Kriiseilyä

Elämää ei sen enempää. Tulevaisuuskriisi.
Inhoan fiilistä, että en voi olla varma tulevaisuudesta. Se on kuin vapaapudotus tai heittäytyminen kalliolta tuulta vasten ja vain luottaa, että tuuli pitää sut pystyssä.
Olin yksi ilta ajelemassa kylällä. En osannut mennä suoraan kotiin, kun olin vanhempieni luona kahvilla, Fiilis oli hyvä ja autossa oleminen on aina kuin omassa kuplassa pysyminen. Pystyt hallitsemaan sen.
Ajoin yhtä risteystä kohti, mikäö oli itselleni ihan tuttu, mutta en osannut kuin viime hetkellä päättää suuntaa mihin kääntyä. Ymmärsin, että en tiedä ihan tarkkaan mitä haluan tehdä. Unelmia on, mutta ei saavutettavissa olevia tavoitteita parin vuoden päähän, kuten tähän asti ollut. Peruskoulun päättyminen, ajokortti, koulutus ja valmistuminen. Mitäs sitten? Täysin laivoin merta kohti etsimään uraa?
Vielä kun se olisi niin helppoa. Tällainen ihminen kuin minä, jonka on tarve ollut pitää elämä hallinnassa ja tiedossa tietyt kiintopisteet, jotta pysyy tasapainossa.

Luulen tämän osin johtuvan siitä, että olen oppinut niin itsenäiseksi, ja että äidiltä on vaikea kysyä yhtään mitään. Tai ilmaista huoltaan yhtään mistään.
Ehkä saan suunnan taas johonkin päin tässä joskus. Nyt vielä turvallisesti pari kuukautta koulua jäljellä.
Välillä saa kriiseillä, kun ei anna sen vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin :)

Ruokaa vai ei?

Olen taas aikamatkaillut ja koonnut elämääni yhdeksi nauhaksi. Tai ennemminkin olen nähnyt silmieni edessä pyykkinarun ja pyykkejä kuivumassa. Eri tilanteet, joissa mua on pesty.
Mietin erityisesti sitä ahdistusta mikä mulla on ollut yläasteella ja lukion alussa. En osannut määrittää sitä, mistä se kumpusi. Ehkä siitä mitä kotona oli, ehkä koulukiusaamisesta, ehkä vain yleisestä jostain tilasta. Mitään normaalia teiniangstia se ei ollut kuitenkaan.

Masennusten ja ahdistusten aikoina olen kärsinyt syömishäiriöistä. Lähinnä anoreksiaan viittaavista, mitään diagnoosia en ole siitä koskaan saanut. Mutta eipä siihen nykyisin tarvita lääkäriä diagnosoimaan sitä. Halusin olla laiha, laihempi, vältin syömistä, pienensin annoskokoja, valehtelin syömisiäni. En ollut tyytyväinen kehonkuvaani. En voinut sanoa kenellekään sitä, koska tunsin asian kuuluvan vain minulle eikä muille. Terkkari taisi joskus kysyä syömisestäni ja kerroin syöväni normaalisti, en kertonut totuutta. Painoindeksi taisi olla koko ajan siinä ja siinä alarajan sopivassa linjassa. En halunnut mihinkään hoitoon, pelkäsin sitä, että jos laihdun liikaa, niin päädyn laitokseen ja että oma paha olo huomattaisiin. Halusin osin olla myös näkymätön.

Luojalle kiitos ystävistäni, jotka silloin uskalsivat puhua minulle. He kysyivät miksi en syö, tenttasivat että olenko syönyt ja mitä olen syönyt. Kaikessa ahistavuudessa se tuntui hyvältä. Tuntui hyvältä, että joku oli huomannut asian. Pikkuhiljaa sitä parani oman kehonkuvan kanssa.
Edelliskerran huomattava painonpudotus oli opiskelujen alussa muutama vuosi sitten.
Olin masentunut, uupunut: muutto, uusi ympäristö, ero ja mitkä kaikki vaikuttivatkan ajatuksiin silloin. Elin päivät kahvilla ja näkkileivällä pääasiallisesti. En tietoisesti ajatellut anorektisesti, mutta en jaksaut tehdä ruokaa tai syödä tai ajatella syömistä. Oli vain helppo unohtaa ruokailu.
Laihduin niin, että kuulin siitä useammalta läheiseltä. Ymmärsin katkaista ajatukseni siinä pyörässä.

Tänä syksynä paino on jälleen notkahtanut, mutta ei niin paljoa kuin tuolloin viimeksi. Tällä kertaa se johtuu lähinnä vain epäsäännöllisyydestä päivärytmeissä. Välillä menen paikasta a. paikkaan b. ja hengähdän vasta illalla seitsemän aikaan ensimmäisen kerran, jolloin tajuan etten ole syönyt koko päivänä. Jokin aika sitten aloin pitämään ruokapäiväkirjaa terveellisestä syömisestäni, jotta kiinnittäisin huomiota ruokailuihin. Siitä vain on niin helppo ja halpa (justjoo, leikinpä terveydelläni) nipistää päivässä. Kiitos tässäkin tilanteessa ystävien. Muutama ystävä ilmaisi huolensa laihtumisestani, jolloin itsekin ymmärsin asian. Ilman ystäviäni olisin varmasti jossain laitoksessa -jos edes hengissäkään tällä hetkellä. He ovat enkeleitäni maan päällä <3