Pelot

Ymmärsin pari päivää sitten, että en osaa sanoa ääneen, jos asiat pelottavat.
Tai ainakin se on todella vaikea myöntää ääneen jollekin.

Lapsena mulla ei ollut ketään läheistä aikuista, jolle olisin voinut kertoa pelkääväni ihan hullujakin asioita.
Pelkäsin asteroideja, että meteoriitti tuhoaisi maapallon.
Pelkäsin joskus, että vettä sataa niin paljon, että tulee tulva ja ovea tai ikkunoita ei voi avata. Pelkäsin, että yöllä kotiin murtaudutaan ja meidät tapetaan.
Pelkäsin, että vanhemmat eroavat.
Pelkäsin, että he eivät eroakaan.
Pelkäsin isän lyövän hulluusviinapäissään äitiä.
Pelkäsin, että äiti kuolee saunaan juotuaan liikaa.

Pelkään kuollakseni käärmeitä.
Pelkään, että äiti ajaa joskus kännissä onnettomuudeksi asti.
Pelkään, ettei mulla ole äitiä enää 5 vuoden päästä.
Pelkään, että isä ei saa elämäänsä enää järjestykseen.
Pelkään toistavani tarkoittamattani niitä huonoja tapoja vanhemmilta, joita en halua viljellä.

Nykyisin tiedän, että voin kertoa peloistani. Mutta ei se siltikään ole helppoa, se kun ei ole koskaan kuulunut tapoihini.
Välillä havahdun painajaisesta hereille, kun toinen herää rauhoittamaan mun kiihtynyttä ja ahdistunutta hengitystä. Yleensä kyse on unesta, jossa äiti on tuhannen päissään tai käärme hyökkää agressiivisesti joko lemmikkien tai itseni päälle.

Saaresta metsään

Tässä tuli vuosi ensitapaamisesta avomiehen kanssa. Päivä oli itselleni todella merkityksellinen, sillä tämä ihminen laittoi elämässäni liikkelle uuden suunnan. Aiemmin tuntui, että olen saarella, tuuliajolla, ilman mitään tarkkaa suuntaa, päämäärää tai oikein mitään muutakaan. Tiesin vain, että olen töissä paikassa, josta saan rahaa ja opin käsittelemään erilaisten ihmisten kanssa vaikeita asioita. 

Kun tutustuin mieheen, tunsin kuin olisin päässyt satamaan. Sellaista henkistä tyventä ja yhteyttä en ollut kokenut ennen. Uskaltauiduin huomaamattani astua veneeseen ja purjehdin rauhalliseen paikkaan, jossa kallioiset aallonmurtajat tyynnyttävät suurimmat myrskyt.

Satamasta pääsin metsään, jossa saan olla yhdessä tai yksin. 

Välillä oma olo on kuin olisi ihan metsässä, yksin. Ihmisiä on ympärillä ja rakas on kotona, mutta silti jokin kummallinen levottomuus vaivaa välillä. Tuntuu, kuin samoilisi vain metsässä. 

Teen pääsääntöisenä työnä keikkatyötä yhdelle työnantajalle. Pidän siitä, vaikka työ on välillä väsyttävää reissaamista. En tiedä mitä teen vuoden pästä työkseni, sillä näillä töillä en pysty elämään niin kuin haluaisin -tai osallistumaan yhteisiin kuluihin niin suurelta osin kuin haluaisin.

Tiedän tilanteen taloudessa olevan vain tilapäistä, mutta silti. Yritän kestää eptietoisuutta omassa tilanteessa, mutta ihmiselle, joka on asunut ja elänyt tiettyjen kiintopisteiden avulla, se on pelottavaa.

Aina on ollut jokin määränpää, jokin asia mitä kohti mennä, jotta elämää ei ole tarvinnut pysähtyä miettimään. 

Samoilen mielelläni yksin ja yhdessä metsässä, saareen en enää halua. maaperä tuntuu varmemmalta.

Joulu 2016

Kaikki edelliset joulut olen viettänyt vanhempieni ja pikkuveljeni kanssa. Välillä mukana on ollut kärsimysnäytelmää seuraamassa isosisko ja elinaikanaan mummi.

Kun aloimme avomieheni kanssa puhumaan ensimmäisestä joulusta, ilmoitin heti ensimmäiseksi, että emme vietä joulua ainakaan vanhempieni luona. Joko olemme kotona tai hänen sukunsa parissa pohjoisessa.
Olen innoissani tästä joulusta! Ensimmäinen joulu moneen moneen vuoteen, kun ei tarvitse laskea tunteja tai minuutteja siihen, kun väkisin ylläpidettävä perinnekulttuurinen juhlapäivä loppuu.
Viime vuoden joulu oli todella monen joulun jälkeen ensimmäinen joulu ilman riitaa, vaikka alkoholilla oli iso osa joulun vietossa.
Tänä jouluna minun ei tarvitse pitää väkisin yllä teennäistä hymyä, kiitellä sovittelevista lahjoista, ja olla reipas isosisko, joka haluaa tarjota jo aikuiselle pikkuveljelleen mukaviakin joulumuistoja.

Useana jouluna äiti ei ole muistanut seuraavana päivänä lahjojaan, tai hän on sammunut jouluruuan jälkeen. Tällöin olemme veljen ja isän kanssa jakaneet paketit ja nauttineet toistemme seurasta samalla kun äidin kuorsaus talon toiselta laidalta kaikuu ahdistaviksi seiniksi jokaisen joulumielen ympärille.
Toivoisin, ettei kenenkään lapsen -nuoren tai aikuisen- tarvitsisi jouluna kokea ahdistusta, masennusta, riitaa.

Huomenna jouluaattona olemme rauhassa asunnossa, josta on syksyn aikana muodostunut meidän yhteinen koti. Tässä kodissa ei ole teennäisyyttä tai alentavia syytöksiä. Täällä osataan puhua ja nauttia aidosti toisen läsnäolosta. Ajatuksiaan tai murheitaan ei tarvitse piilottaa pulloon (onhan pullot kuitenkin jonkin verran läpinäkyviä).

Voimme viettää kahdestaan rauhallisen jouluaaton ja lähdemme joulupäivänä käymään kylässä, sillä jotenkin haluaisin luottaa, ettei alkupäivästä alkoholi olisi vielä riistänyt muutoin ihania vanhempiani.

Rauhaisaa joulua kaikille tyypeille, isoille ja pienille <3

Marraskuu katosi!

Hei vain!

Jestas, tätä blogia en ole unohtanut vaikka aikaa mennyt lähes kaksi kuukautta edellisestä postauksesta.
Marraskuu vain meni sormien lävitse huomaamattani. Tein viikottain oman alan keikkatyötä ja suunnittelin joulua ja elin elämää. Mitään suurempia mullistuksia ei ole tapahtunut tässä välissä.
Autosta maksoin täyden vakuutuksen juuri, se on yhä vanhempien luona ajokunnottomana. Vähän ärsyttää, mutta noh.

Seuraavaksi kuitenkin virittäydyn jouluun ja kirjoitan parin päivän sisään postauksen ensimmäisestä joulusta, jota en vietä vanhempieni kanssa.

(auton) Napanuora venyy ja paukkuu...

Puolitoista kuukautta olen asunut yhdessä rakkaimman ihmisen kanssa.  

Ajattelin, että äidin ongelma olisi vain "haamu", mikä hälvenisi sumun lailla täällä. Etäällä entisestä kotipaikkakunnastani. 

Niin, eihän se mene niin.

Olen avokilleni kironnut sitä, että kun soitti koska tahansa äidille asiasta, niin ei voida olla selvinpäin.  Pitäisi saada selvitettyä autoasia. Jätin oman autoni vanhemmilleni huoltoon sielläkäydessäni yksi viikonloppu. Päätin, että laitan sen auton seisontaan tai käsken viedä romuttamolle. En tarvitse täällä sitä niin paljoa, ettenkö ilman pärjäisi.

Lauantaina äiti soitti isän kanssa alkuillasta humalassa, että auton laturin remmi on poikki (?), ja että isä voi ottaa auton nimiinsä. Olin itse avopuolison kanssa juhlimassa kaverin synttäreitä, ja sanoin että on huono hetki ja soitellaan paremmalla ajalla, moikka. 

Soitin maanantaina äidille. Liian myöhään sinä päivänä. Sain selittää samat asiat kuin  lauantaina ja äiti ei muistanut enää koko asiaa mitä lauantaina puhuttiin. 

Tokaisin, että saan puhua samat asiat nyt toisen kerran ja luultavasti vielä kolmannenkin, mutta en halua maksaa vakuutusta autosta jota en tarvitse, että päättäköön nyt pian asiasta. Äiti sanoi puolustellen, että tässä on nyt vähän kaikkea muutakin ollut. (Sitä kun kerkiää kahdessa päivässä tapahtua sohvalla maaten tooodella paljon...)

En kiellä isää ottamasta autoa omiin nimiinsä, uhkana vain on ylimääräinen kuluerä ja tällä viikolla ratkeaa jatkuuko isällä työt joulun jälkeen. 

Tähän viisaammat toteavat, että anna niiden elää kuten elävät ja se ei ole sun  ongelma miten ovat. 

Niin. Niin, Niinhän se pitäisi ollakin. Mutta kun...niin.

Nyt pitäisi soittaa taas, ehkä paremmalla menestyksellä. 

Napanuora venyy ja paukkuu.....muttei katkea.

Syyskuun pilkut ja pisteet

Syyskuu on taas loppumassa tältä vuodelta.
Tässäpä niitä pieniä pilkahduksia elämästäni ja yhteenvetoa :)

Uusi vuokrasopimus alkoi.
Muutto uudelle paikkakunnalle.
Vakuutusten kummastelua, uusi asunto ja eri vakuutusyhtiö.
Keittiössä voi kokata kun tilaa on enemmän.
Opin itsestäni uutta yhteenmuuton myötä.
Opettelin kertomaan itsestäni enemmän ja syvemmin.
Nukuin huonosti ja kärsin niskasäryistä harva se pävä ja yö.
Pääsin hakemaan Kelalta pitkästä aikaa rahaa.
Kuihdutin vahingossa basilikan (näin painajaista tästä).

Olen kaikesta huolimatta iloinen tästä uudesta elämnvaiheesta,
vaikka mikään muutos tuskin tulee ilman murrosvaihetta.

Tervetuloa loistava lokakuu!

Puhelin soi 4:30 ja lukuisat kauhuskenaariot

Heräsin sunnuntai aamuyönä 4:30 puhelimen tärinään. Niin havahtui myös kumppanini.
Puhelimen näytössä oli luki "iskä", vastasin, mutta mitään ei kuulunut. Puhelu oli mitä ilmeisemmin haamupuhelu. Isä herää aikaisin, ja oli aiemmin lauantaina soittanu minulle. Näin saatoin olla pikavalinnassa ensimmäisenä. Tätähän sattui paljon etenkin näppäinpuhelin aikaan, kun näpäinlukitus on jäänyt laittamatta päälle. Isälläni on vielä peruspuhelin näppäimillä.
Vaikka selitys on ilmeinen, niin silti väsyneet aivoni jäivät puimaan kauhuskenaarioita.
Mitään en ole pelännyt joskus niin kuin sitä, että jompi kumpi vanhempi soittaa, ja kertoo jotain tapahtuneen.

Esimerkkejä siitä, mitä olen pyöritellyt elämäni aikana päässä;
Äiti on lyönyt päänsä pahasti.
Koira on kuollut (koiralla epilepsia).
Äiti on kuollut.
Äiti on loukannut itsensä muuten kaatuessaan.
Talo palaa.
Takan luukut on huonosti kiinni ja häkämyrkytys.

Niin, kaikki vain  teoreettisia vaihtoehtoja, mutta silti näitä on pohtinut päässään. Pahimpana nuo kuolemat, koska totuushan  on, että vielä joku päivä se puhelu tulee jotakin kautta.
Tämä haamupuhelu kummitteli mielessäni jonkin aikaa, ennen kuin  sain uudestaan unta, ja se muotoutui painajaiseksi ja ahdistukseksi uneen.
Siinä kylläkin kumppani muuttui raivotautiseksi hulluksi, mitä en usko koskaan tapahtuvan.

Alitajunta on mielenkiintoinen asia ja ihmismieli keskellä yötä myös.
Nyt nauttimaan ihanasta syyspäivästä! :)