Blogi ollut melkein vuoden telakalla. Edellinen postaus koski siskoni häitä, jotka pidettiin vuosi sitten.
Häissä äidille näytti olevan tärkeämpää viinan kittaus kuin häävalssit. Häistä ja häpeästä selvitty. Vuoden aikana olen tehnyt töitä, jotkapäättyivät eilen. Työsuhde oli määräaikainen ja keväällä alkoi tuntumaan siltä, että haluan vahvasti muualle.
Tällä viikolla tulee puoli vuotta siitä, kun tapasin todella loistavan ihmisen. Puoli vuotta tuntuu ikuisuudelta nähden siihen, mitä tunteita olen tuntenut erittäin voimakkaasti. Tuo loistava ihminen on poikaystäväni, joka tuntuu elämäni rakkaudelta. Välimatkaa on vielä reilu 100 kilometriä ja yhtä viikonloppua lukuunottamatta olen viettänyt kaikki edelliset viikonloput ja muut vapaat tämän ihmisen kanssa.
Etäsuhde on kasvattanut lujuuttani, luottamustani ja varmuuttani. Ensimmäisen kerran olin tämän luona yötä, kun olimme tavanneet kahdeti kotipaikkakunnallani.
Tiedättekö sen tunteen, kun tiedät olevasi kotona ja turvassa?
Siellä silloin, sinä helmikuun viikonloppuna, tuli sellainen olo ensimmäistä kertaa vahvasti koskaan. Tämä ihminen, jonka kainalossa olin, tuntui eräänlaiselta kotisatamalta, sellaiselta, josta ei tahdo pois.
On ehkä naivin kuuloista sanoa, että haluan olla loppuelämäni tämän ihmisen kanssa. Mutta minä, joka olen paennut enemmän tai vähemmän paennut parisuhteita viimeisten vuosien aikana, tunsin aidosti jotain todella suurta ja tunsin, että tämä ihminen vieressäni tuntee jotain vastaavaa.
Syksyn aikana pakkaan tavarani ja muutan tämän ihmisen kanssa samaan osoitteeseen. Molemmin puolinen luottamus ja rehellisyys ovat asioita, joita en ole kokenut äitini kanssa hetkeen, ja on aivan mahtavaa, että voin kokea näitä tuntemuksia korvaamattoman ihmisen kanssa.
 |
| uutta kasvua :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti