Kevät koittanut ja muutoksia syntynyt

Tässä vierähtänyt puoli vuotta ilman päivitystä. Pahoittelut tästä.
Viimeinen päivitys taisi olla marraskuulta. No, sen jälkeen elämä otti aika otteeseensa ja toi itselleni ison muutoksen.

Avomiehelleni tarjottiin loppu vuodesta töitä ihan toisaalla päin Suomea, kuin missä asuimme. Hänellä oli loppunut marraskuussa edellinen määräaikaisuus ja olimme miettineet kuinka pärjäämme taloudellisesti, jos molemmat työttöminä.
Nomuutto edes toisen työn perässä oli luonnollinen valinta.

Tammikuu meni niin, että mies oli viikot noin neljänsadan kilometrin päässä ja tuli viikonlopuksi kotiin. Itse painotin asunnon etsintää ja muita muuttamiseen liittyviä juttuja sekä pakkasin laatikoita.
Saimme vuokrattua mukavan kolmion ja muuton toteutettua helmikuun puolivälissä.
Totuttelua tämä uusi paikka vaatinut. Mainittakoon, että asuimme ennen yhdessä Suomen väkirikkaimmissa kaupungeissa ja nykyinen kylä on noin 13 tuhannen asukkaan kokoinen. Edellisessä asuinlähiössä oli miltein tuplasti niin paljon ihmisiä kuin tällä kylällä. Isoin kaupunki on puolentunnin ajomatkan päässä ja lähin ruokakauppa puolentoista kilometrin päässä. Asumme taajamarajan ulkopuolella 4G:n varassa.

Olen kotoisin samankokoisesta kaupungista, mutta silti sopeutuminen vei aikansa. Ensimmäiseen viikkoon en halunnut lähteä yksin minnekään. Halusin vain pysyä neljän seinän sisällä ja purkaa laatikoita. -Tai ainakin etsiä ne oleellisimmat keittiötarvikkeet.
Parin viikon oleilun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja soitin työllisyyspalveluihin. Pääsin nopeasti työkokeiluun (kiitos aktiivimallin) ja sitä kautta uusi asuinympäristö tuli tutuksi. Sain kontakteja ja fiiliksen, et täälläkin on ihmisiä joilta kysyä tarvittaessa neuvoa.

Nyt on viritteillä jatkokuviot työn suhteen ja muuttolaatikotkin aika lailla purettu. Elämä täällä on tuntunut hyvältä, vaikka vanhaan kotikaupunkiin jäi paljon.
Yksinkertaisesti tässä siis ei ole ollut voimia jatai aikaa miettiä tämän kirjoittamista, mutta kunniasanalla lupaan aktivoitua tän osalta.

Äitienpäivä

Kirjoitin pari vuotta sitten äitienpäivästä täällä.
Nyt taas pari vuotta vanhempana voisin kirjoittaa uudestaan aiheesta.

Monen monta vuotta äitienpäivä on ollut itselleni todella kiusallinen ja monisyinen päivä. Monta kertaa olen miettinyt, että miten osoittaa kiitollisuutta naiselle, joka on haavoittanut itseäni miljoonasti, mutta joka kuitenkin on biologinen äiti. Äiti on rakastanut ja rakastaa edelleen meitä lapsia. Ehkä enemmän ja vähemmän ja hieman epätasa-arvoisesti, mutta silti.
Olen yli puoli vuotta asunut avomiehen kanssa yhdessä, reilun sadan kilometrin päässä vanhemmistani. Tämä välimatka on mahdollistanut vihdoin napanuoran katkaisemisen, lähempänä asuessani yritin monesti elää itsenäistä omaa elämää, mutta olin liian lähellä käärmeenpesää.

Täällä kauempana olen nähnyt painajaisia kännisestä äidistä ja herännyt levottomana tai tullut herätetyksi, kun olen vaikuttanut levottomalta.
Paljoa muita painajaisaiheita ei olekaan. Kummallisia unia kyllä, mutta ne eivät liity tähän.

Tänä vuonna äitienpäivänä osa minusta haluaisi käydä vanhempien luona ja osa minusta haluaa visusti pysyä kotona. Emme ole menossa käymään. Molemmat soitamme omille äideillemme, avopuolison vanhemmat kun asuvat vielä kauempana kuin omani.
Veljeni on menossa käymään kylässä, itse kävin muutama viikko sitten moikkaamassa perhettä, ja halusin melko pian jo takaisin kotiin.
En halua käydä hakemassa pintanaarmuja, mitkä muistuttavat syvemmistä arvista. Soitellaan noin kerran viikossa äidin kanssa, yleensä äiti ei ole selvinpäin ja asiat pysyvät tästä syystä muutaman puhelun ajan samana, kun tämä ei muista kertoneensa asioita. Vastaan silti aina kohteliaasti ja kerron jotain kuulumisiani.
Äiti on yksi iso tekijä siihen, miksi olen kokenut elämäni olevan rikottu moneen palaseen.

Ympärillä ihmiset ovat paljon siinä iässä, että omaa perhettä aletaan perustamaan. Olen iloinen heidän puolesta, jotka kokevat lapsensa ensihuudon ja surullinen heidän puolesta joilla menee kesken tai tapahtuu muu enkelivauvaksi tekevä komplikaatio.
Omaa perhettä lemmikkien lisäksi en vielä 26-vuotiaana halaja, siihen vaikuttaa enemmän talousasiat  ja asuntoasiat kuin oma äiti. Vaikka sitä on miettinyt, että mitä jos en osaakaan olla oikeanlainen äiti ja toistan oman äitini virheitä huomaamattani. Näin unta yksi yö, että huolehdin muka omasta vauvasta, en muistanut synnyttäneeni häntä, ja unohdin imettää ja jätin vauvan sinne tänne koko ajan. Tiedän, että voin vaikuttaa historiaan omalta osaltani, ja tiedän etten ole yksin sitten kun joskus päätämme perustaa enemmänkin perhettä.