Tällä viikolla olen todella vähän kerinnyt olla kotona. On ollut kokousta ja toista kokousta ja töitä. Tänään, juhannusruuhkan alla, lähdin pitkin hampain kauppaan äidin kanssa. Valitin koko ajan, en olisi millään jaksanut miettiä mitä ostan ja mitä syön milloinkin ja missäkin.
Halusin vain pois, omaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Ahdisti oikein olla kaupassa ja perheen parissa, vaikkei alkoholia ollut normaalia ihmeemmin. Normaali tässä tarkoitta sitä, että juo olutta tai siideriä.
Nyt juon viiniä, kuuntelen musiikkia ja yritän miettiä, mistä tietynlainen tyhjyys johtuu.
Edellisessä kirjoituksessa meni hyvin. Noh hyvin menee yhä edelleen.
Töissä viihdyn niin, etten malttaisi välillä lähteä kotia, siinä se saattaakin olla. Muuta elämää ei tällä hetkellä olekaan. Sitä ehkä kaipaa nyt jotakuta, jolle kertoa miten töissä on mennyt ja mitä kuulu. Jonkun, joka kysyisi kuulumiset ja jolta voisi kysyä kuulumisia.
Nojoo, onhan tässä joku tapailuvaiheessa, mutta en tiedä. Välillä tutnuu, että toinen on ihana ja mukava, mutta joskus taas siltä, että ei kuuluta yhteen. Sitten yritän paljon mietiä, että johtuuko se siitä, että haen jotain muuta kuin tämä ihminen puolen vuoden tuntemisella, jonka kanssa välimatkan takia on livenä nähty verrattain vähän, mutta viestitelty on silti paljon.
Mutta ei, jotenkin vain ei nyt tunnu miltään. Ehkä siksi pidän työstäni ja vapaa-ajan vaikuttamisistani niin paljon, kun on jokin, mihin keskittyä, ja tuntee oelvansa hyödyksi ja olemassa ololle on jokin tarkoitus.
Kuulostinpa masentuneelta. Ääh, en yritä enää ees sanoa miltä tuntuu. Huopaan itseeni pahemmin vain suohon tässä postauksessa.
Kuvittele tähän jokin kuva ja biisi. Linkkaa sit biisi tai kuva, mikä sulle tulee mieleen tästä mun kirjoituksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti