Heippa!
Nyt on viikko oltu uudessa osoitteessa. Muuttopäivä oli melkein sellainen, mitä arvelinkin etukäteen.
Alkuun kaikkia ärsytti ja minä nielin kyyneliä ärsytyksessäni. Loppu puoli muutosta oli jo hyvällä mallilla ja oli ihan mukavaa loppusilteen.
Äiti oli huolehtinut kaikesta ruumiin voinnista, hän oli tehnyt valmiiksi voileipiä ja varannut suodatinpusseja.
Uudessa asunnossa avokki ja isä lähtivät tyhjäämään avokin asuntoa ja jäin äidin kanssa hetkeksi kaksin koiran kanssa. Koira joutui tulemaan epilepsiakohtauksen takia mukaan, joita oli saanut edellisenä iltana. Äidin kanssa ollessa oli jännä tunne, samanlainen mitä oli ensimmäisen kerran muuttaessa omilleen. Äidin katseessa oli jotakin, mikä jäi mieleen. Tietty irtipäästäminen ja onnellisuus itseni puolesta.
Varmasti oli ajatuksia äidin päässä, joita ei sanonut ääneen. Eikä ollut tarvekaan.
Nyt viikon aikana tavarat pikkuhiljaa etsiytyvät omille kohdilleen. Stressaavaa ja ihanaa, myönnän, että olen ollut hieman kireä uudesta tilanteesta ja asuinympäristöstä, ennen kuin pääsen sinuiksi paikan kanssa. Pidän alueesta ja kodistamme, ja rakkaastani.
Nyt meillä on yhteinen koti, ja opettelemme elämään uudella tavalla yhdessä kuin aiemmin asuessamme eri paikkakunnilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti