Kuinka moni on ollut masentunut? Joko diagnosoidusti tai omasta mielestään?
Kuinka monesta on joinakin aamuina tuntunut hirveän vaikealta nousta sängystä ylös?
Kuinka moni on ollut joskus sitä mieltä, että on turhaa syödä tai olla hereillä?
Entä kuinka moni on myöhemmin huomannut ajattelevansa päinvastoin? Kuinka monen mielestä elämässä onkin ollut valoa? Kuinka moni ei voisi enää kuvitella olevansakaan masentunut?
Itse taivun syksystä rauhalliseen melankoliaan, ei masennukseen vaan sellaiseen tiettyyn rauhallisuuteen aina iltaisin, kun alkaa hämärtämään, sytytän kynttilöitä ja nautin siitä valosta.
Joskus se pimeys on tuntunut jatkuvan läpi vuoden muuttaen vain vähän painopistettään.
Haluan tuoda esille sen tavanomaisen reaktion, kun kertoo olleen masentuneen joskus. En avaa tällä keskusteluja, tietysti luon ihmiseen luottamuksen, ennen kuin kerron olleeni masentunut.
Se yleisin reaktio varsinkin miespuolisilla henkilöillä on ollut sellainen puolesta sekunnista sekunnin hiljaisuus ja poispäin katsominen ja ilmeestä on nähnyt ajatuksen "onko tuo hullu tai nyt masentunut...?", Sit hirveä vakuuttelu, et joo, olen kunnossa, ja elämäniloinen.
Naisilla taas yleensä heränny sellainen huolenvire silmissä, et pärjäätkö sä, oletko sä kunnossa?
Ei masennus ole elinikäinen sairaus tai mielenvikaisuus. En ole masentunut, vaikka välillä onkin päiviä, joina tuntuu ettei elämästä tule yhtään mitään. Sellaisia päiviä on kaikilla. Ainakin niin uskallan väittää, silä pidän itseäni tällä hetkellä todella elämnmyönteisenä ja positiivisena ihmisenä, koska tiedän mitä muuta elämä voisi olla, enkä koe itselläni tarvetta vetäytyä päivien synkkyyteen.
Haluan kuitenkin olla se, joka voi omalla kokemuksella auttaa masentuneita ihmisiä ympärilläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti