Kevät koittanut ja muutoksia syntynyt

Tässä vierähtänyt puoli vuotta ilman päivitystä. Pahoittelut tästä.
Viimeinen päivitys taisi olla marraskuulta. No, sen jälkeen elämä otti aika otteeseensa ja toi itselleni ison muutoksen.

Avomiehelleni tarjottiin loppu vuodesta töitä ihan toisaalla päin Suomea, kuin missä asuimme. Hänellä oli loppunut marraskuussa edellinen määräaikaisuus ja olimme miettineet kuinka pärjäämme taloudellisesti, jos molemmat työttöminä.
Nomuutto edes toisen työn perässä oli luonnollinen valinta.

Tammikuu meni niin, että mies oli viikot noin neljänsadan kilometrin päässä ja tuli viikonlopuksi kotiin. Itse painotin asunnon etsintää ja muita muuttamiseen liittyviä juttuja sekä pakkasin laatikoita.
Saimme vuokrattua mukavan kolmion ja muuton toteutettua helmikuun puolivälissä.
Totuttelua tämä uusi paikka vaatinut. Mainittakoon, että asuimme ennen yhdessä Suomen väkirikkaimmissa kaupungeissa ja nykyinen kylä on noin 13 tuhannen asukkaan kokoinen. Edellisessä asuinlähiössä oli miltein tuplasti niin paljon ihmisiä kuin tällä kylällä. Isoin kaupunki on puolentunnin ajomatkan päässä ja lähin ruokakauppa puolentoista kilometrin päässä. Asumme taajamarajan ulkopuolella 4G:n varassa.

Olen kotoisin samankokoisesta kaupungista, mutta silti sopeutuminen vei aikansa. Ensimmäiseen viikkoon en halunnut lähteä yksin minnekään. Halusin vain pysyä neljän seinän sisällä ja purkaa laatikoita. -Tai ainakin etsiä ne oleellisimmat keittiötarvikkeet.
Parin viikon oleilun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja soitin työllisyyspalveluihin. Pääsin nopeasti työkokeiluun (kiitos aktiivimallin) ja sitä kautta uusi asuinympäristö tuli tutuksi. Sain kontakteja ja fiiliksen, et täälläkin on ihmisiä joilta kysyä tarvittaessa neuvoa.

Nyt on viritteillä jatkokuviot työn suhteen ja muuttolaatikotkin aika lailla purettu. Elämä täällä on tuntunut hyvältä, vaikka vanhaan kotikaupunkiin jäi paljon.
Yksinkertaisesti tässä siis ei ole ollut voimia jatai aikaa miettiä tämän kirjoittamista, mutta kunniasanalla lupaan aktivoitua tän osalta.

Joskus vain ärsyttää

Tällä viikolla olen todella vähän kerinnyt olla kotona. On ollut kokousta ja toista kokousta ja töitä. Tänään, juhannusruuhkan alla, lähdin pitkin hampain kauppaan äidin kanssa. Valitin koko ajan, en olisi millään jaksanut miettiä mitä ostan ja mitä syön milloinkin ja missäkin.
Halusin vain pois, omaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Ahdisti oikein olla kaupassa ja perheen parissa, vaikkei alkoholia ollut normaalia ihmeemmin. Normaali tässä tarkoitta sitä, että juo  olutta tai siideriä.
Nyt juon viiniä, kuuntelen musiikkia ja yritän miettiä, mistä tietynlainen tyhjyys johtuu.
Edellisessä kirjoituksessa meni hyvin. Noh hyvin menee yhä edelleen.

Töissä viihdyn niin, etten malttaisi välillä lähteä kotia, siinä se saattaakin olla. Muuta elämää ei tällä hetkellä olekaan. Sitä ehkä kaipaa nyt jotakuta, jolle kertoa miten töissä on mennyt ja mitä kuulu. Jonkun, joka kysyisi kuulumiset ja jolta voisi kysyä kuulumisia.

Nojoo, onhan tässä joku tapailuvaiheessa, mutta en tiedä. Välillä tutnuu, että toinen on ihana ja mukava, mutta joskus taas siltä, että ei kuuluta yhteen. Sitten yritän paljon mietiä, että johtuuko se siitä, että haen jotain muuta kuin tämä ihminen puolen vuoden tuntemisella, jonka kanssa välimatkan takia on livenä nähty verrattain vähän, mutta viestitelty on silti paljon.

Mutta ei, jotenkin vain ei nyt tunnu miltään. Ehkä siksi pidän työstäni ja vapaa-ajan vaikuttamisistani niin paljon, kun on jokin, mihin keskittyä, ja tuntee oelvansa hyödyksi ja olemassa ololle on jokin tarkoitus.

Kuulostinpa masentuneelta. Ääh, en yritä enää ees sanoa miltä tuntuu. Huopaan itseeni pahemmin vain suohon tässä postauksessa.


Kuvittele tähän jokin kuva ja biisi. Linkkaa sit biisi tai kuva, mikä sulle tulee mieleen tästä mun kirjoituksesta.