Onnellisia asioita

Nyt on perjantai ja niin ihanan aurinkoinen päivä, ettei jaksa miettiä mitään synkeitä juttuja, niin teen listan mieleen tulevista hyvistä, voimaa antavista asioista.

Positiivisuuslista voimaa antavista asioista:

Aurinko
Kahvi
Musiikki
Livemusiikki
Teatteri
Raamattu
Rukoileminen
Koirat
Saippuakuplat
Elokuvat, joissa on Johnny Depp
Elokuvat, joissa on Julie Andrews
Disneyn elokuvat
Soliseva puro
Kova tuuli
Auttaminen
Kitaran soittaminen
Ystävät
Ystävien kanssa vietetyt hetket
Ketjukaruselli
Hattara
Vastaantulijan tervehdys
Hautuumaalla käynti
Vanhan kirjan tuoksu
Kukkien kasvattaminen
Halaukset
Puhuminen
Valokuvaaminen
Auringonlaskut
Auringonnousut
Ajaminen kesäyöllä
Unelmointi
Ryhmien ohjaaminen
Kylpyankat
Vessan siivoaminen
Aamut
Inspiraatio
Lenkkeily
Kevään ensimmäiset silmut
Joutsenet 



 
 

Unia kohtaamisista ja pakkopysähtymisestä

Jostain syystä tunnen olevani solmussa, tekisi mieli itkeä, mutta en löydä sitä kohdetta tai sitä perimmäistä ajatusta tähän tunteeseen.

Näin viime yönä painajaista, en tiedä johtuiko allergialääkkeestä vai mistä.
Siinä oli lauantaipäivä, olin jonkun tanssiryhmän kanssa vanhempieni luona harjoittelemassa jotain kevättanssia. Ihmiset olivat vieraita itselleni, mutta silti tiesin tuntevani heidät. Olin sopinut vanhempieni kanssa, etteivät ole kotona. Jostain syystä äiti tulikin kotiin täys kännissä. Petyin, huusin ja kirosin äidille ja pahoittelin tanssiryhmälle. Heräsin itkun tunteeseen ja siihen,että silmästäni valuu kyynel. Muistan tanssijoissa olleen jonkun nuorehkon naisen, joka katsoi minua kaikkien muiden kävellessä ohitse. Se katse tuntui jotenkin merkittävältä siinä unessa.

Vastaava merkityksellinen kohtaaminen tapahtui toisessa unessa muutama yö sitten.
Siinä unessa olin menossa jonnekin isompaan kaupnkiin junalla. Juna johon astuin olikin väärä ja kirosin sitä. Astuin seuraavalla asemalla ulos ja olin jossain asematunnelissa. Totesin ettei siihen kaupunkiin ole menossa ajoissa junaa, ja myöhästyn siitä tapaamisesta, johon olin menossa. Vieressä oli nuori mies, joka kirosi ihan samaa asiaa, että junat menevät kaikkialle muualle. Olin siinä todella stressaantunut ja hektinen ilmapiiri oli ympärillä. Kävimme miehen kanssa aurinkoisella kaupungintiellä ja palasimme käsikädessä takaisin maanalaiseen junatunneliin. Kun olimme astumassa junaan, tämä mies polvistuu eteeni ja sanoo, että tulee junaan vain jos suostun kosintaan. Olin iloinen ja helpottunut ja vastasin myöntävästi, junassa istuimme ihan lähekkäin ja hymyilin onnellisena.

Ystäväni totesi, että ehkä haluan/tarvitsen jonkun, jolle jakaa kokemuksia ja jonka viettää aikaa. Tarkoittaen poikaystävää, sitä kun ei ole tullut vastaan neljään vuoteen, ja olisi kieltämättä ihanaa, jos todella kolahtaisi jonkun ihmisen kanssa tässä joskus. Kaikella on aikansa, ja haaveilla saa.
Pidän itseni liikkeessä ja pelkään pysähtymistä, stressaannun tyhjänpäiväisestä joutenolosta. Ehkä sekin tuli selväksi tuossa unessa.


Junaunta fiilistellen kuuntelen Samuli Edelmannia

"Mä en kysyny sitä"

Helmikuu meni todella nopeasti. Lyhyydestään huolimatta se ei säästellyt pettymyksiään.
Oli siinä huippuhetkiä ja ihania kohtaamisiakin ihmisten kanssa. Stand up:n iloa, ohjattavien nuorten ryhmien ihania ajatuksia elämästä ja ystäviä. Kaikkea, mitä elämä tarvitsee ollakseen tasapainossa.

Viime viikon alussa ajattelin soittaa äidille ihan vain, koska halusin kuulla tämän äänen ja kertoa päivästäni. Samalla ajattelin kysyä autosta, sillä äidin auto on ollut rempassa ja katsastusaika oli ajankohtainen. Päivä ei ollut mitenkään kummoinen tai erikoinen, ja olin kävelemässä seurakunnalle yhteiseen illanviettoon. Kun pääsin pihalle rappukäytävästä otin puhelimen käteeni. Laskin hälytysten lukumäärät, jo siitä tiesin, ettei äiti ollut selvänä.

 Päädyin kysymään yksinkertaisesti, että onko auto mennyt jo katsastuksesta läpi. Tajusin samantein, että kysymys oli liian vaikea ihmiselle, jonka tiedon jäsentäminen ei ole sillä hetkellä selvää.
Unohtaen, että kävelin julkisella paikalla, puhuin puhelimeen niin ettei satunnaisille ohikulkijoille varmaan jäänyt mielentilani epäselväksi. Puolihuutoa pyysin äitiä kuuntelemaan ja olemaan hiljaa, sillä hän lähti analysoimaan omia ajatuksiaan sen pohjalta mitä oletti minun kysyvän seuraavaksi.
Huusin puhelimeen, etten kysynyt sitä, ja että unohtaa koko asian tuossa tilassa.
Olin odottanut tuon illan illanviettoa, mutta noh, fiilis meni aika hyvin puhelun myötä ja kurkkua kuristi.

Torstaina soitin äidille iltapäivällä, että voisin tulla katsomaan illalla Talvikisoja kotiin ja pitämään koiralle  seuraa, kun saisin ystävältä kyydin.  Äiti ilahtui, että tottakai saan kotiin tulla ja kiva kun tulet. En huomannut puhelussa sanoa, että olisi kiva, jos äiti olisi selvä. Kovasti kyllä yritti esittää selvää ja harha-askeleet kuulema johtuivat tällä kertaa "jalan kipuilusta", että välillä tulee sellaisia askeleita (kun tasapaino horjahtaa..). Niinpä niin. Isä oli silloin pahalla päällä, kun auto oli yhä rempassa ja katsastuksen läpipääsystä ei ollut mitään takuuta. Olin koko illan koiran kanssa omassa huoneessa katsoen televisiota yksin. Ihan samoin olisin tehnyt kotona ollessani.

Olin pettynyt, todella pettynyt siihen, ettei äiti voi olla äiti silloin kun minä haluan. Vaikka olen nuori itsenäinen aikuinen nainen, haluaisin myös joskus kokopäiväisen äidin.