Mitä haluat tietää?

Näin viikonlopun ratoksi heitän teille pallon.
Mitä haluat kysyä, mikä mietityttä aiheesta alkoholi, blogin teema, jatai alkoholismi?

Ei ole väliä olenko kertonut aiheesta täällä jo joskus, sillä joka tapauksessa käsittelen näitä asioita lopun ikääni aina jossain määrin.

Jättäkää kysymyksiä kommenttikenttään tai lähettäkää säpöllä osoitteeseen lasinenpilvipouta@gmail.com
En julkaise nimiä tai muitakaan tietoja.

Teen ainakin yhden postauksen näistä, riippuen teistä. Kysymyksiä saa jättää ja lähettää hamaan tappiin, ei väliä vaikka näkisit tämän vasta ensi vuonna, saat silti kysyä.

Voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta <3

Ihan kohta! Muuttoa näköpiirissä!

Elokuu vaihtuu syyskuuksi ihan juuri ja ihan juuri vaihtuu myös osoitteeni pienestä kaupungista isompaan. 

Muuttoon poikaystävän kanssa on kahdesta  kolmeen viikkoa. 
Käytännön syistä tavarat liikkuvat kahdessa pienessä erässä uuteen osoitteeseen idylliselle luhtitaloalueelle.

Viimeiset kaksi viikoa olen nukkunut nykyisessä kotiosoitteessani huonosti, nukahtaminen on ollut vaikeaa ja olen heräillyt välillä useammin kuin kerran yössä.
Keväällä puhjennut ihottuma alkoi taas vaivaamaan enemmän ja olen herännyt raapimaan pieniä kutisevia vesikelloja, nyt tuo ihottuma on taas rauhoittumassa. Ihan kuin kroppa muistuttaisi joskus, että menee liian lujaa, ja ettei kaikkia asioita tarvitse tehdä samassa hengennedossa.

Mutta kun olen sellainen, asiat pitää tehdä heti kun mahdollista, kaikesta pitää huolehtia yksin ja katsoa, että eläimet, ihmiset, läheiset, kumpparit ja kumppani pärjäävät..... -Eikun mitä? Otan itseäni olkapäistä kiinni ja katson itseäni.
 Tunnistan itsessäni jotain tuttua, kun pysähdyn hetkeksi katsomaan itseäni; Sen ylihuolehtivaisuuden, kun nyt asioita on tekemässä myös se toinen ihminen, sellainen tasapainoinen ja rakas ihminen. Sitä huomaa, ettei ihan kaikkea tarvitse pohtia ja päättää yksin. Ei ole tarkoitus selvitä tällä kertaa yksin. Se vähentää stressiä, luo rauhaa ja hyvinvointia.

Asuntohakemukset, sähkösopimukset, muuton logistiikka, muuttoapu, kaikki tuntuu hieman kevyemmältä kaksin kuin yksin.
Tämä on vaihe, josta haluaisin puhua äitini kanssa kuten terveessä äiti-tytär-suhteessa voisi kuvitella tehtävän, mutta ei.

En muista, että olisin kuukauteen nähnyt äitiäni selvnpäin. Olemme puhuneet samat asiaat kahteen-kolmeen kertaan, koska äiti ei muisat asioista olleen puhetta. Olen käynyt noin kerran viikossa vanhempien luona, lähinnä lainaamassa veljelleni autoa.
Lopputuloksena on se, että minä hermostun ja loppuilta menee hengitellen höyryjä pihalle.

Ennakkokäsitykset

Jos mä sanon sanan "alkoholisti", niin minkälainen kuva sulle tulee mieleen?

Sellainen muovikassin kanssa kulkeva hoipertelija kylällä, jolla on risaiset vaatteet ja hiukset harottaa?
Nojoo, niin mullekin.
Entä jos sanon, että äitini on alkoholisti jaminä uskovainen, niin mitä luulet minun päihteiden käytön olevan?
En käytä koskaan mitään ja tuomitsen äitini vai käytän kahta kauheemmin ja rukoilen anteeksiantoa.
Tuo tuntuu olevan jokotai.

