallittua, kun ei (vielä) poliisit hae hoitoon ja työt pystyy hoitamaan.

Seuraavana aamuna olimme kahdestaan kotona, äiti tarjoutui leikkaamaan hiuksiani, mutta näin hänen ottavan naukun. Totesin kauniista, että ei tarvitse kiitos, pärjään tällä takkutukalla vielä seuraavan puoli vuotta, ennen kuin saan säästettyä rahaa jostain kampaajaa varten.

Kun pääsin illalla yhden kokouksen jälkeen kotiin, olin erittäin onnellinen suudellessani avomiestäni, että olen päässyt irti siitä vanhasta maailmasta.

Viinamäki - Kotiteollisuus

Olen Kotiteollisuuden kuuntelija.

Tänään bändi julkaisi singlen tulevata albumiltaa.
Viinamäki kappaleessa on erittäin paljon tuttua tarttumapintaa, se miten alkoholi vain kulkee mukana joka käänteessä ja mielentilassa. Miten katse vain vaeltaa kohti viinaa ja krapula kaipaa viiniä.
Tämä on epävirallinen arvostelubiisistä, mutta mielestäni biisissä kuulee hyvin sen epätoivon ja oravanpyörän millaisessa alkoholin kanssa painiva ihminen pyörii.

Tykkään.

Ei  muuta tähän erään, muuta kuin kuunnelkaa biisi ja kertokaa mitä mieltä siitä olette.

Rakkautta ja rauhaa viikonloppuun lukijat hyvät <3

Häissä

Tässä jokin aika sitten oli siskon häät. Tai tarkemmin, siskopuolen häät, sillä tämä uusioperhe on hyvä erottaa tässä kohtaa tarinaa.
Stressasin häitä ihan hirveästi, ja mietin, että mitä sitten kun omat häät on joskus. Siis apua.
Sisko purkaa häitä edeltävällä viikolla stressiään äidistä mulle, äiti purkaa häästressiä mulle, mä purin omaa stressiä ystävilleni ja samalla kun kuuntelen välikädessä kahden muun stressiä samasta aiheesta eri puolilta.

Sisko stressasi äidin kuntoa, ja halusi tälle "salonkikelpoiset" vaatteet, ja äiti ei halunnut sitä, että hänen tyyliä määritellään ulkoapäin. Äiti totesi puhelimessa kerran, että on hän ollut suuremmissakin juhlissa (kuin tyttärensä häissä). Sitä en vieläkään tiedä, mikä on äidin elämässä suurempi juhla...

Hääpäivä koitti, sisko asuu pk-seudulla ja me muut muutamasata kilometriä pohjoiseen. Itse matkustin edellispäivänä jo auttamaan juhlapaikan laittamisessa ja olin hääaamuna valmiina auttamaan ja pakkaamaan parin häälaukkua ja auttamaan pienissä asioissa, jotta sisko ja mies saavat keskittyä itseensä ja toisiinsa.
Äiti, veli ja siskon isä tulivat juuri kun sisko lähti meikkiin ja mies oli lähdössä valmistautumaan bestamninsa luo.Minä sain huolehtia siitä, että äidillä on hyvät vaatteet, ja äidin meikki ja siskon isän paita ja veljen ja äidin hiukset.

Kun tämä oli hoidettu, omaan valmistautumiseen jäi 15 minuuttia. Onneksi tiesin mitä haluan, ainakin melkein.

Äiti oli selvin päin vihkimisen ajan, vasta kun pääsimme juhlapaikalle, alkoi alkoholin kittaus. Ruokailun aikana oli viiniä, itseni hävetti siinä kohtia. Kun alkoholistilta kysytään "punaista vai valkoista" on se sama, kuin narkomaanille tarjottaisiin liimaa ja lasinpesunnestettä. Eli ihan sama, kun vaan on alkoholia. Äiti otti valkkaria, minä join siinä vielä tervetulomaljaa -en saanut tunnissa juotua lasillista kuoharia. Itse otin myös valkkaria ruokailun yhteydessä. Viini oli todella hyvää, mutta äidin takia en vain saanut alas sitä niin, että olisin sanaut lasillisen juotua. Koko ajan piti vahtia aikuista ihmistä, ja sitä paljonko toinen kaataa viiniä lisää.

Ruokailun jälkeen oli rentoa yhdessä oloa ja häihin kuuluvaa ohjelmaa, puheita ja vieraita. Väkevämmät juomat nostettiin pöytään kahvin yhteydessä yhdeksän jälkeen illalla -kuusi tuntia kirkkoon astumisen jälkeen. Siskotuli sanomaan, ettei enää tarvtse vahtia, kun nostettiin viinat pöytään ja porukka alkaa muutenkin juomaan.

Voitte uskoa missä kunnossa äiti oli puoliltaöin, kun paikkaa alettiin siivoamaan ja porukka siirtymään jatkoille. Äiti oli vetänyt siskon vanhan ystävän kanssa sellaiset nosteet, ettei jalat kantaneet. Sellaisessa kaatokännissä en muista nähneeni äitiä pitkään aikaan.

Siinä sitten tilattiin taksi ja kaason ja veljen kanssa kannettiin äiti hääparin asunnolle nukkumaan. Siskon isä tuli myös taksiin.

Nyt lopetan tämän tähän ja jatkan  lopun kokemuksesta toiseen postaukseen, jotta tämä olisilukijaystävällinen.

"Juhla armas lapsien"

Ei ole tullut kesää, mutta ei kyllä joulumieltäkään ihan täysin.
Perinteinen jouluahdistus on iskenyt viikon alusta, kun on saanut koulutyöt päätökseen ja viikon verran jo mutustellut jouluajatuksia.

Tiedättekö mitä joulu voi olla alkoholistin lapsille?

Väkisin läpi vedetty näytelmä
Ahdistus
Piilotetut kyyneleet
Piinaavat tunnit
Painostava ilmapiiri
Huutoa
Raivoa
Itkua
Riitelyä
Syytöksiä
Pahaa oloa

Ei kannata sanoa, että "tietysti kun sä asennoidut jo valmiiks noin". Ei, siitä on kokemusta niin kauan kuin muistan, joulu on ollut kultainen perhejuhla ehkä viimeksi 14-vuotta sitten. Eli niin kauan kuin meillä kävi joulupukki, kun piti skarpata sitä varten.

Sen jälkeen muistan vain riitelyä, tukahdutettuja tunteita, kyyneleitä, kesken ruokailun alkaneita kirosanoja ja pöydästä poistumisia. Muistan kolme joulua heti, joina olemme veljen ja isän kanssa jakaneet lahjat kun äiti on joko suuttunut tai sammunut makuuhuoneeseen.
Siis ihan hitsin kauniita ja kultaisia jouluja. Tämän vuoksi joka vuosi on kahta viikkoa aiemmin alkanut jouluahdistus.

En halua sitä.

Haluan, että voisin osoittaa vilpittömästi lähimmäisenrakkautta myös perheelleni jouluaattona. Toivon ja rukoilen, että joulu tänä vuonna olisi kaunis, kultaköynnöksinen perhejuhla, jolloin syötäisiin hyvin, käytäisiin saunassa, vaihdettaisiin paketit ja katsottaisiin elokuvia. Illalla menen kymmeneltä yömessuun tyytyväisenä ja kiitollisena.
Tämä on se idylli, minkä minä haluaisin joululahjaksi.

En haluaisi toimia tänäkin jouluna tukena, lohduttajana ja kantavana voimana perheeni miesväelle, joka turhautuu äidin sanoista, suuttumisista tai sammumisista. Haluan, että kaikille olisi ihana joulu, myös sinulla, joka tätä luet <3

Alkoholisti on vain sairas

Olin ystävien kanssa viettämässä iltaa hyvän itsetehdyn ruuan kanssa, joimme pari pulloa punaviiniä, nauroimme ja nautimme olostamme. Olin erittäin onnellinen. Alkoholi oli vain sivuosassa siinä, vaikka maistelimmekin uuden viinin makua. Toivoisin, että alkoholin käyttö olisi kaikilla vastaavanlaista.
Ostin viikolla punaviinipullon, Samaan aikaan äiti osti perässäni viinapullon, ja hän teki kassalla vielä selväksi, että tunsimme toisemme. Häpesin, häpesin äitiäni. Itse ostin Reilun kaupan kalliimman puoleisen viinin, koska juon niin harvoin ja vähän kerralla, että pystyn satsaamaan laatuun. Äiti taas osti sen halvimman ja voimakkaimman. Niin, samalla tavallahan itselläni voisi olla ongelma, juon vain viiniä. Myönnän, haluan erottua äitini edessä joukosta, haluaisin olla keskiluokkainen, itsenäinen ja omilla toimeen tuleva nuori nainen, joka tietää mitä haluaa. Osin oma elämäntapani on pieniltä osin näpäytystä vanhempien alkoholismille.

Keskisuomalaisessa oli aiemmin kolumni nuorten raittiudesta, ja tänään siihen viitaten juttua lisää. Siinä viitataan Nuorisobarometriin 2012, josta voidaan lukea lasten alkoholinkäytönmallin tulevan vanhemmilta. Tällä hetkellä tekisi niin mieli huutaa. Inhoan yleistyksiä, inhoan sitä kun sanotaan, että alkkisäidin lapsista tulee samanlaisia. Ei, se ei mene niin. Ainakaan tällä hetkellä se ei ole toteunut kenenkään meidän lapsen kohdalla.
1883-luvulla perustettiin ensimmäinen raittiutta ajava liike,  Raittiuden ystävät koostuivat keskiluokkaisista, jotka uskoivat, että yksi ryyppy tekee rahvaasta loppuelämän juopon. Heidän tarinoima Turmiolan Tommin kaltainen tarina ei ole kadonnut minnekään. Vaikka humalahakuisuus olisi vähentynyt ja alkoholin haitat tiedostetaan paremmin, on niitä joiden elämä pyörii vain alkoholin ympärillä. Niiden myötä huonojen perhesuhteiden ympärillä ja niiden seurauksena masennuksen ja pitkän ja hiljaisen itsetuhoisuuden ympärillä.

Ei unohdeta, että alkoholistikin on sairas, samalla tavalla kuin esimerkiksi flunssainen ihminen. Samalla tavalla molempien pitäisi olla oikeutettu samanlaiseen kohteluun. Kummankaan sairaan ensimmäinen ajatus lapsena ei varmasti ole ollut sairastuminen.

Suomalaiset, ja omat oikeudet. prkl!

Näen tällä hetkellä mielessäni kuvan miehestä, jokka on käynyt hädintuskin vain toisen asteen teollisen koulutuksen, ja jonka karjala lippis murenee hiestä ja öljystä maahan. Kun tämä nuori mies tupakka huulessa murisee, miten Suomessa ei saa  tehdä mitään ja kohta varmaan hengittäminen kielletään liian pakokaasupitoisuuden takia.
Uutisissa on ollut alkoholilain uudistuksesta. Viimeisin uutinen oli, että suomalaiset eivät lyhentäisi mietojen myyntiaikaa.

Mietin, että kuinka tärkeää se olut on oikeasti suomalaisille? Se on alkoholia, se on päihde. Onko ihmiset unotaneet sen, että kun juot tarpeeksi olutta et ole ajokykyinen? Itse olen todella tarkka siitä, että puhallan tarvittaessa nollat ratsiassa. Jos on kykyä juoda, pitäisi olla kykyä myös miettiä seurauksiakin.
Luulen, ettei kukaan kuole siihen, jos myyntiaikaa supistettaisiin entisestään.

Monta kertaa olen itse ollut niin menossa jossain, etten ole ehtinyt Alkoon. Ja voin iloisesti kertoa olevani elossa, hei, siihen ei kuole, ettet saa alkoholia! En voi käsittää sitä suomalaista piirrettä, että pidetään niin kovaa oikeuksistaan kiinni vapaaseen tahtoon ja vapaaseen kauppaan. Tiedän, että on olemassa niitä, joilta fiksu juominen onnistuu, mutta valitettavasti on paljon niitä, joiden elämä ja kello pyörii sen lavan ympärillä.

Yhdeltä viikonlopulta jäi kaappiin pari tölkkiä olutta ja siideri.  Eilen tullessani mummilasta kotiin avasin siiderin ja join pari lasia, ja hyvä etten tuntenut tehneeni vakavaa syntiä. Olihan sentään sunnuntai eikä minulla nyt pakottavaa tarvetta ollut juoda sitä. Kaapissa ei vain ollut muuta sillä hetkellä.

Onhan jokaisen alkoholinkäyttö oma asia, tässä maassa se vain vaikuttaa usein myös toisiin. Puhun tässä terveyden näkökulmasta ja ymmärrän kauppiaiden huolen kassavirrasta. Voisimmeko silti ajatella nuoria ja lapsia, ja yleistä terveydentilaa?

Luottaminen aikusiin

"Milloin se pommi-juttu oli?"
"Lukion tokan syksyllä!"
"Aijaa, oliko?!"
"Oli! Mä muistan sen kyl erittäin hyvin, koska...siitä seurasi yhtä sun toista."


Keskustelu suurinpiirtein noin, ei täysin litteroituna, mutta kuitenkin. Juhannuksena ystävien kanssa muisteltiin vanhoja koulujuttuja. Niin se oli, harvoja hetkiä muistan niin kirkkaasti kuin sen. Lähdin pitämään aamunavausta, kanslia oli täynnä huolestuneen oloista koulun henkilökuntaa. Sitten yksi opettaja huomasi, että olen paikalla. Sanoin, että pitäisi aamunavaus tulla pitämään. Tämä laittoi käden mun olalle ja kertoi koulussa olevan pommiuhka. En ollut uskoa korviani, siirryin käytävän puolelle odottamaan lisäkuulutuksia. Ja siitä oman elämäni yksi raskaimmista ja palkitsevimmista vuosista lähti liikkeelle.
Olen kertonut tästä tapahtumasarjasta jo aiemmintäällä, mutta haluan vielä puhua tästä, koska ilman sitä en välttämättä olisi tällainen, vahvempi.

Vaikka psykologille meno oli lähes aina vaikeaa ja henkistä kamppailua itseni kanssa, olen iloinen, että siellä sain käydä. Puhuminen auttoi. Se sai liikkeelle ajatuksia ja stressaavan tilanteen purku on ihan ehdottoman tärkeää. Kun psykologi kysyi miten menee ja mitä kuuluu, en osannu koskaan ihan täysin vastata kysymykseen verbaalisesti. Käytän paljon mielikuvia, tai ennemminkin saatan nähdä asiat kuvina, väreinä, musiikkina kuin suoraan sanoina. Olen visuaalinen ihminen. Rakastan erilaisia tunnekuvia ryhmätehtävissä ja musiikki on yksi keino saada fiilikset ulos.

Muistan psykologin ja muidenkin aikuisten kysyneen, että luotanko ihmisiin? Olen ollut hieman ihmeissäni, totta kai luotan ihmisiin, en mä muuten olisi apua hakenut. Ymmärsin vasta myöhemmin, miksi sitä kysyttiin. Ei ole epätavallista, ettei alkoholistivanhemman lapsi luota ihmisiin, kun alkoholisti on voinut pettää tyhjillä lupauksillaan lapsen useammin kuin kerran.
Äiti on pettänyt myös meidät lapset, useammin kuin kerran tai kaksi. On luvattu olla selvin päin tai maksaa velat seuraavasta tilistä. Kun äiti on jäänyt kiinni tyhjistä sanoista, seuraa liuta erilaisia selityksiä. Niistä saisi yhden kirjan koottua. Mutta silti, suurin osa ihmisistä on pitänyt lupauksensa ja äitikin suurimman osan. Nopeasti olemme veljen kanssa oppineet lukemaan ne lauseet, jotka eivät toteudu.

Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu, mutta tarvittaessa vaikeneminen on joskus kultaa:

Yöllä on rauhallista, paitsi joskus

Kello on puoli yksi. Se on suhteellisen paljon, vaikka on kesä ja valoisaa, kun puhutaan yöstä.
Tiedän, että olisi järkevää olla aikaisen herätyksen vuoksi nukkumassa.
Mutta joskus sitä ei vain halua mennä nukkumaan.
Öisin on turvallinen ja rauhallinen fiilis.

Lapsuudessa olen kuunnellut joinakin iltoina, miten vanhemmat riitelevät, enkä olen saanut unta. Olen toivonut silloin, että he menisivät nukkumaan tai eroaisivat. Väkivaltaa ei ole paljoa näkynyt fyysisessä muodossa, mutta uskon, että henkinen väkivalta on ase, jolla ollaan käyty monet sodat meidänkin katon alla.
Joinakin iltoina lapsena ja nuorena vanhemmat ovat kuunnelleet kaikessa rauhassa musiikkia, mikä on häirinnyt tai keskustelleet kovempaan ääneen. Tällöin olen joko mennyt sanomaan tai potkinut seinää.ilmoittaakseni olevani yhä hereillä. Unenlahjani eivät ole kovinkaan hääppöiset, herään herkästi eri ärsykkeisiin. Eri tehoilla meteli on vaiennut. Usein olen toivonut vanhempien menevän nukkumaan, jotta voisin itsekin saada unta. Samalla taustalla hereillä olossa on ollut pelko siitä, että jotain sattuu, ja mun pitää tehdä jotain. Vaikka lamaannun helposti kotona silloin, jos riski tapahtua jotain on lähellä. Humalaisen hoippuminen ja sammumiset  tai agressiivisemman oloiset riitelyt ovat olleet vaaratilanteita isommillekin tapahtumasarjoille.

Yhtenä uudenvuoden aatonaattona alkoholia oli jälleen otettu enemmän. kuin kohtuukäytön annosmäärä on viikossa. Olin nukkumassa, kun herään ihme kolinaan, mikä tulee vessasta, sitten kuuluu erittäin kova kolahdus ja veden ääntä. Menin huoneen ovelleni katsomaan vessaan päin, jossa äiti oli aamutakki päällä. Vessasta suihkuaa vessanpöntön suunnasta vettä, säiliö rikki ja vesi lainehti hieman jo oveni eteen. Siinä näkyi myös verta ja tajusin äidin satuttaneen itsensä. Samaan aikaan isä oli herännyt ja äkäisenä sekä tlanteesta yhtä järkyttyneenä ja kummissaan ja väsyneenä saapunut tilanteen keskelle. Muistan vain, että veljeni oli myös herännyt samaan metakkaan ja säikähtänyt yhtä paljon. Molemmat huusimme ja itkimme, kun emme vain ymmärtäneet tilannetta. Isä käskee meidät äkäisesti sivuun ja pitämään turvat tukossa. Olin silloin alle 15-vuotta. Otin puhelimeni ja soitin ystävälleni, joka käski menemään turvalliseen ja rauhalliseen paikkaan. Menin sohvan nurkkaan ja hengittelin ja ymmärsin, ettei kenenkään henki lähtenyt ja äiti vain oli kaatunut wc:n säiliötä päin voimalla.

Seuraavana aamuna lähdimme ostamaan wc:tä, sitä en muista miten äiti oli itsensä satuttanut, mutta vakavampaa siitä ei tullut. Meni vuosi, kun uusi wc koki samanlaisen kohtalon. Silloin vesivahinko ei ollut niin kamala.

Tuossa yksi esimerkki siitä, miksi hiljainen yö kertoo minulle kaiken olevan kunnossa. Se viestii rauhasta ja turvasta kaiken jälkeen.

 

Oma alkoholikulttuuri

Ensi viikolla on taas juhannus ja yksi syy juoda itsensää vahingossa hengiltä.
Alkon myyntitilastoihin tulee selvästi erottuva piikki, kun ihmiset ryntäävät kauppaan ostamaan alkoholia. Itse aion juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin, jos seuraa on. Yksin juon erittäin harvoin, silloinkin jonkun paremman ruuan kanssa, jos olen nähnyt vaivaa ateriani eteen enemmän kuin vartin verran. Viimeksi olen yksin juonut punaviiniä itsenäisyyspäivänä, kun ostin kasleria ja tein pihvit juhlapäivän kunniaksi.

Käytän alkoholia, vaikka olen nähnyt mitä se ihmiselle voi tehdä. En ole absolutisti vaan nautiskelija.
Voin lähteä ystävien kanssa baariin, juoda yhden ja olla loppuillan vesilinjalla, ja pitää silti hauskaa. Tai voin olla myös täysin selvänä ystävien kanssa ilman yhtäkään annosta alkoholia. Yleensä olen se, joka pitää muista huolen.  
En pidä kamalassa humalassa olemisesta. Tarvitsen sen kontrollin omasta käyttäytymisestä ja sanomisesta. Ihan kamalaa on jo se, että huomaat hoippuvasi vähän ja olet ystävien kanssa baarissa. Siinä kohtaa otan yleensä loppuillan vettä. Haluan tietää mitä teen ja mitä sanon ja mihin astun. Se oma suojeluvietti on todella suuri.

Olen ollut niin humalassa muutaman kerran, etten muista kaikkia tapahtumia illoista ystävien kanssa. Silloin olen yleensä uskaltanut juoda enemmän, kun on tiennyt olevansa ystävien seurassa koko illan. Näistäkin "kännäyksistä" on kolme-neljä vuotta aikaa. Lisäksi kanssaihmisistä saattaa olal ärsyttävääkin ja osin häpeällistä, ettei toinen muista mitään. Tämän olen kokenut äidin kanssa monesti. Joinakin iltoina on turha edes yrittää sanoa mitään ja joinain iltoina puhun äidille kuin pikkulapselle.

 Haluan pitää itseäni sivistyneenä alkoholinkäyttäjänä. Haluan osoittaa sen yhden tavan millä alkoholia voi nauttia. Nuorten kanssa keskustellessa en kiellä heitä täysin juomasta, mutta painotan puheissani omaa vastuuta ja alaikäisyyttä. Teoilla on seurauksinsa ja asioista täytyy pystyä keskustelemaan. Kenenkään elämää ei pysty hallitsemaan täydellisesti -ei edes omaansa.

Murtumiset ja tarkoitukset

Jos sitä joskus murtuisi ihan täysin ja sitten murtaisi uudelleenrakentamisen voimalla huterat ja hauraat, niin ympärillä olisi luultavasti kaaosta.

Mietin tällä erää, että monta kertaa olen itse murtunut, ja kasannut itseä. Eri asteisesti muutaman kerran kyllä. Joka kerran jälkeen on tuntunut, että murtumiset on vain pehmentäneet suhtautumista asioihin. Kun on nähnyt joka kerralla, että kun luulee nähneensä kaiken, ei itseasiassa olekaan nähnyt juuri mitään.
Nuorempana elämään suhtautuminen oli erittäin masentavaa. Pystyin pitämään harrastuksissa päällä optimismia, toiminta kerhonohjaajana ja erilaisissa pienryhmissä mukanaolo oli pakoa ja itsensä koossa pitämistä. Ahdistuin lähes aina siitä, kun lähestyin kotia ja oli muu kuin sunnuntai tai maanantai. Koskaan ei tiennyt missä kunnossa äiti oli. Saattoi olla iltoja, kun kotona oli sellainen ihana pullantuoksuinen äiti tai vastaavasti niitä ihan päinvastaisia iltoja.

Harrastukset olivat kaikki jotain ryhmätoimintaa, yksin en harrastanut muuta kuin kirjoittamista. Ryhmän ja ohjaajien merkitystä ei vain pysty tarpeeksi kuvaamaan. Niiden kautta sain tarvitsemaani rohkeutta olla oma itseni, koin sen miten paljon tasapainoinen aikuinen nuoren elämässä voisi tehdä. Koulutustaustani on sosiaalialalla ja motiivi tehdä sitä työtä on lähtöisin omasta itsestäni ja kokemuksistani. Nyt on hienoa huomata, että olen saanut mahdollisuuksia olla itse nuorena aikuisena apuna ja tukena nuoruuttaan aloitteleville ihmislapsille.
Ne asiat ja tunteet, joita olen kokenut ja joita olen käsitellyt, ovat nyt yksi työkaluni.

Silloin kun olen murtunut oloni takia täysin ja on tuntunut, että jalkojen alla on vapaapudotus, ja rakas ihminen vain heittää kiviä niskaan. Silloin olen koonnut itseni muiden ihmisten ja uskon avulla. Uskon Jumalaan, ja siihen, että kaikella isolla on jokin tarkoituksensa. Niin on käynyt jonkin kerran jo. Esimerkiksi: jouduin pitämään välivuoden lukion jälkeen. Pääsin yhdelle isolle yhdistykselle tekemään töitä pienten koululaisten parissa, ja siinä sivussa muuta yhdistyksen elämään kuuluvaa toimistotyötä toiminnanjohtajan avuksi. Se vuosi antoi erittäin paljon osaamista, ja jos olisin päässyt kouluun heti haettuani olisi se työkokemus jäänyt saamatta. Opiskeluissakin on ollut mukavaa, kun on ollut jokin pinta josta heijastaa omaa toimintaa.

Asiat järjestyvät, aina. Sen tiedän, ihan sama montako kertaa elämä murtaisi maahan, kunhan vain luotan siihen, että nousen pehmeämpänä, ja ihmisenä. En edes yritä koota itselleni räväkkää suojakuorta, ja piilottaa itseäni sen alle. Se ei toimi kovin pitkälle, eikä se ole minua. Turha yrittää feikata sitä, mikä ei tunnu hyvältä itsestä jatai ympärillä olevista ihmisistä.

"Mä en tule kotiin!"

Miten monta kertaa sitä onkaan mennyt kotiin, ja toivonut samantien olevansa muualla. Oma vastaukseni on monta. Liian monta.

Viimeksi perjantaina ajattelin taas mietin, että miksi sitä täytyy mennä pilaamaan oma hyvä fiilis.
Veli pääsi intistä lomille ja ajattelimme käydä syömässä vanhempien luona, äiti tiesi meidän tulostamme ja siitä, että veli ei pidä juomisesta.

Äiti oli siinä kunnossa, ettei mitään rajaa. Veli yritti kysyä bensarahaa koulun valintakokeita varten, joihin hän on tällä viikolla menossa autolla. Äiti ei kyennyt ymmärtämään ensin ollenkaan miten ja kuinka veli kulkee ja kuinka pitkä loma on. Istuin vieressä ja tunsin itseni terrieriksi puolustaessani veljeä, sillä itseänikin alkoi todella ärsyttämään. Tiedän kokemuksesta, että koulun valintakokeet on yksi kamalimmista päivistä, ja se tsemppi ja tuki on mielettömän tärkeää (itsehän en myöskään sitä äidiltäni kovin paljon saanut). Isän kunto oli myös vähän samaa luokkaa äidin kanssa, menimme katsomaan televisiota ja näin veljellä kiehui. Äidin oli pakko uhmata toisen ärtymystä yrittämällä jatkaa keskustelua, kun veli huusi äidille "Arvaa kuinka kiva on tulla aina käymään täällä ku sä oot aina kännissä, joka kerta ku tuun lomille. Mä en tule kotiin jos sä oot humalassa!"

Äidin reaktio oli hiljainen pako makuuhuoneeseen. Äiti oli lähes koko loppuvierailun ajan siellä, ja tuli vasta kun aloimme tekemään lähtöä. Silloinkin näki, että se oli itkenyt koko ajan. Samanlaisen reaktion olen nähnyt isosiskoni vaikutuksesta, kun sisko on lähes samoin sanoin tyrmännyt äidin.

Tunnen itseni aina ihan avuttomaksi siinä kohtaa, kun näen äidin itkevän tai olevan surullinen. Eihän äiti voi olla surullinen? Äiti on äiti, vaikka viinapäissään ja tunteet pinnassa. Mutta samalla en koe yhtään myötätuntoa sen kyynelistä. Olen erittäin empaattinen ja herkkä ihminen, vaan siinä kohtaa jokin panssari iskee päälleni. En vain pysty osoittamaan mitään myötätuntoa sitä kohtaan, kun tiedän, että toinen voisi kovalla tahdolla vaikuttaa omiin tekoihin. Jopa kirjoitustyylini muuttuu, kun vain ajattelen äitiä halveksivasti.

Seuraavan biisin kertosäettä olen jonkin verran biisin ilmestyessä kuunnellut: