Kunnioitus

Joskus tunnen itseni todella hölmöksi ja vastavirtaan kulkijaksi. Haluan painotta ennalta ehkäisevääpäihdetyötä ja olen mukana yhdessä isossa järjestössä tekemässä sitä. Siis ennalta ehkäisevää päihdeytötä? Minä alkoholistin lapsi? Kyllä?

Suurin motivaation ja työmoraalin nostattaja on yllättäen ollut äitini. Olen nähnyt hänet niin huonossa kunnossa, etten ole vain pystynyt niissä tilanteissa tunnustamaan itselleni hänen olevan äitini. En halua, että kukaan joutuisi sellaisiin tilanteisiin, nöyryyttämään itseään tiedostamattaan julkisesti tai yksityisesti kodin sisällä. On surullista katsoa vierestä, kun muuten rakas ihminen katsoo jotakin ja näkee, ettei aivoissa vain hermosolut pysty liikkumaan niinkuin pitäisi.
Olen joutunut häpeämään äitiäni, siis nuorellehan on ihan normaalia, että joskus oma äiti saattaa hävettää jollain äitimäisellä käytöksellään, mutta kun käyttäytyminen johtuu päihteistä on häpeässä jotain haikeaa ja toivotonta tuntoa.

Omat keinot puuttua toisen juomiseen on tässä tilanteessa minimaaliset, äidin lapsena osin pelkään seuraukseia. Tämä on sikäli kummallista, koska asun omillani eikä äiti ole väkivaltainen. Se pelko liittyy luultavasti siihen kunniaan ja siveelliseen käytökseen, eihän äitiä tule kritisoida. Näin on opetettu pienestä pitäen.  Tiedän, että tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta ei vain ole helppoa sanoa äidille, ettei tunnu äidiltä silloin kun täysin hukassa itsensä kanssa.

Kunnioitetaan kuitenkin itseämme ja välitetään toisista, se antaa jo paljon tälle maailmalle.