Juhannuksia

Vedän syvään henkeä, ja uudestaan.
Vielä kerran, suljen silmänni ja otan pitkän henkäyksen.
Ja puhallan sen ulos hyvin hitaasti.

Tässä on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, mokkulan sopimuksen vaihtaminen ei käynyt niinkuin piti ja nyt jaan netin tabletilta. Tämän vuoksi puoletkaan yrittämistäni nettisvivuista ei toimi. Mitä nyt laskujen maksuista tai muista hoidettavista asioista. Juhannuksena otin ihan rennosti ja näin ystäviäni. Parin vapaapäivän jälkeen haluaisin todellakin tehdä jotain hyödyllistä. Tämä on turhauttavaa.

Juhannus meni hyvin, vaikka torstaina tuntui ettei mikään voi mennä hyvin. Äiti soitteli mua kotiin ihan tuhannen kännissä. Menin perjantaina käymään siellä ennen ystävävien seuraan siirtymistä. Meno siinä kohtaa päivää oli yllättävän hillittyä. Juhannus on vihoviimeinen juhla, jolloin haluan olla kotona. Meillä on suhteellisen iso takapiha ja pihan perällä on grilli ja huvimaja, jossa paljon kesäisin vitetään aikaa. Seuraavassa muutama muisto aiemmilta juhannuksilta:

Juhannus 2014
Kun menin kotiin ystävien parista yhdeltä yöllä grillissä oli kylmenneet pari pihviä ja makkaraa. Kaasu oli päällä, käänsin sen pois ja suljin auki olevan huvimajan oven. Sisällä oli ihan hiljaista, koira vain haukkui hieman, kun avasin takaoven. Juhannuksesta selvittiin tänäkin vuonna.

Juhannus 2013
Olin ystävän luona lähellä porukoita, kun lähdin käymään koiran takia kotona. Ajattelin käyttää sitä lenkillä, koska porukat olivat arvatenkin siinä kunnossa etteivät päässeet tielle -saatika saaneet hihnaa koiralle.
Kun menin kotiin, näin isän kampeamassa itseään ylös ja äidin auttamassa puolivälissä takapihaa. Nämä huutavat apuun, mutta huusin takaisin, että ku ovat jo sinne asti päässeet niin pääsevät kyllä sisällekin asti. Otin koiran ja käytin lenkillä. Sitä en muista olivatko päässeet sisälle kun tulin takaisin. Menin takaisin ystävälleni laulamaan Singstaria, silloin Irinan Pokka sai uuden merkityksen.

Juhannus 2006
Oli perus viileä juhannus, aurinko kyllä paistoi. Veljeni oli 12-vuotta, Ärrällä oli silloin vielä halpoja leffanvuokrauksia. Kävimme veljen kanssa vuokraamassa Ärrältä Mel Gibsonin Apocalypton ja Jack Blackin Nacho Libren,  katsoimme leffat ja söimme sipsiä. Vanhemmat olivat grillin huvimajalla koko illan ja me olimme tyytyväisiä.

Juhannus 2002
Äiti kutsui vanhan työkaverinsa miehensä ja poikiensa kanssa kylään. Pojista nuorempi tuli mukana, tämä oli veljeäni vuoden-kaksi vanhempi. Olimme kolmisin sisällä ja katsoimme televisiosta Shakiran esiintymistä Kaivopuiston kesäkonsertissa.

Arkuus ihastua

Ihmismieli on jännittävästi rakennettu, se alkaa suojelemaan ihmistä ja pahimmillaan se tekee vain hallaa itselleen.

Olen jonkin aikaa tapaillut yhtä ihmistä, josta olen erittäin kiinnostunut. Vältän sanomasta, että olisin ihastunut, mutta toinen vain pyörii mielessä ja odotan viestejä. Tämä vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta en silti usko täysin omiin vaistoihini. Ei ole tuhottoman pitkä aika, kun ihastuin päätä pahkaa yhteen puolituttuun ihmiseen, jonka tapasin baarissa vuoden tauon jälkeen. Tapasimme pari kertaa ja toinen vaikutti kiinnostuneelta, sitten saan viestin, ettei vain nyt sovi ja nappaa. Se sattui, koska annoin itseni ihastua pitkästä aikaa ja suhteellisen nopeasti. Toivuin siitä kuitenkin nopeasti, meni jonkin aikaa, kun olin yksin katsomassa Stand Up:ia  ja tapasin yhden mukavalta vaikuttavan ihmisen siellä. Juttelimme ja molemmat olimme kiinnostuneilta. Jarruttelin ensin itseäni, kun viestittely oli rikasta ja toisilla treffeillä olin jo tämän luona syömässä illallista, josta jatkoimme ystäväni deitin kanssa "tuplatreffeille" saman illan puolella. Jossain vaiheessa sain pari suukkoa ja kuiskauksia korvaan siitä, että on ihastunut yms. Yhteisen yön jälkeen toinen ei olisi halunnut päästää lähtemään. Viestittelimme muutaman päivän ja sovimme kolmannet treffit, menimme leffaan ja lähdimme suukkojen jälkeen omiin koteihin molempien aikaisen aamun vuoksi.
Joidenkin viestien jälkeen huomasin, että tyyli viesteissä muuttui. Sitten saan viestin,  etten vain nyt nappaa.

Olin antanut luvan itselleni ihastua jo hieman siihen. Tuntui, kuin olisin saanut puukosta rintaan. Hengitys salpautui hetkeksi minkä jälkeen kyyneleiden määrä oli monen monta. Pettymys ja turhautuminen omaan itseensä ja toiseen vain olivat ainoat mitä ajatteli. Tietysti hyvä, ettei juttua ollut jatkunut muutamaa viikkoa enempää. Mutta silti se sattui.

Muunmuassa näistä kahdesta tapauksesta olen oppinut suojaamaan omia tunteita. Eikä äidin käytös ole elämän aikana yhtään toisin opettanut. Parempi, ettei anna itsensä tunteilla liikaa isoja tunteita, niin on parempi...Nauran itselleni täällä, en usko itsekään itseäni, koska ihastuminen ja rakkaustunteethan ovat aivan ihania kokea ja tuntea. Siksi nyt jännitän ja osin pelkään tätä orastavaa ihastusta. En haluaisi taas pettyä miesasioissa. Edellinen seurustelusuhde kesti reilu 2-vuotta ja loppui kolmisen vuotta sitten. Irtosuhteita en halua harrastaa, enkä joutua myöskään niiden osapuoliksi.

Huoh. Millään ei malttaisi odottaa, mutta joskus on vain pakko.

Yöllä on rauhallista, paitsi joskus

Kello on puoli yksi. Se on suhteellisen paljon, vaikka on kesä ja valoisaa, kun puhutaan yöstä.
Tiedän, että olisi järkevää olla aikaisen herätyksen vuoksi nukkumassa.
Mutta joskus sitä ei vain halua mennä nukkumaan.
Öisin on turvallinen ja rauhallinen fiilis.

Lapsuudessa olen kuunnellut joinakin iltoina, miten vanhemmat riitelevät, enkä olen saanut unta. Olen toivonut silloin, että he menisivät nukkumaan tai eroaisivat. Väkivaltaa ei ole paljoa näkynyt fyysisessä muodossa, mutta uskon, että henkinen väkivalta on ase, jolla ollaan käyty monet sodat meidänkin katon alla.
Joinakin iltoina lapsena ja nuorena vanhemmat ovat kuunnelleet kaikessa rauhassa musiikkia, mikä on häirinnyt tai keskustelleet kovempaan ääneen. Tällöin olen joko mennyt sanomaan tai potkinut seinää.ilmoittaakseni olevani yhä hereillä. Unenlahjani eivät ole kovinkaan hääppöiset, herään herkästi eri ärsykkeisiin. Eri tehoilla meteli on vaiennut. Usein olen toivonut vanhempien menevän nukkumaan, jotta voisin itsekin saada unta. Samalla taustalla hereillä olossa on ollut pelko siitä, että jotain sattuu, ja mun pitää tehdä jotain. Vaikka lamaannun helposti kotona silloin, jos riski tapahtua jotain on lähellä. Humalaisen hoippuminen ja sammumiset  tai agressiivisemman oloiset riitelyt ovat olleet vaaratilanteita isommillekin tapahtumasarjoille.

Yhtenä uudenvuoden aatonaattona alkoholia oli jälleen otettu enemmän. kuin kohtuukäytön annosmäärä on viikossa. Olin nukkumassa, kun herään ihme kolinaan, mikä tulee vessasta, sitten kuuluu erittäin kova kolahdus ja veden ääntä. Menin huoneen ovelleni katsomaan vessaan päin, jossa äiti oli aamutakki päällä. Vessasta suihkuaa vessanpöntön suunnasta vettä, säiliö rikki ja vesi lainehti hieman jo oveni eteen. Siinä näkyi myös verta ja tajusin äidin satuttaneen itsensä. Samaan aikaan isä oli herännyt ja äkäisenä sekä tlanteesta yhtä järkyttyneenä ja kummissaan ja väsyneenä saapunut tilanteen keskelle. Muistan vain, että veljeni oli myös herännyt samaan metakkaan ja säikähtänyt yhtä paljon. Molemmat huusimme ja itkimme, kun emme vain ymmärtäneet tilannetta. Isä käskee meidät äkäisesti sivuun ja pitämään turvat tukossa. Olin silloin alle 15-vuotta. Otin puhelimeni ja soitin ystävälleni, joka käski menemään turvalliseen ja rauhalliseen paikkaan. Menin sohvan nurkkaan ja hengittelin ja ymmärsin, ettei kenenkään henki lähtenyt ja äiti vain oli kaatunut wc:n säiliötä päin voimalla.

Seuraavana aamuna lähdimme ostamaan wc:tä, sitä en muista miten äiti oli itsensä satuttanut, mutta vakavampaa siitä ei tullut. Meni vuosi, kun uusi wc koki samanlaisen kohtalon. Silloin vesivahinko ei ollut niin kamala.

Tuossa yksi esimerkki siitä, miksi hiljainen yö kertoo minulle kaiken olevan kunnossa. Se viestii rauhasta ja turvasta kaiken jälkeen.

 

Oma alkoholikulttuuri

Ensi viikolla on taas juhannus ja yksi syy juoda itsensää vahingossa hengiltä.
Alkon myyntitilastoihin tulee selvästi erottuva piikki, kun ihmiset ryntäävät kauppaan ostamaan alkoholia. Itse aion juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin, jos seuraa on. Yksin juon erittäin harvoin, silloinkin jonkun paremman ruuan kanssa, jos olen nähnyt vaivaa ateriani eteen enemmän kuin vartin verran. Viimeksi olen yksin juonut punaviiniä itsenäisyyspäivänä, kun ostin kasleria ja tein pihvit juhlapäivän kunniaksi.

Käytän alkoholia, vaikka olen nähnyt mitä se ihmiselle voi tehdä. En ole absolutisti vaan nautiskelija.
Voin lähteä ystävien kanssa baariin, juoda yhden ja olla loppuillan vesilinjalla, ja pitää silti hauskaa. Tai voin olla myös täysin selvänä ystävien kanssa ilman yhtäkään annosta alkoholia. Yleensä olen se, joka pitää muista huolen.  
En pidä kamalassa humalassa olemisesta. Tarvitsen sen kontrollin omasta käyttäytymisestä ja sanomisesta. Ihan kamalaa on jo se, että huomaat hoippuvasi vähän ja olet ystävien kanssa baarissa. Siinä kohtaa otan yleensä loppuillan vettä. Haluan tietää mitä teen ja mitä sanon ja mihin astun. Se oma suojeluvietti on todella suuri.

Olen ollut niin humalassa muutaman kerran, etten muista kaikkia tapahtumia illoista ystävien kanssa. Silloin olen yleensä uskaltanut juoda enemmän, kun on tiennyt olevansa ystävien seurassa koko illan. Näistäkin "kännäyksistä" on kolme-neljä vuotta aikaa. Lisäksi kanssaihmisistä saattaa olal ärsyttävääkin ja osin häpeällistä, ettei toinen muista mitään. Tämän olen kokenut äidin kanssa monesti. Joinakin iltoina on turha edes yrittää sanoa mitään ja joinain iltoina puhun äidille kuin pikkulapselle.

 Haluan pitää itseäni sivistyneenä alkoholinkäyttäjänä. Haluan osoittaa sen yhden tavan millä alkoholia voi nauttia. Nuorten kanssa keskustellessa en kiellä heitä täysin juomasta, mutta painotan puheissani omaa vastuuta ja alaikäisyyttä. Teoilla on seurauksinsa ja asioista täytyy pystyä keskustelemaan. Kenenkään elämää ei pysty hallitsemaan täydellisesti -ei edes omaansa.

Murtumiset ja tarkoitukset

Jos sitä joskus murtuisi ihan täysin ja sitten murtaisi uudelleenrakentamisen voimalla huterat ja hauraat, niin ympärillä olisi luultavasti kaaosta.

Mietin tällä erää, että monta kertaa olen itse murtunut, ja kasannut itseä. Eri asteisesti muutaman kerran kyllä. Joka kerran jälkeen on tuntunut, että murtumiset on vain pehmentäneet suhtautumista asioihin. Kun on nähnyt joka kerralla, että kun luulee nähneensä kaiken, ei itseasiassa olekaan nähnyt juuri mitään.
Nuorempana elämään suhtautuminen oli erittäin masentavaa. Pystyin pitämään harrastuksissa päällä optimismia, toiminta kerhonohjaajana ja erilaisissa pienryhmissä mukanaolo oli pakoa ja itsensä koossa pitämistä. Ahdistuin lähes aina siitä, kun lähestyin kotia ja oli muu kuin sunnuntai tai maanantai. Koskaan ei tiennyt missä kunnossa äiti oli. Saattoi olla iltoja, kun kotona oli sellainen ihana pullantuoksuinen äiti tai vastaavasti niitä ihan päinvastaisia iltoja.

Harrastukset olivat kaikki jotain ryhmätoimintaa, yksin en harrastanut muuta kuin kirjoittamista. Ryhmän ja ohjaajien merkitystä ei vain pysty tarpeeksi kuvaamaan. Niiden kautta sain tarvitsemaani rohkeutta olla oma itseni, koin sen miten paljon tasapainoinen aikuinen nuoren elämässä voisi tehdä. Koulutustaustani on sosiaalialalla ja motiivi tehdä sitä työtä on lähtöisin omasta itsestäni ja kokemuksistani. Nyt on hienoa huomata, että olen saanut mahdollisuuksia olla itse nuorena aikuisena apuna ja tukena nuoruuttaan aloitteleville ihmislapsille.
Ne asiat ja tunteet, joita olen kokenut ja joita olen käsitellyt, ovat nyt yksi työkaluni.

Silloin kun olen murtunut oloni takia täysin ja on tuntunut, että jalkojen alla on vapaapudotus, ja rakas ihminen vain heittää kiviä niskaan. Silloin olen koonnut itseni muiden ihmisten ja uskon avulla. Uskon Jumalaan, ja siihen, että kaikella isolla on jokin tarkoituksensa. Niin on käynyt jonkin kerran jo. Esimerkiksi: jouduin pitämään välivuoden lukion jälkeen. Pääsin yhdelle isolle yhdistykselle tekemään töitä pienten koululaisten parissa, ja siinä sivussa muuta yhdistyksen elämään kuuluvaa toimistotyötä toiminnanjohtajan avuksi. Se vuosi antoi erittäin paljon osaamista, ja jos olisin päässyt kouluun heti haettuani olisi se työkokemus jäänyt saamatta. Opiskeluissakin on ollut mukavaa, kun on ollut jokin pinta josta heijastaa omaa toimintaa.

Asiat järjestyvät, aina. Sen tiedän, ihan sama montako kertaa elämä murtaisi maahan, kunhan vain luotan siihen, että nousen pehmeämpänä, ja ihmisenä. En edes yritä koota itselleni räväkkää suojakuorta, ja piilottaa itseäni sen alle. Se ei toimi kovin pitkälle, eikä se ole minua. Turha yrittää feikata sitä, mikä ei tunnu hyvältä itsestä jatai ympärillä olevista ihmisistä.

"Mä en tule kotiin!"

Miten monta kertaa sitä onkaan mennyt kotiin, ja toivonut samantien olevansa muualla. Oma vastaukseni on monta. Liian monta.

Viimeksi perjantaina ajattelin taas mietin, että miksi sitä täytyy mennä pilaamaan oma hyvä fiilis.
Veli pääsi intistä lomille ja ajattelimme käydä syömässä vanhempien luona, äiti tiesi meidän tulostamme ja siitä, että veli ei pidä juomisesta.

Äiti oli siinä kunnossa, ettei mitään rajaa. Veli yritti kysyä bensarahaa koulun valintakokeita varten, joihin hän on tällä viikolla menossa autolla. Äiti ei kyennyt ymmärtämään ensin ollenkaan miten ja kuinka veli kulkee ja kuinka pitkä loma on. Istuin vieressä ja tunsin itseni terrieriksi puolustaessani veljeä, sillä itseänikin alkoi todella ärsyttämään. Tiedän kokemuksesta, että koulun valintakokeet on yksi kamalimmista päivistä, ja se tsemppi ja tuki on mielettömän tärkeää (itsehän en myöskään sitä äidiltäni kovin paljon saanut). Isän kunto oli myös vähän samaa luokkaa äidin kanssa, menimme katsomaan televisiota ja näin veljellä kiehui. Äidin oli pakko uhmata toisen ärtymystä yrittämällä jatkaa keskustelua, kun veli huusi äidille "Arvaa kuinka kiva on tulla aina käymään täällä ku sä oot aina kännissä, joka kerta ku tuun lomille. Mä en tule kotiin jos sä oot humalassa!"

Äidin reaktio oli hiljainen pako makuuhuoneeseen. Äiti oli lähes koko loppuvierailun ajan siellä, ja tuli vasta kun aloimme tekemään lähtöä. Silloinkin näki, että se oli itkenyt koko ajan. Samanlaisen reaktion olen nähnyt isosiskoni vaikutuksesta, kun sisko on lähes samoin sanoin tyrmännyt äidin.

Tunnen itseni aina ihan avuttomaksi siinä kohtaa, kun näen äidin itkevän tai olevan surullinen. Eihän äiti voi olla surullinen? Äiti on äiti, vaikka viinapäissään ja tunteet pinnassa. Mutta samalla en koe yhtään myötätuntoa sen kyynelistä. Olen erittäin empaattinen ja herkkä ihminen, vaan siinä kohtaa jokin panssari iskee päälleni. En vain pysty osoittamaan mitään myötätuntoa sitä kohtaan, kun tiedän, että toinen voisi kovalla tahdolla vaikuttaa omiin tekoihin. Jopa kirjoitustyylini muuttuu, kun vain ajattelen äitiä halveksivasti.

Seuraavan biisin kertosäettä olen jonkin verran biisin ilmestyessä kuunnellut: