Kevät koittanut ja muutoksia syntynyt

Tässä vierähtänyt puoli vuotta ilman päivitystä. Pahoittelut tästä.
Viimeinen päivitys taisi olla marraskuulta. No, sen jälkeen elämä otti aika otteeseensa ja toi itselleni ison muutoksen.

Avomiehelleni tarjottiin loppu vuodesta töitä ihan toisaalla päin Suomea, kuin missä asuimme. Hänellä oli loppunut marraskuussa edellinen määräaikaisuus ja olimme miettineet kuinka pärjäämme taloudellisesti, jos molemmat työttöminä.
Nomuutto edes toisen työn perässä oli luonnollinen valinta.

Tammikuu meni niin, että mies oli viikot noin neljänsadan kilometrin päässä ja tuli viikonlopuksi kotiin. Itse painotin asunnon etsintää ja muita muuttamiseen liittyviä juttuja sekä pakkasin laatikoita.
Saimme vuokrattua mukavan kolmion ja muuton toteutettua helmikuun puolivälissä.
Totuttelua tämä uusi paikka vaatinut. Mainittakoon, että asuimme ennen yhdessä Suomen väkirikkaimmissa kaupungeissa ja nykyinen kylä on noin 13 tuhannen asukkaan kokoinen. Edellisessä asuinlähiössä oli miltein tuplasti niin paljon ihmisiä kuin tällä kylällä. Isoin kaupunki on puolentunnin ajomatkan päässä ja lähin ruokakauppa puolentoista kilometrin päässä. Asumme taajamarajan ulkopuolella 4G:n varassa.

Olen kotoisin samankokoisesta kaupungista, mutta silti sopeutuminen vei aikansa. Ensimmäiseen viikkoon en halunnut lähteä yksin minnekään. Halusin vain pysyä neljän seinän sisällä ja purkaa laatikoita. -Tai ainakin etsiä ne oleellisimmat keittiötarvikkeet.
Parin viikon oleilun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja soitin työllisyyspalveluihin. Pääsin nopeasti työkokeiluun (kiitos aktiivimallin) ja sitä kautta uusi asuinympäristö tuli tutuksi. Sain kontakteja ja fiiliksen, et täälläkin on ihmisiä joilta kysyä tarvittaessa neuvoa.

Nyt on viritteillä jatkokuviot työn suhteen ja muuttolaatikotkin aika lailla purettu. Elämä täällä on tuntunut hyvältä, vaikka vanhaan kotikaupunkiin jäi paljon.
Yksinkertaisesti tässä siis ei ole ollut voimia jatai aikaa miettiä tämän kirjoittamista, mutta kunniasanalla lupaan aktivoitua tän osalta.

Tekniikka, tekniikoita ja teetä

Heippa!

Nyt on viikko oltu uudessa osoitteessa. Muuttopäivä oli melkein sellainen, mitä arvelinkin etukäteen.
Alkuun kaikkia ärsytti ja minä nielin kyyneliä ärsytyksessäni. Loppu puoli muutosta oli jo hyvällä mallilla ja oli ihan mukavaa loppusilteen.
Äiti oli huolehtinut kaikesta ruumiin voinnista, hän oli tehnyt valmiiksi voileipiä ja varannut suodatinpusseja.
Uudessa asunnossa avokki ja isä lähtivät tyhjäämään avokin asuntoa ja jäin äidin kanssa hetkeksi kaksin koiran kanssa. Koira joutui tulemaan epilepsiakohtauksen takia mukaan, joita oli saanut edellisenä iltana. Äidin kanssa ollessa oli jännä tunne, samanlainen mitä oli ensimmäisen kerran muuttaessa omilleen. Äidin katseessa oli jotakin, mikä jäi mieleen. Tietty irtipäästäminen ja onnellisuus itseni puolesta.
Varmasti oli ajatuksia äidin päässä, joita ei sanonut ääneen. Eikä ollut tarvekaan.

Nyt viikon aikana tavarat pikkuhiljaa etsiytyvät omille kohdilleen. Stressaavaa ja ihanaa, myönnän, että olen ollut hieman kireä uudesta tilanteesta ja asuinympäristöstä, ennen kuin pääsen sinuiksi paikan kanssa. Pidän alueesta ja kodistamme, ja rakkaastani.
Nyt meillä on yhteinen koti, ja opettelemme elämään uudella tavalla yhdessä kuin aiemmin asuessamme eri paikkakunnilla.

Maanantai

Huomenta ja päivää

Kello on puolipäivässä ja mä olen ihan tööt. Eilen alkoi ihan järkyttävä niskasärky, selkä ihan jumissa. Asuno on täynnä muuttolaatikoita, jolloin venyttelemään ei mahdu.
Mutta tänään oli aika ihana sanoa aamulla toiselle, että meillä on ensi viikolla muutto yhteiseen osoitteeseen. Tää on aika ihana ja kihelmöivä tunne. Vähän kuin suhteen alussa.
Odotan myös silläkin muuttoa, kun paikkakunta vaihtuu kauemmaksi vanhemmista. Se tarkoittaa oikeasti itsenäisempää ja ehjempää elämää. Nykyinen välimatka on tehnyt minusta välillä heittopussin vanhemmille. "Kun oot lähellä niin käy koiran kanssa ulkona kun ei olla kotona päivällä", niinpä niin.

Kaapit tyhjenee ja elämä oikenee <3 Rakkaus on aika ihana asia, ilman sitä mä luultavasti lusisin edelleen ties ja kuinka pitkään samassa asunnossa liian lähellä vanhempia ja kaupungissa, jossa ei ole juurikaan mitään.

Aurinkoista viikkoa! <3

Elokuun tuumailut

Viimeinen päivä tämän vuoden elokuuta meneillään. Aika ynnätä tätä kuuta vähän yhteen.


Elokuun alusta alkaen olen ollut työttömänä.
Elokuun viikonloput olen ollut tulevassa kotikaupungissani poikaystävän luona, ja elokuun alussa olimme viikon yhteisellä lomalla vieraillen sukulaisissa.
Viikko oli hyvä ja opettava, se todisti entistä enemän sitä, että haluan todella asua ympäri vuorokauden toisen kanssa.

Elokuussa saimme myös vuokra-asuntotarjouksen, löysimme ensimmäisen yhteisen kodin.

Tämän asuntohässäkän keskellä olen nukkunut huonosti yksin, odotan viikonloppuja, koska nukun rakkaan läsnäollessa paljon levollisemmin.Erityisherkkänä ihmisenä aivoni käyvät ihan omissa luvuissaan ympäri vuorokauden. Joka pöydän kulmalla on jokin lista ja muistilappu siitä, mitä pitää tehdä ja ottaa huomioon.

40 neliötä on muuttunut pieneksi, kun joka vapaan tilan on täyttänyt laatikko.

Äiti-tytärsuhde ei ole muuttunut mihinkään, alkoholia kului äidin lomakuun aikana nähdäkseni paljon, ja vähän enemmän. Äiti on yrittänyt olla äiti, mutta hieman väärissä kohdissa.
Päätin, etten stressaa töiden hausta, samaan aikaan kun muutto- ja asuntohässäkät ovat menossa, sillä en vain pysty keskittymään kahteen isoon asiaan täyspainoisesti yhtäaikaa. Äiti sensijaan on stressanut töistäni ja siitä, tuonko kassillisen vai kaksi pyykkiä pesuun, kun taloyhtiössäni ei ole pyykkikonetta.


Pikkuhiljaa elämä alkaa vaikuttaa taas seesteiseltä. Tuleva viikonloppu ollaan pitkästä aikaa yhdessä toisen kanssa minun kotonani, koska pakko sanoa, että joka viikonlopun reissaaminen alkoi tuntumaan hetki sitten. Rakkaudellakin on joskus rajansa, ja omalla jaksamisella.
Jaksan, kun saan olla yhden ja viimeisen ehjän viikonlopun kotonani. Hieman on haikeutta ilmassa, omalla kierolla tavalla tämä lapsuuteni kotikaupunki on tehnyt minusta minut.

Olen valmis vastaanottamaan syyskuun.