Pääsiäisen aikaan kuulin ystävältäni, että hänen kavereillaan oli käsitys, että en käytä alkoholia kun olen alkkiksen tytär ja uskovainen.
Niin noh, jos se nyt jollekin uudelle lukijalle tulee yllätyksenä, niin en ole absolutisti. Uskovainen kyllä, mutta tavallinen syntinen kuolevainen kuin muutkin ihmiset ja koen kirkossa synnin tunnustuksen ja synninpäästön joka kerta tärkeäksi.

Mietin, että millaisia ennakkoluuloja liittyy äitiin, millaisena ihmisenä ihmiset häntä pitävät. Tällä asuinseudulla äiti on ollut vaikuttajana ja elinikänsä asunut tällä seudulla. Tämän vuoden puolella olen kohdannut neljä ihmistä, jotka ovat sanoneet "joo, kyl mä äitis tunnen", kun ovat tarkistaneet kenen tyttö olen.  Osalle tulee sellainen sekunnin pysähdys, et huomaa niiden jäävän miettimään jotain. Tekisi mieli kysyä, että kerro mullekin millaista asiaa muistelet, ei mua tarvitse suojella äidiltäni.

 Eilen mietin, että onko minun tehtävä kertoa veljelleni "perintönä" näitä kaikkia asioita, joita olen kuullut. Menin vahingossa lipsauttamaan tälle sen, että äiti tunnetaan vanhoista tavoistaan täällä ja tämä oli ihan sitä mieltä, että täytyy kysyä siltä tänään asiasta. "Tiedätkö et sul on juopon maine?", sanoin ettei sille tarvi asiasta muistuttaa, luulen tämän kyllä kohdanneen asian joskus pariinkin kertaan. Haluan, että äiti saa olla sellainen kuin hän itse haluaa. Alkoholi ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä äidilläkään, vaikka sitä sairaasti käyttääkin.

"Mä en kysyny sitä"

Helmikuu meni todella nopeasti. Lyhyydestään huolimatta se ei säästellyt pettymyksiään.
Oli siinä huippuhetkiä ja ihania kohtaamisiakin ihmisten kanssa. Stand up:n iloa, ohjattavien nuorten ryhmien ihania ajatuksia elämästä ja ystäviä. Kaikkea, mitä elämä tarvitsee ollakseen tasapainossa.

Viime viikon alussa ajattelin soittaa äidille ihan vain, koska halusin kuulla tämän äänen ja kertoa päivästäni. Samalla ajattelin kysyä autosta, sillä äidin auto on ollut rempassa ja katsastusaika oli ajankohtainen. Päivä ei ollut mitenkään kummoinen tai erikoinen, ja olin kävelemässä seurakunnalle yhteiseen illanviettoon. Kun pääsin pihalle rappukäytävästä otin puhelimen käteeni. Laskin hälytysten lukumäärät, jo siitä tiesin, ettei äiti ollut selvänä.

 Päädyin kysymään yksinkertaisesti, että onko auto mennyt jo katsastuksesta läpi. Tajusin samantein, että kysymys oli liian vaikea ihmiselle, jonka tiedon jäsentäminen ei ole sillä hetkellä selvää.
Unohtaen, että kävelin julkisella paikalla, puhuin puhelimeen niin ettei satunnaisille ohikulkijoille varmaan jäänyt mielentilani epäselväksi. Puolihuutoa pyysin äitiä kuuntelemaan ja olemaan hiljaa, sillä hän lähti analysoimaan omia ajatuksiaan sen pohjalta mitä oletti minun kysyvän seuraavaksi.
Huusin puhelimeen, etten kysynyt sitä, ja että unohtaa koko asian tuossa tilassa.
Olin odottanut tuon illan illanviettoa, mutta noh, fiilis meni aika hyvin puhelun myötä ja kurkkua kuristi.

Torstaina soitin äidille iltapäivällä, että voisin tulla katsomaan illalla Talvikisoja kotiin ja pitämään koiralle  seuraa, kun saisin ystävältä kyydin.  Äiti ilahtui, että tottakai saan kotiin tulla ja kiva kun tulet. En huomannut puhelussa sanoa, että olisi kiva, jos äiti olisi selvä. Kovasti kyllä yritti esittää selvää ja harha-askeleet kuulema johtuivat tällä kertaa "jalan kipuilusta", että välillä tulee sellaisia askeleita (kun tasapaino horjahtaa..). Niinpä niin. Isä oli silloin pahalla päällä, kun auto oli yhä rempassa ja katsastuksen läpipääsystä ei ollut mitään takuuta. Olin koko illan koiran kanssa omassa huoneessa katsoen televisiota yksin. Ihan samoin olisin tehnyt kotona ollessani.

Olin pettynyt, todella pettynyt siihen, ettei äiti voi olla äiti silloin kun minä haluan. Vaikka olen nuori itsenäinen aikuinen nainen, haluaisin myös joskus kokopäiväisen äidin.

Älä syyllistä, mutta...

Eilen olimme veljen kanssa syömässä porukoilla. Kun ajoimme pihaan, totesimme ettei isän auto ollut pihassa. Menimme sisälle, ja äiti on taas niin naamat, kuin vaan olla. Pysyi sentään pystyssä, mutta itse en saanut puoliakaan selvää siitä sönkötyksestä. Ihme kyllä veljeni ymmärsi joka sanan. Multa ilmeisemmin puuttuu nykyisin päänsisäinen kännitulkki.

Veljeltäni meni hermo, kun äiti yritti tuputtaa mainostaen jotain lähikaupungin halpaa kuntosalia.  Veljeni maksaa paikallisesta kuntosalista huomatavvasti enemmän, mutta tykkää käyttää kuntosalin ympäristön ja ilmapiirin vuoksi sitä. Sanoin äidille jotakin, mitä veljeni yritti sanoa, mutta äiti ei ymmärtänyt. Joten selvinsin asiaa, siihen asti olin ollut hiljaa. Ykskaks äiti huutaa mulle, että älä sinä nyt puutu tähän! Siis anteeksi mitä?! Otin sen niin suurena loukkauksena, että vieläkin sattuu. Äidin katse ja kiihko oli ihan uskomattoman julma ja paha. Tuntui, että se löi mua henkisesti niin hirveellä voimalla, että tyrmistyin täysn.
Ei mennyt miinuuttia kauempaa, kun veli huutaa äidille "älä sinä puhu halvasta salista niinkauan ku ostat viinaa, mä en halua sun rahoja niin kauan ku ei ole parempaa käyttöä niille". Kun äiti tarjoutui maksamaan osan veljen salikortista.

Syyllistäminenhän ei auta mitään vaan saa alkoholistin entistä kovemmin syyttämään itseään ja keksimään uusia syitä juomiselle ja sen salaamiselle. Alkoholisti ei voi mitään sille viinan himolle, mikä on vaivannut yli 30-vuotta naista.
Taistelen taas tän ahdistuksen kanssa, yksi laukaiseva tekijä oli joulun pyhinä.
Juhlin valmistumistani, olin äidille maininnut, että juhlat ovat päihteettömät, ja että kuohuvanakin on vain limsaa. Luotin, että äiti osaisi käyttäytyä. Kun äiti sitten saapui kakkujen kanssa juhlapaikalle, totesin heti, ettei tämä ollut täysin vesiselvä. En kerinnyt häpeämään tai sanomaan mitään sille. En kehdannut häätää sitä, juhla oli avoin tila, joten en pystynyt kauniisti ilmaisemaan äidille, että hän voisi olla muuallakin.
Juhlissa oli auttamassa lapsuuden aikainen ystäväni, ja veljeni, en tiedä minkälaiset juhlat olisivat olleet ilman heitä.
Juhlien vierailta sain tukevia sanoja siihen, että rakennan yhä itse itsenäisesti elämääni, vaikka äiti mitä tahansa sanoisikin. Niinhän se on, sen vain unohtaa joskus. Koska yleensä elossa oleva äiti kuuluu olla osana sun elämää...alan tässä vähitelleen tekemään surutyötä menetetylle äiti-tytärsuhteelle.

Kuuntelin tätä versiota tänään ja vihdoin se möykky uskalsi tulla ulos jostain syvältä sisältä kyynelvirtana, mikä nosti päätäänsä silloin, kun tämä esitettiin televisiossa syksyllä: