Ihan kohta! Muuttoa näköpiirissä!

Elokuu vaihtuu syyskuuksi ihan juuri ja ihan juuri vaihtuu myös osoitteeni pienestä kaupungista isompaan. 

Muuttoon poikaystävän kanssa on kahdesta  kolmeen viikkoa. 
Käytännön syistä tavarat liikkuvat kahdessa pienessä erässä uuteen osoitteeseen idylliselle luhtitaloalueelle.

Viimeiset kaksi viikoa olen nukkunut nykyisessä kotiosoitteessani huonosti, nukahtaminen on ollut vaikeaa ja olen heräillyt välillä useammin kuin kerran yössä.
Keväällä puhjennut ihottuma alkoi taas vaivaamaan enemmän ja olen herännyt raapimaan pieniä kutisevia vesikelloja, nyt tuo ihottuma on taas rauhoittumassa. Ihan kuin kroppa muistuttaisi joskus, että menee liian lujaa, ja ettei kaikkia asioita tarvitse tehdä samassa hengennedossa.

Mutta kun olen sellainen, asiat pitää tehdä heti kun mahdollista, kaikesta pitää huolehtia yksin ja katsoa, että eläimet, ihmiset, läheiset, kumpparit ja kumppani pärjäävät..... -Eikun mitä? Otan itseäni olkapäistä kiinni ja katson itseäni.
 Tunnistan itsessäni jotain tuttua, kun pysähdyn hetkeksi katsomaan itseäni; Sen ylihuolehtivaisuuden, kun nyt asioita on tekemässä myös se toinen ihminen, sellainen tasapainoinen ja rakas ihminen. Sitä huomaa, ettei ihan kaikkea tarvitse pohtia ja päättää yksin. Ei ole tarkoitus selvitä tällä kertaa yksin. Se vähentää stressiä, luo rauhaa ja hyvinvointia.

Asuntohakemukset, sähkösopimukset, muuton logistiikka, muuttoapu, kaikki tuntuu hieman kevyemmältä kaksin kuin yksin.
Tämä on vaihe, josta haluaisin puhua äitini kanssa kuten terveessä äiti-tytär-suhteessa voisi kuvitella tehtävän, mutta ei.

En muista, että olisin kuukauteen nähnyt äitiäni selvnpäin. Olemme puhuneet samat asiaat kahteen-kolmeen kertaan, koska äiti ei muisat asioista olleen puhetta. Olen käynyt noin kerran viikossa vanhempien luona, lähinnä lainaamassa veljelleni autoa.
Lopputuloksena on se, että minä hermostun ja loppuilta menee hengitellen höyryjä pihalle.

Tää on mun elämää, tai tää viikko

Olen lähdössä huomenna porukoiden kanssa reissuun, suunta on kohti pohjoista. Tällä hetkellä en jaksaisi yhtään, voisin erittäin hyvin jäädä tänne ja maata sängyssä muutaman päivän. Ihan veto poissa. tämä viikko on ollut yhtä härddelliä, kun olen ollut siellä ja täällä ja tehnyt koulutehtäviä täällä ja siellä. Kampesin itseäni tänään autosta ylös kun pääsin parin mutkan jälkeen kotipihaan, tuttu tuli vastaan pihalla ja kysyi miten menee. Samaan aikaan multa tippuu käsistä omenapussi ja pari omenaa vierii maahan ja avaimet tipahtaa myös käsistä. Sanoin, että siinä se vastaus sitten tulikin. Et eipä paljon lisättävää. Joka päivä on ollut hyvä meno päällä, loppuviikosta ehkä alkoi tahdissa olemaan havaittavissa väsymystä, ja en osannut tarkkaan sanoa omaa fiilistä, kun sitä ystävä kysyi. Olen vain erittäin väsynyt tällä hetkellä. Voisin vain nukkua ja nukkua. ja syödä suklaata ja nukkua lisää.

Stressaa myös, että mitä reissusta tulee. Meneekö itseläni hermo porukoihin, mun oma tila kutistuu pakettiauton takapenkkiin, minkä jaan koiran kanssa. ja yöt menee usein samassa teltassa koiran kanssa. Lähden mukaan, jos saan oman teltan. Noh, lähes oma, en ole koskaan nukkunut koiran kanssa samassa teltassa, joten voi tulla mielenkiintoista....

Toivon, että pääni ei hajoa, ja olen jo valmis myös vetämään ihan hirveät kännit kotiin tullessani. Viime yönä olin kaupungissa, piti lähteä vain näkemään ystävää. No, ilta jatkui ja venyi ja sit löysin itseni kahdeltatoista baarista päivävaatteilla tanssimassa hikisenä. Ehkä senkin takia on hieman nihkeä ja väsynyt olo. Tänään ajelin aamupäivällä kotiin ja vein äidille auton. Eipä se sitä tarvinnu, kun oli pitkänmatkan tuttujen kanssa puoli neljään vetänyt ja selvää hetkeä ei ollut koko päivänä. Jipii. Tää on mun elämää, ei tässä muuta.