Kevät koittanut ja muutoksia syntynyt

Tässä vierähtänyt puoli vuotta ilman päivitystä. Pahoittelut tästä.
Viimeinen päivitys taisi olla marraskuulta. No, sen jälkeen elämä otti aika otteeseensa ja toi itselleni ison muutoksen.

Avomiehelleni tarjottiin loppu vuodesta töitä ihan toisaalla päin Suomea, kuin missä asuimme. Hänellä oli loppunut marraskuussa edellinen määräaikaisuus ja olimme miettineet kuinka pärjäämme taloudellisesti, jos molemmat työttöminä.
Nomuutto edes toisen työn perässä oli luonnollinen valinta.

Tammikuu meni niin, että mies oli viikot noin neljänsadan kilometrin päässä ja tuli viikonlopuksi kotiin. Itse painotin asunnon etsintää ja muita muuttamiseen liittyviä juttuja sekä pakkasin laatikoita.
Saimme vuokrattua mukavan kolmion ja muuton toteutettua helmikuun puolivälissä.
Totuttelua tämä uusi paikka vaatinut. Mainittakoon, että asuimme ennen yhdessä Suomen väkirikkaimmissa kaupungeissa ja nykyinen kylä on noin 13 tuhannen asukkaan kokoinen. Edellisessä asuinlähiössä oli miltein tuplasti niin paljon ihmisiä kuin tällä kylällä. Isoin kaupunki on puolentunnin ajomatkan päässä ja lähin ruokakauppa puolentoista kilometrin päässä. Asumme taajamarajan ulkopuolella 4G:n varassa.

Olen kotoisin samankokoisesta kaupungista, mutta silti sopeutuminen vei aikansa. Ensimmäiseen viikkoon en halunnut lähteä yksin minnekään. Halusin vain pysyä neljän seinän sisällä ja purkaa laatikoita. -Tai ainakin etsiä ne oleellisimmat keittiötarvikkeet.
Parin viikon oleilun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja soitin työllisyyspalveluihin. Pääsin nopeasti työkokeiluun (kiitos aktiivimallin) ja sitä kautta uusi asuinympäristö tuli tutuksi. Sain kontakteja ja fiiliksen, et täälläkin on ihmisiä joilta kysyä tarvittaessa neuvoa.

Nyt on viritteillä jatkokuviot työn suhteen ja muuttolaatikotkin aika lailla purettu. Elämä täällä on tuntunut hyvältä, vaikka vanhaan kotikaupunkiin jäi paljon.
Yksinkertaisesti tässä siis ei ole ollut voimia jatai aikaa miettiä tämän kirjoittamista, mutta kunniasanalla lupaan aktivoitua tän osalta.

Päiväkirjamerkinää kymmenen vuoden takaa osa 1.

"Miksen muka saisi lähteä uutena vuotena kavereille yöksi tai kukaan ei saa tulla meille yöksi. Ei ne kuitenkaan meitä enää muista kahentoista jälkeen (kai). Mummi tulee kuitenkin meille ja vastaavaa. Joten ihan hyvin 13. uusi vuosi voisi olla ihan mukava kavereiden kanssa, jos muut uudet vuodet on ollut kotona ja vanhoja perinteitä noudattaen (eli paukutellaan raketit, valetaan tina, keitetään nakit)... Isä ja äiti on kuitenkin ottanu sen verran errei niistä ole kuin "riesaa""

Noin lukee päiväkirjassani 30.12.2004 00:30

En muista tarkkaan tuota uutta vuotta, mutta samassa päiväkirjassa 2.12005 lukee, että olin veljeni ja sen kavereiden kanssa. 

Luin eilen, tai no viime yönä, tuota kymmenen vuotta vanhaa päiväkirjaani. Tuo on yksi normaaleista merkinnöistä siinä kirjassa: isä ja äiti ovat humalassa. Olen miettinyt, että miksi en muista kunnolla seiska ja kasiluokkia. Olen ajatellut sen olevan ihan normaalia, että siitä ajasta ei vain jää mitään mieleen. Muistan tuon ajan sellaisena harmaana usvana, muistan, että kavereiden kanssa oli jotain kärhämää ja, että oli yksi poika, joka ei ollut enää kuvioissa myöhemmin. Siitä lisää joskus, sillä kun on yksi merkitys elämässäni. Muistan istuneeni paljon huoneessani ovi kiinni pohtien sitä miksi minun täytyy olla juuri tässä perheessä tytär, miksei vanhempani ole erilaisia. 

Kun luin koko päiväkirjan ajalta 29.12.2004-20.5.2005, en yhtään ihmettele, etten mitään muista. Eihän tuollaisesta pahasta olosta  haluakaan muistaa mitään. Ja sehän on ihan fakta, et hyvät asiat muistaa paremmin.  Tuolloin mua piti hengissä tukioppilastoiminta ja lapsuudenajan ystävä. 

Mietin, että en pelännyt rikkoa ihmissuhteita. Pystyin naivisti päättämään, että laitan välit poikki. 

Ainoa ystävyyssuhde, mikä kesti tuon vaiheen ja kestää yhä, on esikoulussa solmittu ystävyys. Tämän ihmisen kanssa on omasta muististani tullut yksi isompi selvitys, ja sekin aikuisiällä.

Pakko avata teille enemmänkin tuota aikaa, tuntuu, että en ole käsitellyt kaikkea tuolta ajalta. 

Mietin, mikä tuohon oli syynä. Olin aina laittamassa välejä poikki jonkun kanssa, en kaihtanut riitoja. Pohdin vaikuttiko siihen se epästabiili ympäristö kotona. Se epätasapainoinen ailahtelu hyvien ja huonojen hetkien välillä vanhemmillani. Enmuista yhtään sitä lähdettä, että kuka kirjoitti juuri jonnekin siitä, mitä on olla alkoholistin aikuinen lapsi (linkatkaa juttu tähän kommenttina, jos joku tietää). Jutussa käsiteltiin itselleni tuttuja asioita. Kirjoittajalla oli tarve siihen, että jotain draamaa piti olla esillä, tai muuten sitä piti kehittää. Kun kotona on oppinut sen myrskyn mallin, ei osaa olla pitkään ilman kuohuja ja tuulta. 

Olen aina miettinyt, että miksi välillä haluaisin nostaa metakan jostain pienestäkin jutusta, ja miksi nautin siitä, että televisiosarjassa tai elokuvassa roolihenkilöillä on sukset ristissä ja he ottavat yhteen. Olen pitänyt itseäni jotenkin kieroutuneena hulluna, mutta ymmärsin tuota juttua lukiessani, että olen oppinut siihen. 

Rakastan myrskysäätä, kun tuulee ja sataa kaatamalla vettä. Silloin tuntuu, että voin hengittää vapaasti.

Toivoisin, että kun nostan metelin jostain pienestä, tai muuten tunnun ärsyttävältä, ystävien ottavan olkapäistäni kiinni ja kastsovan silmiin sanoen, että kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää. 

Yöllä on rauhallista, paitsi joskus

Kello on puoli yksi. Se on suhteellisen paljon, vaikka on kesä ja valoisaa, kun puhutaan yöstä.
Tiedän, että olisi järkevää olla aikaisen herätyksen vuoksi nukkumassa.
Mutta joskus sitä ei vain halua mennä nukkumaan.
Öisin on turvallinen ja rauhallinen fiilis.

Lapsuudessa olen kuunnellut joinakin iltoina, miten vanhemmat riitelevät, enkä olen saanut unta. Olen toivonut silloin, että he menisivät nukkumaan tai eroaisivat. Väkivaltaa ei ole paljoa näkynyt fyysisessä muodossa, mutta uskon, että henkinen väkivalta on ase, jolla ollaan käyty monet sodat meidänkin katon alla.
Joinakin iltoina lapsena ja nuorena vanhemmat ovat kuunnelleet kaikessa rauhassa musiikkia, mikä on häirinnyt tai keskustelleet kovempaan ääneen. Tällöin olen joko mennyt sanomaan tai potkinut seinää.ilmoittaakseni olevani yhä hereillä. Unenlahjani eivät ole kovinkaan hääppöiset, herään herkästi eri ärsykkeisiin. Eri tehoilla meteli on vaiennut. Usein olen toivonut vanhempien menevän nukkumaan, jotta voisin itsekin saada unta. Samalla taustalla hereillä olossa on ollut pelko siitä, että jotain sattuu, ja mun pitää tehdä jotain. Vaikka lamaannun helposti kotona silloin, jos riski tapahtua jotain on lähellä. Humalaisen hoippuminen ja sammumiset  tai agressiivisemman oloiset riitelyt ovat olleet vaaratilanteita isommillekin tapahtumasarjoille.

Yhtenä uudenvuoden aatonaattona alkoholia oli jälleen otettu enemmän. kuin kohtuukäytön annosmäärä on viikossa. Olin nukkumassa, kun herään ihme kolinaan, mikä tulee vessasta, sitten kuuluu erittäin kova kolahdus ja veden ääntä. Menin huoneen ovelleni katsomaan vessaan päin, jossa äiti oli aamutakki päällä. Vessasta suihkuaa vessanpöntön suunnasta vettä, säiliö rikki ja vesi lainehti hieman jo oveni eteen. Siinä näkyi myös verta ja tajusin äidin satuttaneen itsensä. Samaan aikaan isä oli herännyt ja äkäisenä sekä tlanteesta yhtä järkyttyneenä ja kummissaan ja väsyneenä saapunut tilanteen keskelle. Muistan vain, että veljeni oli myös herännyt samaan metakkaan ja säikähtänyt yhtä paljon. Molemmat huusimme ja itkimme, kun emme vain ymmärtäneet tilannetta. Isä käskee meidät äkäisesti sivuun ja pitämään turvat tukossa. Olin silloin alle 15-vuotta. Otin puhelimeni ja soitin ystävälleni, joka käski menemään turvalliseen ja rauhalliseen paikkaan. Menin sohvan nurkkaan ja hengittelin ja ymmärsin, ettei kenenkään henki lähtenyt ja äiti vain oli kaatunut wc:n säiliötä päin voimalla.

Seuraavana aamuna lähdimme ostamaan wc:tä, sitä en muista miten äiti oli itsensä satuttanut, mutta vakavampaa siitä ei tullut. Meni vuosi, kun uusi wc koki samanlaisen kohtalon. Silloin vesivahinko ei ollut niin kamala.

Tuossa yksi esimerkki siitä, miksi hiljainen yö kertoo minulle kaiken olevan kunnossa. Se viestii rauhasta ja turvasta kaiken jälkeen.